Helsingin yliopistosta on vuosien varrelta lukuisia hyviä ja hauskoja muistoja. Tulin yliopistoon tuoreena jatko-opiskelijana ja integroituminen yleisen kielitieteen laitoksen työyhteisöön oli helppoa ja mutkatonta. Laitoksella oli hyvä henki – istuttiin perjantaikahveilla ja vietettiin erilaisia juhlia. Töitäkin toki tehtiin. Lue lisää »
Filosofian tohtori Mirkka Lappalaisella riittää hyviä muistoja koko yliopistoajaltaan. Merkittävimmät niistä kulminoituvat historian opintojen alkuvaiheeseen ja toisaalta väitöspäivään. Lue lisää »
Parasta on se, että hyviä hetkiä ja kokemuksia on paljon. Lue lisää »
Opinnäyteohjaus on kiehtovimmillaan, kun ohjattavan aihe vie ohjaajankin aivan uusille urille. Marraskuussa 2014 väitellyt Maija Hirvonen teki väitöskirjansa kuvailutulkkauksesta. Näin minäkin tulin perehtyneeksi millaiset mahdollisuudet näkövammaisilla on saada selvää, jopa nauttia aikamme audiovisuaalisesta kulttuurista. Lue lisää »
Helsingin yliopisto on merkinnyt minulle paljon. Vanhan historian laitoksen ja sen ”seminaarihuoneen” ravintola PamPamin piirissä oli helppo tutustua niin opettajakuntaan kuin muihin opiskelijoihinkin. Legendaarisia persoonia riitti opettajakunnassa. Huomattava osa edelleen jatkuvista ystävyyssuhteistani syntyi näissä kuvioissa. Lue lisää »
Oma väitöstilaisuus on varmaan jokaiselle mieleenpainuva kokemus. Niin myös minulle – onneksi positiivinen. Väitöstilaisuus tosin kesti kahv… Lue lisää »
Väitöstilaisuus on jokaiselle tohtorille ikimuistoinen. Yrjö Kaukiainen väitteli vuonna 1970 ja väitöskirjan aiheena oli Suomen talonpoikaispurjehdus 1800-luvun alkupuolella. Pilke silmäkulmassa Kaukiainen sanoo, että väitöstilaisuuksien henki on nykyisin vapautunut, suorastaan kevytmielinen, verrattuna silloiseen. Lue lisää »
1990-luvun puolessa välissä kunnianhimoisena tavoitteenani oli järjestää kansainvälinen Rievttit–Rights -niminen alkuperäiskansa-asioihin keskittyvä seminaarisarja, joka sitten toteutuikin. Ensimmäisen seminaarin suunnitteluun sain avuksi kaksi innostunutta saamentutkimuksen opiskelijaani. Työstimme ohjelmarunkoa pitkään, mutta rahoituksen hankkiminen tuotti suurinta päänvaivaa. Päätimme kutsua pääpuhujiksi eri alojen alkuperäiskansatutkijoita ja aktivisteja Argentiinasta, Australiasta, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Venäjältä sekä Suomesta. Lue lisää »
Helsingin yliopisto on aina ollut minulle tunteenomaisella tasolla se ”ainoa oikea” yliopisto, jonka eri tiedekunnissa ovat opiskelleet niin vanhempani ja sisarukseni kuin koko joukko lähisukulaisianikin. Nyt kun suomalaisesta yliopistolaitoksesta ollaan ulkoapäin pakottamalla muovaamassa jonkinlaista glorifioitua ammattikoulua tuottamaan kausityöläisiä kvartaalitalouden tarpeisiin, haaveeni onkin että Helsingin yliopiston johto taloudellisesti ankeina aikoinakin malttaisi pysähtyä pohtimaan yliopistomme kehitystä, historiallista asemaa ja toimintamme perimmäistä tarkoitusta. Lue lisää »
Vähävaraisen pankkivirkailijan poika Bo Carpelan kirjoittautui Helsingin yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustiedettä vuonna 1944. Jo opintojensa aikana hän työskenteli kirjojen parissa, ensin Akateemisessa kirjakaupassa ja sittemmin Rikhardinkadun kirjastossa. Kirjastoalasta tuli Carpelanin pitkäaikainen päivätyö. Lue lisää »
Opiskeltuani sekä tietojenkäsittelyoppia että yleistä kielitiedettä etsin ratkaisuja yhdistämällä näiden tietoja. Menin tutkijaksi Fred Karlssonin vetämään Suomen Akatemian hankkeeseen (1981–1984), jossa selviteltiin suomen kielen automaattista tunnistamista. Lue lisää »
Pian valmistuttuani sain työpaikan silloisesta Yliopiston laskentakeskuksesta matemaatikkona. Ratkaisimme siellä väitöskirjantekijöiden kaikenlaisia, mutta useimmiten tilastollisia ongelmia. Teimme pitkiä päiviä, emmekä laskeneet tunteja. Hupinamme olivat kahvikeskustelut, jotka laajenivat muunkinlaisiin ongelmiin. Lue lisää »
Yliopisto-opettajana saa koko ajan kohdata uusia nuoria, olla mukana heidän oppimisprosessissaan ja samalla oppia itse uusia asioita. Lue lisää »
Maarian kirkkoherran poika Oiva Johannes Tallgren, joka sittemmin suomalaisti sukunimensä Tuulioksi, kirjoittautui Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon opiskelemaan klassillisia ja moderneja kieliä vuonna 1896. Tuulio kiinnostui erityisesti eteläromaanisista kielistä, joiden saralla hänestä sittemmin tuli aikansa johtava suomalainen auktoriteetti. Lue lisää »
Ilkka Herlin mietiskeli opiskeluvaihtoehtoina oikeustieteellisen ja valtiotieteellisen tiedekunnan tarjontaa 1970-luvun lopulla. – Sitten tuli vahva tunne, että haluan Suomen historian ytimeen. Aloitin historian opinnot Helsingin yliopistossa vuonna 1979. Jälkeenpäin olen katunut hieman vain sitä, että en lähtenyt opiskelemaan historiaa jonnekin kauemmas kotiympyröistä. Lue lisää »
Helsingin yliopisto on ollut osa elämääni niin kauan kuin pystyn muistamaan – ainakin Suomen vuosistani puhuttaessa. Ensin vaihto-oppilaana, sitten tutkinto-opiskelijana, jossain vaiheessa opettajana ja tohtorikoulutettavana, ja tällä hetkellä tutkijatohtorina. Olen tavannut monia parhaista ystävistäni joko yliopistossa tai välillisesti yliopiston kautta. Lue lisää »
Suoritin ensimmäiset yliopisto-opintoni 1990-luvun alussa, aikana jolloin opiskelijat valtasivat hallintorakennuksen ja luotiin demokraattinen hallintomalli. Tavallaan se oli ehkä kulta-aikaa, kun opinnot vielä olivat aikalailla sääntelemättömiä ja sivistysyliopisto oli voimissaan. Lue lisää »
