Pian valmistuttuani sain työpaikan silloisesta yliopiston laskentakeskuksesta matemaatikkona. Ratkaisimme siellä väitöskirjantekijöiden kaikenlaisia, mutta useimmiten tilastollisia ongelmia. Teimme pitkiä päiviä, emmekä laskeneet tunteja. Hupinamme olivat kahvikeskustelut, jotka laajenivat muunkinlaisiin ongelmiin, esimerkiksi miten pääsee tietyn muotoisesta erämaasta lyhimmällä matkalla pois tietämättä suuntia. Kerran ryhdyimme pohtimaan miten toimistopöydällä olevasta piikistä saisi sellaisen, että yhteen päähän voisi lisätä uusia tehtävälappuja ja toisesta päästä saisi poistettua vanhentuneita lappuja. Eräät meistä keksivät ratkaisun ja patentoivatkin sen, mutta teollista yrittäjää keksinnön hyödyntämiseksi ei koskaan löytynyt.

Siirryttyäni myöhemmin humanistien pariin mieluisana muistona ovat Aspektin illanvietot, jotka olivat yhteisiä yleisen kielitieteen opiskelijoille ja opettajille. 1980-luvulla opettajatkin esittivät siellä kuvaelmia tai sketsejä. Mieluisa kokemukseni illanvietoista ja perjantaikahveista oli, että humanistiopiskelijat olivat ajattelevia, mielipiteitään hyvin perustelevia, mutta keskenään hyvin erilaisia yksilöitä.