Oiva Johannes Tuulio (Tallgren -1933)
17.1.1878, Pyhäjärvi – 21.6.1941, Helsinki
Filosofian kandidaatti 1901, lisensiaatti ja tohtori 1907, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Opintomatkat Pariisiin 1901–1902 ja Etelä-Eurooppaan 1903–1904, 1907–1908, 1926, 1931
Eteläromaanisten kielten henkilökohtainen ylim. professori 1928–1941, Helsingin yliopisto
Historiallis-kielitieteellisen osaston amanuenssi 1920–1934, Helsingin yliopisto
Romaanisen filologian vt. professori 1913–1914, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Eteläromaanisten kielten dosentti 1910, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Latinan kielen opettaja 1906–1907, vt. lehtori 1909–1910, ranskan kielen opettaja 1910–1911, Helsingin suomalainen normaalilyseo
Suomen itämaisen seuran johtokunnan jäsen 1933–1935 ja varapuheenjohtaja 1935–1941
Satakuntalaisen osakunnan inspehtori 1931–1934
Suomalaisen Tiedeakatemian apujäsen 1910 ja jäsen 1925
Kunnianosoitukset
Romanian kulttuurin arvomitali 1936
Ranskan Officier de l’Instruction publique 1926
Italian Kruunuritarikunnan upseeri 1929, komentaja 1938
Kuva: Helsingin yliopistomuseo
Tekstit: Tomas Sjöblom
Espanjan kulttuurin suomalainen popularisoija
Maarian kirkkoherran poika Oiva Johannes Tallgren, joka sittemmin suomalaisti sukunimensä Tuulioksi, kirjoittautui Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon opiskelemaan klassillisia ja moderneja kieliä vuonna 1896. Tuulio kiinnostui erityisesti eteläromaanisista kielistä, joiden saralla hänestä sittemmin tuli aikansa johtava suomalainen auktoriteetti.
Tuulio valmistui kandidaatiksi vuonna 1901, jonka jälkeen suoritti jatko-opintoja johtavien hispanistien alaisuudessa ensin Pariisissa, sitten Madridissa. Akateemisen loppututkinnon hän suoritti vuonna 1907 väitöskirjallaan Estudios sobre la Gaya de Segovia : capítulos de introducción á una edición crítica. Tuulio joutui anomaan erityisluvan espanjankieliselle väitöskirjalleen, ja itse väitöstilaisuus pidettiin ranskaksi. Teos käsitteli espanjalaisen leksikografian vanhimman edustajan Pero Guillén de Segovian riimisanakirjaa vuodelta 1475.
Uransa Tuulio aloitti Helsingin suomalaisen normaalilyseon latinan opettajana vuonna 1906. Heti valmistumisensa jälkeen hän kuitenkin lähti helsinkiläisten opettajiensa Werner Söderhjelmin ja Axel Wallensköldin rohkaisemana opintomatkalle Italiaan. Siellä hän kiinnostui keskiaikaisen Sisilian koulun runoudesta. Tuulio nimitettiin yliopiston dosentiksi vuonna 1910.
Avioliittoon Tuulio astui vuonna 1917 oppilaansa Tyyni Haapasen kanssa. Tämä oli miehensä tavoin erittäin kiinnostunut espanjan- ja italiankielisestä kirjallisuudesta ja tuli sittemmin tunnetuksi käännöksistään ja elämäkerroistaan.
Oiva Tuulio (silloin vielä Tallgren) omisti vuonna 1917 ilmestyneen kriittisen editionsa Rinaldo d’Aquinon runoudesta kihlatulleen Tyyni Haapaselle.
Tuulio nimitettiin vuonna 1920 Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisen osaston amanuenssiksi. Hän järjesti 1920-luvulla tiettävästi ensimmäisten joukossa Helsingin yliopistossa käytännön espanjan kielen kursseja. Professuuria hän sai odottaa vuoteen 1928 asti. Silloin 50-vuotiaalle Tuuliolle myönnettiin eteläromaanisten kielten henkilökohtainen ylimääräinen professuuri.
Kouluajoistaan lähtien Tuuliota oli kiinnostanut astronomia. Hän yhdisti vanhan kiinnostuksen aiheensa filologiaan julkaistessaan tutkielmia muun muassa 1200-luvun espanjalaisesta astronomiasta. Tuulio osasi myös, kuten useat aikansa hispanistit, arabiaa. Hän tutki muun muassa marokkolaisen Al-Idrisin vuoden 1154 maantieteellistä Tabula Rogeriana -nimellä tunnettua teosta, jossa käsiteltiin muun muassa Pohjoismaita ja Suomeakin.
Tuulio uskoi vahvasti tieteen yleistajuistamiseen ja julkaisi populaareja esityksiä useista eri aiheista. Hän oli ensimmäinen, joka alkoi tehdä Espanjan kulttuuria ja kirjallisuutta tunnetuksi suurelle yleisölle. Tuulio julkaisi muun muassa matkakertomuksia Espanjan matkoiltaan sekä Espanjan kirjallisuuden historian. Lisäksi hän toimi useissa romaanisia maita ja kieliä edustavissa tieteellisissä seuroissa ja yhdistyksissä. Tuulioiden kodissa järjestettiin usein erilaisia kulttuuritapaamisia, ja Satakuntalaisen osakunnan inspehtorina hän osallistui opiskelijoiden kulttuurikasvatukseen myös luentosalien ulkopuolella.
Eräs Tuulion suurimmista kiinnostuksen kohteista oli arabiaksi kirjoittaneen Ibn Quzmanin runous, joka sisälsi espanjankielisiä sanoja. Tuulio sai valmiiksi kriittisen editionsa Ibn Quzmanin runoista vuonna 1941, jolloin oli jo sairastunut vakavasti. Samana vuonna Tuulio menehtyi, ja hänen muistosanansa lausui Suomalaisen Tiedeakatemian kokouksessa professori Arthur Långfors.
Oiva Johannes Tallgren, vuodesta 1933 Tuulio. Kuvaamo: C.P. Dyrendahl. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.
Kirjoittaja
Tomas Sjöblom
Oiva Tuulio
Oiva Johannes Tuulio (Tallgren -1933)
17.1.1878, Pyhäjärvi – 21.6.1941, Helsinki
Filosofian kandidaatti 1901, lisensiaatti ja tohtori 1907, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Opintomatkat Pariisiin 1901–1902 ja Etelä-Eurooppaan 1903–1904, 1907–1908, 1926, 1931
Eteläromaanisten kielten henkilökohtainen ylim. professori 1928–1941, Helsingin yliopisto
Historiallis-kielitieteellisen osaston amanuenssi 1920–1934, Helsingin yliopisto
Romaanisen filologian vt. professori 1913–1914, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Eteläromaanisten kielten dosentti 1910, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Latinan kielen opettaja 1906–1907, vt. lehtori 1909–1910, ranskan kielen opettaja 1910–1911, Helsingin suomalainen normaalilyseo
Suomen itämaisen seuran johtokunnan jäsen 1933–1935 ja varapuheenjohtaja 1935–1941
Satakuntalaisen osakunnan inspehtori 1931–1934
Suomalaisen Tiedeakatemian apujäsen 1910 ja jäsen 1925
Kunnianosoitukset
Romanian kulttuurin arvomitali 1936
Ranskan Officier de l’Instruction publique 1926
Italian Kruunuritarikunnan upseeri 1929, komentaja 1938
Kuva: Helsingin yliopistomuseo
Tekstit: Tomas Sjöblom
