Mervi Helkkula on ranskan kielen professori, jonka tutkimuskohteisiin kuuluvat sekä kieli että kirjallisuus. Helkkula on kaikessa tutkimuksessaan ollut kiinnostunut erityisesti teksteistä ja tekstuaalisuudesta. Hänen tutkimuksissaan omaksuma näkökulma on tekstilingvistinen, stilistinen tai pragmaattinen tai kaikkia näitä samanaikaisesti. Lue lisää »
Ebba Witt-Brattström oli Ruotsin Södertörns högskola -yliopiston ensimmäinen naispuolinen professori. Se olikin sikäli hyvin sopivaa, että professuuri oli sukupuolikysymyksiin suuntautuneessa kirjallisuustieteessä. Vuodesta 2012 Witt-Brattström on toiminut Helsingin yliopiston pohjoismaisen kirjallisuuden professorina. Lue lisää »
Professori Pirjo Lyytikäinen on tutkinut suomalaisen kirjallisuuden moderneja kehityslinjoja ja niiden yhteyttä kansainvälisiin virtauksiin, lajitraditioihin ja filosofisiin muoteihin. Kirjallisten tekstien, lajimallien ja periodisten repertuaarien vuorovaikutus ja tekstienväliset yhteydet nousevat tässä keskeisesti esiin. Lyytikäisen tutkimuskohteina ovat olleet keskeiset suomalaisen modernisoituvan kirjallisuuden avaintekstit ja klassikkokirjailijat. Lue lisää »
Runsaan kymmenen vuoden ajan minulla oli mieluisana tehtävänä olla jäsenenä erään italialaisen kirjallisuuspalkinnon palkintolautakunnassa. Italia on tunnetusti kirjallisuuspalkintojen luvattu maa ja lehmänkauppoja voittajista käydään kulissien takana keinoja kaihtamatta. Lue lisää »
Yrjö Hirnin kerrotaan olleen yksi aikansa tunnetuimmista suomalaisista tiedemiehistä maailmalla. Tutkijan uransa hän aloitti estetiikan parissa, johon hän toi Edvard Westermarckilta omaksumiaan suuntauksia. Hirn teki runsaasti tutkimusmatkoja ympäri Eurooppaa ja piti yhteyttä etenkin englantilaiseen yliopistomaailmaan. Lue lisää »
Eino Sakari Repo opiskeli Helsingin yliopistossa kirjallisuustiedettä. Hän valmistui vuonna 1948 filosofian kandidaatiksi, jonka jälkeen hän työskenteli pitkään kirjallisuuskriitikkona. Vakituisten töidensä ohella hän toimi pitkään myös vapaana arvostelijana. Repo tunnettiin radikaalina kriitikkona, joka ei pelännyt sen pahemmin arvostelua kuin omien mielipiteidensä suorasukaista ilmaisemistakaan. Lue lisää »
Armas Einar Leopold Lönnbohm, tai Eino Leino kuten hänet paremmin tunnetaan, kiinnostui jo lapsuudessaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Leinosta tulikin sittemmin vuosisadanvaihteen suurimpia suomalaisen runouden ja kirjallisuuden vaikuttajia. Lue lisää »
Rafael Koskimies syntyi Savon seuduilla helmikuussa 1898 fennomaani-ihanteita kannattavan perheen vanhimmaksi lapseksi. Perheen fennomaanimyönteisyys ei ollut yllättävää, sillä suku kytkeytyy kuuluisiin fennomaaniaatteen ajajiin, kuten Yrjö Sakari Yrjö-Koskiseen. Rafael Koskimiehen sukunimi olikin vuoteen 1926 asti Forsman. Lue lisää »
Kirjallisuustieteilijänä olen ollut sillä tavalla vanhanaikainen, että olen aina ajatellut kirjallisuuden liittyvän elämään, ”todellisuuteen”. Aivan kuten Från Fredrika Runeberg till Märta Tikkanen (1985) käsittelee naisen roolin muuttumista sadan vuoden aikana, Det trånga rummet (1989) käsittelee miehen roolin kehitystä. Lue lisää »
– Kirjallisuustiede on hyvä harrastus, ammatin perustana se on epävarma tukijalka, toteaa Antti Majander. Lue lisää »
Vuosituhannen vaihteessa Suomen kirjallisuuden edustajista maailmalla tunnettiin vain muutama nimi - Mika Waltari ja Tove Jansson. Nykykirjailijoista Arto Paasilinna oli valtavan suosittu Ranskassa, missä hänen teostensa käännöksiä odottivat ja niitä lukivat aivan kaikki – lapset, opiskelijat, tutkijat – iästä ja sukupuolesta riippumatta. Paasilinnan tuotantoa seurattiin ahkerasti myös mm. Italiassa, Saksassa ja Ruotsissa. Lue lisää »
Tutkimukseni on käsitellyt pääasiassa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kirjallisuutta. Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota trickster-hahmoon kulttuurien säilymisen symbolina. Trickster-hahmoja löytyy lähes jokaisesta kulttuurista (Suomessa tunnetaan parhaiten Kettu Repolainen). Lue lisää »
Pirjo Hiidenmaa aloitti 1.1.2015 tietokirjallisuuden tutkimuksen ja tietokirjoittamisen professorina tiedekuntamme suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksella. Lue lisää »
Helsingin yliopistossa olen toiminut englantilaisen filologian kirjallisuudentutkimuksen ja -opetuksen vastuuhenkilönä (1997-), laitosjohtajana, laitoksen varajohtajana ja oppiaineen vastuuhenkilönä (2001–2011), humanistisen tiedekunnan tiedekuntaneuvoston varajäsenenä (2010-) sekä nykykielten laitoksen tutkimusryhmän Interfaces between Language, Literature and Culture vetäjänä (2010-). Kansallisiin luottamustehtäviini ovat kuuluneet... Lue lisää »
Ennen nykyistä työtehtäväänsä Liisa Suvikumpu työskenteli asiamiehenä WSOY:n kirjallisuussäätiössä ja Suomen Rooman-instituuttia ylläpitävässä säätiössä. – Asiamiehen työssä on käytännössä paljon samaa kuin toimitusjohtajalla. Säätiö on yleishyödyllinen yhteisö, jonka tarkoituksena ei ole tehdä taloudellista tulosta. Silti sen johtajalla on samat tehtävät kuin yrityksienkin toimintaa pyörittävillä. Asiamies on oikeastaan säätiönsä yleismies Jantunen. Lue lisää »
Aloittaessaan yliopisto-opinnot Viljo Tarkiaisen mielenkiinto kohdistui kielitieteeseen. Hän osallistui kuitenkin myös kirjallisuutta käsitteleville luennoille. Tarkiainen vieraili 1900-luvun alussa Ranskassa, jonka jälkeen hän koki kielitieteen ”hirvittävän ikävänä, täynnä tuskaa ja työtä olevana alana”. Pikkuhiljaa hän siirtyikin enemmän kirjallisuustieteen pariin. Ensimmäinen tieteellinen työnsä Äänenhistoriallinen tutkimus Juvan murteesta kuului kuitenkin kielitieteen piiriin. Tarkiainen valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1903. Lue lisää »
Väiteltyään filosofian tohtoriksi Viljo Tarkiainen keskittyi kriitikon työhön. Hän oli yliopistosta valmistumisen jälkeen kirjoitellut arvosteluja useisiin lehtiin. Erityisesti Valvojasta tuli Tarkiaisen pääasiallinen kirjallisuuskritiikin esittämisfoorumi. Lue lisää »
Frans Emil Sillanpää oli ensimmäinen suomalainen Nobel-palkittu ja toistaiseksi myös ainoa suomalainen, joka on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Yliopisto-opintojensa alkutaipaleella Sillanpää ei suunnitellut kirjailijan uraa, vaan hän ryhtyi tavoittelemaan lääkärin ammattia. Vaikka Sillanpää jätti lääkärin opinnot kesken, hän ehti kuitenkin omaksua luonnonfilosofisen maailmankatsomuksen. Tämä näkyi Sillanpään ensimmäisen romaanin Elämä ja aurinko (1916) lisäksi myös hänen myöhemmässä tuotannossaan. Lue lisää »
Kirjallisuus kirjoitetaan lukijoille – vasta luettuna teos saavuttaa tarkoituksensa. Kirjat ja kirjailijat kuitenkin tavallaan luovat tai ennakoivat yleisönsä. Muotojen ja sisältöjen valinnoilla tuotetaan, tietoisesti tai huomaamatta, mallilukija: kaikki teokset kutsuvat lukemaan tietyllä tavalla ja puhuttelevat tietynlaista lukijaa. Teoksen todellinen lukija ei aina samastu tai halua samastua tähän puhuteltuun, mutta todellisen lukijan kyky muuntautua sellaiseksi lukijaksi, jota teos kaipaa, on avain teoksen ymmärtämiseen – ja usein myös siihen, että lukija kykenee nauttimaan teoksesta täysipainoisesti. Lue lisää »
Haaveeni on mitä suurimmassa määrin tunneasia ja samalla vakava tutkimuskysymys. Toivoisin, että näkisin vielä valmiina ja julkaistuna kirjan, jonka työnimeksi sopisi vaikkapa ”Suomalaiset tunteet: suomalaisen kirjallisuuden tunnehistoria”. Sen perustana on kotimaisessa kirjallisuudessa nyt käynnistetty kirjallisuuden ja tunteiden tutkimus. Siihen kuuluu uusi Kirjallisuus ja tunteet -hankkeeni, johon kuuluu toistaiseksi neljä kotimaisen kirjallisuuden tutkijaa Helsingin yliopistosta. Lue lisää »
