Helsingin yliopisto on ollut osa elämääni niin kauan kuin pystyn muistamaan – ainakin Suomen vuosistani puhuttaessa. Ensin vaihto-oppilaana, sitten tutkinto-opiskelijana, jossain vaiheessa opettajana ja tohtorikoulutettavana, ja tällä hetkellä tutkijatohtorina. Olen tavannut monia parhaista ystävistäni joko yliopistossa tai välillisesti yliopiston kautta.

Väitöstilaisuuteni on yksi muistoista, joita vaalin, mutta muitakin on. Mainittakoon vaikka vaatimaton kokeiluni teatterin saralla Thespians Anonymousin Kesäyön unelmassa ja toimeni eri opiskelijajärjestöissä. Sen lisäksi tulevat mieleen nuo pienet, mutta antoisat hetket, kun kaikki loksahtaa paikalleen opetuksessa. Muistelen myös lämmöllä niitä keskusteluja seminaarien ja konferenssien lyhyillä kahvitauoilla, jolloin on luotu odottamattomia yhteistyön alkuja, joista vuosiakin myöhemmin on syntynyt uusia ystävyyksiä ja tieteellisiä oivalluksia.

Innostavimpiin hetkiini yliopistolla kuuluvat toimet Helsinki Literature and the City Network -nimisessä tutkijaverkostossa, jota olin mukana perustamassa vuonna 2011. Toimin tällä hetkellä verkoston koordinaattorina. Viime aikoina olen ollut mukana kehittämässä poikkitieteellistä, Helsingin yliopistolla toimivaa tutkimusprojektia työnimellä ”suurkaupungin kerrostumat”.  Eritaustaisten ihmisten kanssa työskentely on yksi tutkijantyön antoisimmista puolista.