Kirjallisuustieteilijänä olen ollut sillä tavalla vanhanaikainen, että olen aina ajatellut kirjallisuuden liittyvän elämään, ”todellisuuteen”. Aivan kuten Från Fredrika Runeberg till Märta Tikkanen (1985) käsittelee naisen roolin muuttumista sadan vuoden aikana, Det trånga rummet (1989) käsittelee miehen roolin kehitystä. Lue lisää »
Olen viime vuosina tutkinut kirjallisuuden konteksteja, mimesiksen eli kirjallisen representaation ja lajityypin suhdetta varsinkin realistisessa kerronnassa ja tieteiskirjallisuudessa, mielikuvitusta kirjallisuudessa ja sen tutkimuksessa ja opetuksessa, juonettomia romaaneja, kielellistä käännöstä humaanitieteissä, puhuttelua ja hypoteettisuutta runoudessa, kuvakielen ja kerronnan suhdetta sekä epäluotettavan kerronnan eri muotoja. Lue lisää »
Lieven Ameelia on pitkään kiinnostanut erityisesti urbaanin tilan kokemukset sekä se, kuinka näitä kokemuksia esitetään kirjallisuudessa. Tämän teeman yhdistäminen omaan kiinnostukseen Helsinkiä kohtaan johti väitöskirjaan, jossa hän tutki kaupunkikokemuksia suomalaisessa kirjallisuudessa vuosilta 1890–1940. Erityishuomion kohteena olivat henkilöhahmojen kokemukset sekä liikkumisen kuvaukset kaupunkitilassa. Lue lisää »
Kirjallisuutta opiskellessani en tullut juurikaan pohtineeksi, että kirjojen takana oli muitakin ihmisiä kuin kirjailija. En edes osannut haaveilla ammatista, joka oli kuin vastaus unelmiini. Kustantaja kustantaa, seisoo kirjailijan takana ja tekee hänen haaveistaan totta. Kustantaja lukee mielettömän määrän huonoa tekstiä, sanoo eijaeijaei, ja kun se hyvä käsikirjoitus vihdoin osuu kohdalle, hän kiiruhtaa vastaamaan kyllä. Ja sitten hän johdattaa lukijan kirjan luokse. Lue lisää »
Antiikin Kreikan draamoja on suomennettu aivan liian vähän. Klassikoista pitäisi myös olla saatavilla erilaisia käännöksiä. Luettavaksi tarkoitettu käännös ei välttämättä sovi teatterissa esitettäväksi ja päinvastoin. Lue lisää »
Pirjo Hiidenmaa aloitti 1.1.2015 tietokirjallisuuden tutkimuksen ja tietokirjoittamisen professorina tiedekuntamme suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksella. Lue lisää »
– Kirjallisuustiede on hyvä harrastus, ammatin perustana se on epävarma tukijalka, toteaa Antti Majander. Lue lisää »
Rafael Koskimies syntyi Savon seuduilla helmikuussa 1898 fennomaani-ihanteita kannattavan perheen vanhimmaksi lapseksi. Perheen fennomaanimyönteisyys ei ollut yllättävää, sillä suku kytkeytyy kuuluisiin fennomaaniaatteen ajajiin, kuten Yrjö Sakari Yrjö-Koskiseen. Rafael Koskimiehen sukunimi olikin vuoteen 1926 asti Forsman. Lue lisää »
Mervi Helkkula on ranskan kielen professori, jonka tutkimuskohteisiin kuuluvat sekä kieli että kirjallisuus. Helkkula on kaikessa tutkimuksessaan ollut kiinnostunut erityisesti teksteistä ja tekstuaalisuudesta. Hänen tutkimuksissaan omaksuma näkökulma on tekstilingvistinen, stilistinen tai pragmaattinen tai kaikkia näitä samanaikaisesti. Lue lisää »
Runsaan kymmenen vuoden ajan minulla oli mieluisana tehtävänä olla jäsenenä erään italialaisen kirjallisuuspalkinnon palkintolautakunnassa. Italia on tunnetusti kirjallisuuspalkintojen luvattu maa ja lehmänkauppoja voittajista käydään kulissien takana keinoja kaihtamatta. Lue lisää »
Tekla Hultin aloitti yliopisto-opinnot vuonna 1886, ja opiskeli historiaa, kirjallisuutta, taidehistoriaa ja sielutiedettä eli psykologiaa. Valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi vuonna 1891 hän ryhtyi toimittajaksi. Hän työskenteli aluksi avustajana Dagbladetissa ja vuodesta 1893 lähtien nuorsuomalaisen puolueen äänenkannattajan Päivälehden vakituisena toimittajana. Lue lisää »
Eino Sakari Repo opiskeli Helsingin yliopistossa kirjallisuustiedettä. Hän valmistui vuonna 1948 filosofian kandidaatiksi, jonka jälkeen hän työskenteli pitkään kirjallisuuskriitikkona. Vakituisten töidensä ohella hän toimi pitkään myös vapaana arvostelijana. Repo tunnettiin radikaalina kriitikkona, joka ei pelännyt sen pahemmin arvostelua kuin omien mielipiteidensä suorasukaista ilmaisemistakaan. Lue lisää »
Ebba Witt-Brattström oli Ruotsin Södertörns högskola -yliopiston ensimmäinen naispuolinen professori. Se olikin sikäli hyvin sopivaa, että professuuri oli sukupuolikysymyksiin suuntautuneessa kirjallisuustieteessä. Vuodesta 2012 Witt-Brattström on toiminut Helsingin yliopiston pohjoismaisen kirjallisuuden professorina. Lue lisää »
Vuosituhannen vaihteessa Suomen kirjallisuuden edustajista maailmalla tunnettiin vain muutama nimi - Mika Waltari ja Tove Jansson. Nykykirjailijoista Arto Paasilinna oli valtavan suosittu Ranskassa, missä hänen teostensa käännöksiä odottivat ja niitä lukivat aivan kaikki – lapset, opiskelijat, tutkijat – iästä ja sukupuolesta riippumatta. Paasilinnan tuotantoa seurattiin ahkerasti myös mm. Italiassa, Saksassa ja Ruotsissa. Lue lisää »
Yrjö Hirnin kerrotaan olleen yksi aikansa tunnetuimmista suomalaisista tiedemiehistä maailmalla. Tutkijan uransa hän aloitti estetiikan parissa, johon hän toi Edvard Westermarckilta omaksumiaan suuntauksia. Hirn teki runsaasti tutkimusmatkoja ympäri Eurooppaa ja piti yhteyttä etenkin englantilaiseen yliopistomaailmaan. Lue lisää »
Professori Pirjo Lyytikäinen on tutkinut suomalaisen kirjallisuuden moderneja kehityslinjoja ja niiden yhteyttä kansainvälisiin virtauksiin, lajitraditioihin ja filosofisiin muoteihin. Kirjallisten tekstien, lajimallien ja periodisten repertuaarien vuorovaikutus ja tekstienväliset yhteydet nousevat tässä keskeisesti esiin. Lyytikäisen tutkimuskohteina ovat olleet keskeiset suomalaisen modernisoituvan kirjallisuuden avaintekstit ja klassikkokirjailijat. Lue lisää »
Armas Einar Leopold Lönnbohm, tai Eino Leino kuten hänet paremmin tunnetaan, kiinnostui jo lapsuudessaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Leinosta tulikin sittemmin vuosisadanvaihteen suurimpia suomalaisen runouden ja kirjallisuuden vaikuttajia. Lue lisää »
Kirjallisuus kirjoitetaan lukijoille – vasta luettuna teos saavuttaa tarkoituksensa. Kirjat ja kirjailijat kuitenkin tavallaan luovat tai ennakoivat yleisönsä. Muotojen ja sisältöjen valinnoilla tuotetaan, tietoisesti tai huomaamatta, mallilukija: kaikki teokset kutsuvat lukemaan tietyllä tavalla ja puhuttelevat tietynlaista lukijaa. Teoksen todellinen lukija ei aina samastu tai halua samastua tähän puhuteltuun, mutta todellisen lukijan kyky muuntautua sellaiseksi lukijaksi, jota teos kaipaa, on avain teoksen ymmärtämiseen – ja usein myös siihen, että lukija kykenee nauttimaan teoksesta täysipainoisesti. Lue lisää »
Tutkimukseni on käsitellyt pääasiassa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kirjallisuutta. Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota trickster-hahmoon kulttuurien säilymisen symbolina. Trickster-hahmoja löytyy lähes jokaisesta kulttuurista (Suomessa tunnetaan parhaiten Kettu Repolainen). Lue lisää »
Kirjallisuuskriitikon näkemykset painavat, kun lukeva yhteisö yhteisesti ja järjestäytymättä määrittelee, mikä on hyvää kirjallisuutta. Kirjallisuuslehti Parnasson vastaavana tuottajana Karo Hämäläinen johtaa Suomen merkittävintä kirjallisuuteen erikoistunutta aikakausjulkaisua. Lue lisää »
Kirjallisuuskriitikolle tuottaa iloa löytää uusi tähti. Näin se menee: Kriitikko saa kustantamosta kirjan, liitetiedoston tai valokopionipun vielä julkaisemattomasta käsikirjoituksesta, jonka kirjoittajaa hän ei tunne. Lue lisää »
Elsa Eklund, vuodesta 1922 Enäjärvi, syntyi vihtiläiseen kauppias- ja maanviljelijäperheeseen vuonna 1901. Hän aloitti opiskelun Helsingin yliopistossa vuonna 1919. Aluksi hän opiskeli matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa, mutta vaihtoi nopeasti historiallis-kielitieteelliselle osastolle. Siellä aineyhdistelmään kuuluivat kotimainen kirjallisuus, suomen kieli ja kirjallisuus, Suomen ja Skandinavian historia sekä suomalainen ja vertaileva kansanrunoudentutkimus. Eklund tutustui opintojen alkuvaiheessa Martti Haavioon ja kiinnostui tämän myötä kansanrunoudesta. Lue lisää »
Inkeriläissyntyinen Aale Tynni muutti perheensä kanssa Helsinkiin vuonna 1919. Hän valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi pääaineenaan kotimainen kirjallisuus vuonna 1936. Yliopistovuosinaan Tynni harrasti lausuntaa ja näyttämöilmaisua. Häntä kiinnosti erityisesti runoilmaisu ja laudaturtyön aiheena olikin ”Sapfon mitta suomalaisessa runoudessa”. Lue lisää »
Yleisen kirjallisuustieteen ohella professori H. K. Riikonen on opiskellut Kreikan ja Rooman kirjallisuutta sekä yleistä historiaa. Hänen tutkimuksensa ja myös yleistajuisemmat esitykset ovatkin suurelta osalta keskittyneet antiikin traditioihin eurooppalaisessa kirjallisuudessa ja kulttuurissa. Lue lisää »
Hilja Onerva Lehtinen oli monilahjakkuus, jota kiinnosti kirjallisuuden ohella kuvaamataide, musiikki ja teatteri. Hän kirjoitti runoja, proosaa ja draamaa taitelijanimellä L. Onerva. Lisäksi hän teki taide-, kirjallisuus- ja teatteriarvosteluja lehtiin ja käänsi etenkin ranskalaista runoutta suomeksi. Lue lisää »
Kun Touko Siltala aloitti opiskelun Helsingin yliopistossa vuonna 1975, hänellä oli pääaineoikeus kotimaisen kirjallisuuden lisäksi englantilaiseen filologiaan ja poliittiseen historiaan. Kotimainen kirjallisuus vei voiton maisterin tutkinnossa. Lue lisää »
Eila Pennasesta tuli kirjallisuuslehti Parnasson toimitussihteeri vuonna 1952. Tässä toimessa avautui mahdollisuus tutustua eurooppalaisen kirjallisuuden uusimpiin virtauksiin. Pennanen otti tehtäväkseen tuoda näitä virtauksia suomalaisen yleisön tietouteen myös kriitikkona ja kääntäjänä. Lue lisää »
Opintojeni loppuvaiheessa sovin professori Erik Allardtin kanssa laudaturtentin kirjoista. Kirjallisuusosiologian teosten kohdalla professori pani ruksin Erich Auerbachin Mimesiksen kohdalle ja sanoi: ”Lue tämä ja kirjoita siitä tentissä tiivis referaatti, että minäkin saan tietää mitä siinä oikein on.” Lue lisää »
Bo Carpelan debytoi kirjailijana runokokoelmallaan Som en dunkel värme (1946) vain 20 vuoden ikäisenä. Silloinen suomenruotsalainen kirjallisuus etsi esikuvia varsinkin ruotsalaisesta ”fytiotalismista” ja ranskalaisesta eksistentialismista. Nämä vaikutteet näkyvät myös Carpelanin varhaisessa tuotannossa, jota hän tosin itse ei myöhemmin katsonut kovin arvokkaaksi. Lue lisää »
Taideolympialaiset olivat alun perin nykyaikaisen olympiakisojen perustajan Pierre de Coubertinin ajatus. Olympiamitaleita jaettiin kahdeksan kertaa urheilun innostamille taideteoksille. Taiteenaloja olivat arkkitehtuuri, kirjallisuus, musiikki, maalaus- ja graafinen taide sekä kuvanveisto. Viimeisen kerran tämä tapahtui Lontoon kisoissa vuonna 1948. Lue lisää »
Nuorena kirjallisuuskriitikkona Helsingin Sanomissa olin suomalaisen modernismin lumoissa ja yritin kaikin voimin houkutella sille lisää lukijoita. Kirjoitin ylistävästi kaverini Pentti Saarikosken nuoruudenrunoista. Realististen teosten suhteen taisin olla vähän sokea. Lue lisää »
Kotimaista kirjallisuutta Helena Ruuska alkoi opiskella 19-vuotiaana ja sillä tiellä hän on edelleenkin. Opettamisen ohella Ruuska on vuosien varrella kirjoittanut kirjallisuuskritiikkejä Parnassoon, Uuteen Suomeen, Suomen Kuvalehteen ja nyt Helsingin Sanomiin. Lue lisää »
Arvostettuun pappissukuun syntynyt Fredrik Cygnaeus kirjoittautui Keisarilliseen Turun Akatemiaan vuonna 1823. Hänen opintonsa, jotka käsittivät muun muassa historiaa, kirjallisuustiedettä ja nykykieliä, kestivät poikkeuksellisen pitkään. Cygnaeus valmistui kandidaatiksi Keisarillisesta Aleksanterin Yliopistosta vasta vuonna 1832. Lue lisää »
Pidin ensimmäiset kurssini Helsingin yliopistossa syksyllä 1970. Ne olivat praktikum-kursseja, joilla yleisessä kirjallisuustieteessä käsiteltiin ”koko” maailmankirjallisuutta. Opiskelijat kirjoittivat muutaman liuskan esseitä, ja kokoontumiskerroilla keskusteltiin vetäjän johdolla. Opetusmuoto oli uusi, olimme vaatineet sitä silloisessa ”laitosedustustossa” ja saaneet toiveemme läpi. Lue lisää »
Maailmankirjallisuutta ei olisi ilman kääntäjiä, eivätkä suomenkielinen kirjallisuus ja suomen kieli olisi sitä, mitä ne nyt ovat, ilman suomentajia. Suomentaminen on erityistä luovuutta vaativaa toimintaa. Lue lisää »
Tärkein tutkimus- ja opetusaiheeni liittyy vahvasti siihen oppiaineiden kirjoon, johon keskityin 1960-luvulla. Professuureilla oli yleviä nimityksiä: taidehistoria, estetiikka ja nykykansain kirjallisuus, talous- ja sosiaalihistoria, suomalais-ugrilainen kansatiede, Suomen ja Pohjoismaiden arkeologia ja muita samankaltaisia. Lue lisää »
Kuten niin monia semiootikkoja myös minua on kiehtonut aina kirjallisuus. Olen kirjoittanut romaaneja. Ensimmäinen oli Professori Amfortasin salaisuus 1995 (ranskaksi 2000, viroksi 1996) – jota erehdyttiin luulemaan salapoliisiromaaniksi nimen johdosta. Lue lisää »
Liikunta, kirjallisuus ja veneily ovat Baba Lybeckin suosikkiharrastukset. Lue lisää »
Haaveeni on mitä suurimmassa määrin tunneasia ja samalla vakava tutkimuskysymys. Toivoisin, että näkisin vielä valmiina ja julkaistuna kirjan, jonka työnimeksi sopisi vaikkapa ”Suomalaiset tunteet: suomalaisen kirjallisuuden tunnehistoria”. Sen perustana on kotimaisessa kirjallisuudessa nyt käynnistetty kirjallisuuden ja tunteiden tutkimus. Siihen kuuluu uusi Kirjallisuus ja tunteet -hankkeeni, johon kuuluu toistaiseksi neljä kotimaisen kirjallisuuden tutkijaa Helsingin yliopistosta. Lue lisää »
Frans Emil Sillanpää oli ensimmäinen suomalainen Nobel-palkittu ja toistaiseksi myös ainoa suomalainen, joka on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Yliopisto-opintojensa alkutaipaleella Sillanpää ei suunnitellut kirjailijan uraa, vaan hän ryhtyi tavoittelemaan lääkärin ammattia. Vaikka Sillanpää jätti lääkärin opinnot kesken, hän ehti kuitenkin omaksua luonnonfilosofisen maailmankatsomuksen. Tämä näkyi Sillanpään ensimmäisen romaanin Elämä ja aurinko (1916) lisäksi myös hänen myöhemmässä tuotannossaan. Lue lisää »
Kaari Utrio sai Valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1973. “Ensin en ymmärtänyt, mistä opetusministerin kutsussa oli kysymys”, Utrio kirjoittaa kotisivuillaan. “Palkintoja saivat oikeat kirjailijat, en minä.” Palkinto sai Utrion huomaamaan, että hänestä oli tullut ammattikirjailija. Pro Finlandia -mitalli hänelle myönnettiin 1993 ja taiteilijaprofessorina hän toimi 1995–2000. Lue lisää »
Rosa Liksom on saavuttanut runsaasti kirjallisuusalan palkintoja ja muita kunnianosoituksia vuodesta 1985 lähtien. Lue lisää »
Vähävaraisen pankkivirkailijan poika Bo Carpelan kirjoittautui Helsingin yliopistoon opiskelemaan kirjallisuustiedettä vuonna 1944. Jo opintojensa aikana hän työskenteli kirjojen parissa, ensin Akateemisessa kirjakaupassa ja sittemmin Rikhardinkadun kirjastossa. Kirjastoalasta tuli Carpelanin pitkäaikainen päivätyö. Lue lisää »
Aloittaessaan yliopisto-opinnot Viljo Tarkiaisen mielenkiinto kohdistui kielitieteeseen. Hän osallistui kuitenkin myös kirjallisuutta käsitteleville luennoille. Tarkiainen vieraili 1900-luvun alussa Ranskassa, jonka jälkeen hän koki kielitieteen ”hirvittävän ikävänä, täynnä tuskaa ja työtä olevana alana”. Pikkuhiljaa hän siirtyikin enemmän kirjallisuustieteen pariin. Ensimmäinen tieteellinen työnsä Äänenhistoriallinen tutkimus Juvan murteesta kuului kuitenkin kielitieteen piiriin. Tarkiainen valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1903. Lue lisää »
