Armas Einar Leopold Lönnbohm, tai Eino Leino kuten hänet paremmin tunnetaan, kiinnostui jo lapsuudessaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Leinosta tulikin sittemmin vuosisadanvaihteen suurimpia suomalaisen runouden ja kirjallisuuden vaikuttajia.

Ensimmäisen kerran Leinon runoutta julkaistiin jo vuonna 1890 Hämeen Sanomissa. Runoilija oli tuolloin 12-vuotias. Lukioluokilla Leino harrasti omien kirjallisten tuotosten ohella muun muassa Johan Ludvig Runebergin tuotannon suomentamista. Koulutoverit ovat myöhemmin kertoneet Leinon olleen toveripiirin ehdoton kirjallinen vaikuttaja.

Suoritettuaan ylioppilastutkinnon Leino kirjoittautui vuonna 1895 Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon lukemaan latinaa. Opinnot kuitenkin jäivät vähäisiksi, eikä hän koskaan suorittanut tutkintoa. Leino keskittyi kirjoittamiseen.

Vaikutteita varhaiseen runouteensa Leino löysi Kalevalasta ja muusta myyttisestä suomalaisesta runoudesta. Hänen ensimmäiset runokokoelmansa Maaliskuun lauluja ja Tarina suuresta tammesta julkaistiin vuonna 1896. Samoja teemoja käsitteli myös hänen kenties tunnetuin teoksensa Helkavirsiä (1903). Leinoa pidetään ensimmäisenä ja merkittävimpänä kansallisen uusromantiikan muotoilijana suomalaisessa kirjallisuudessa.

Ensimmäisen avioliittonsa aikana Freya Schoultzin kanssa 1905–1908 Leinon proosatuotanto lisääntyi. Noina vuosina hän kirjoitti muun muassa routavuositrilogiansa Tuomas Vitikka (1906), Jaana Rönty (1907) ja Olli Suurpää (1908). Avioliiton viimeisenä vuonna hän matkusti Roomaan ja alkoi valmistella kunnianhimoista käännöstyötä, nimittäin Dante Alighierin Divina Commedian suomentamista. Leinon suomennos Jumalainen näytelmä ilmestyi vuosina 1912–1914.

Leinon tuotanto on hämmästyttävän suuri. Se käsittää 35 vuoden ajalta yhteensä yli 80 alkuperäisteosta, niin runoutta kuin näytelmäkirjallisuutta ja proosaakin. Näiden lisäksi Leino kirjoitti vielä huomattavan määrän esseitä, pakinoita, arvosteluja ja muita sanomalehtikirjoituksia sekä teki lukuisia käännöksiä. Hänen tuotantonsa käsittelee myös laajaa tunneskaalaa, kaikkea syvästä rakkaudesta ihmisinhoon ja purevaan kritiikkiin. Leinolle myönnettiin uransa aikana valtion kirjallisuuspalkinto kahdeksan kertaa ja 40-vuotiaana valtion kirjailijaeläke.

Viimeisinä vuosinaan sairasteleva ja väsynyt Leino palasi nuoruuden kansallisromanttisten teemojen äärelle. Hänen viimeiseksi teoksekseen jäi tosin kolmiosaiseksi tarkoitetun omaelämäkerrallisen Elämäni kuvakirja -sarjan ensimmäinen osa, joka julkaistiin vuonna 1925.

Lähteet

• Maria-Liisa Nevala, Leino, Eino (1878–1926). Kirjailija, Kansallisbiografia –verkkojulkaisu. Viitattu 12.3.2015.
• Eino Leino, Historiallisia humanisteja –verkkojulkaisu. Viitattu 12.3.2015.
• Petri Liukkonen & Ari Pesonen, Eino Leino (1878–1926) – originally Eino Armas Leopold Lönnbohm, Authors’ Calendar –verkkojulkaisu. Viitattu 12.3.2015.
• Wikipedia, Eino Leino, Wikipedia –verkkojulkaisu. Viitattu 12.3.2015.
• Eino Leino, Kajaanin Linna, Hämeen Sanomat 26.9.1890. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Viitattu 12.3.2015.