Kaarlo Rafael Koskimies (vuoteen 1926 Forsman)
9. helmikuuta 1898 Savonlinna – 19. marraskuuta 1977 Helsinki
Filosofian kandidaatti 1920, filosofian lisensiaatti 1923 ja filosofian tohtori 1927, Helsingin yliopisto
Estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professori 1939 – 1961, Helsingin yliopisto
Kotimaisen kirjallisuuden dosentti 1926 – 1938, Helsingin yliopisto
Suomalaisen Tiedeakatemian esimies 1963 – 1964
Kustannusosakeyhtiö Otavan johtokunnan puheenjohtaja 1943 – 1968
Suomen Kansallisteatterin johtokunnan puheenjohtaja 1948 – 1960 Valvoja-Ajan päätoimittaja 1932 – 1941 Uuden Suomen vakinainen avustaja 1921 - 1934, 1940 ja 1941 Ajan toimitussihteeri 1917 - 1924
Palkinnot:
Suomen Tiedeakatemian palkinto 1969
Aleksis Kiven Seuran kunniajäsen 1951
Kirjallisuudentutkijain seuran kunniajäsen 1957
Emil Aaltosen säätiön kunniapalkinto 1950.
Rafael Koskimies syntyi Savon seuduilla helmikuussa 1898 fennomaani-ihanteita kannattavan perheen vanhimmaksi lapseksi. Perheen fennomaanimyönteisyys ei ollut yllättävää, sillä suku kytkeytyy kuuluisiin fennomaaniaatteen ajajiin, kuten Yrjö Sakari Yrjö-Koskiseen. Rafael Koskimiehen sukunimi olikin vuoteen 1926 asti Forsman.
Rafael Koskimies muutti perheineen Helsinkiin nykyiselle Lönnrotinkadulle (ent. Antinkatu 22) ja suoritti Helsingin Suomalaisessa normaalilyseossa ylioppilastutkintonsa. Helsingin yliopistoon hän kirjautui sisään vuonna 1916. Suhteellisen varhaisesta vaiheesta asti oli selvää, että kirjallisuus ja estetiikka kiinnostivat nuorta Koskimiestä ja hän viihtyi kirjojen ääressä. Hänen vanhempansa olivat myös sivistyneitä ja varsinkin hänen isänsä luona kävi paljon erilaisia vieraita, joista Ernst Nevanlinna oli kenties tunnetuin, mutta myös ahkerin kävijä.
Koskimies valmistui yliopistosta neljässä vuodessa, mutta palasi yliopiston hoiviin tohtorinväitöskirjan muodossa. Fredrik Cygnaeus kirjailijana ja ajanilmiönä ilmestyi kahdessa osassa vuosien 1923–1925. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 1927. Tästä alkanut tutkijanura oli varsin vaiherikas. Hän oli yhtälailla kiinnostunut kirjallisuuden teoriasta kuin kulttuurihistoriasta.
Vuonna 1925 julkaistu Theorie des Romans oli hänen kansainvälisesti tunnetuin teoksensa, jossa hän käsittelee nimenmukaisesti romaanin teoriapuolta. Eritoten saksalainen kirjallisuusteoria olikin Koskimiehen kiinnostuksen kohteena. Hän keskittyi myös useammassa teoksessa runo-oppiin.
Muut Koskimiehen teokset käsittelevät niin kulttuurihistoriaan, kuten Runebergin Suomi, tai yksittäisten kirjailijoiden elämäntöitä, kuten Aleksis Kiveä. Koskimies myös jatkoi loppuun Gunnar Suolahden aloittaman Yrjö Sakari Yrjö-Koskisesta kertovan kirjan ja tuli täten sivunneeksi oman sukunsa historiaa.
Koskimiehen työ tutkijana oli saanut kiitosta ja hän haki estetiikan ja nykyiskansan kirjallisuuden professorin virkaa 1930-luvun puolella. Professorin virkaan hän astui vuonna 1939. Professorina hän ehti olla 22 vuotta ennen eläkkeelle jäämistään. Työt eivät kuitenkaan siihen loppuneet vaan hän toimi vielä jonkin aikaa kustannusosakeyhtiö Otavan johtokunnan puheenjohtajana. Lisäksi hänet valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian esimieheksi.
Rafael Koskimies, ”Helsinki ja Härjänvatsa”. Otava: Helsinki 1953.
Kirjoittaja
Tero Juutilainen
Rafael Koskimies
Kaarlo Rafael Koskimies (vuoteen 1926 Forsman)
9. helmikuuta 1898 Savonlinna – 19. marraskuuta 1977 Helsinki
Filosofian kandidaatti 1920, filosofian lisensiaatti 1923 ja filosofian tohtori 1927, Helsingin yliopisto
Estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden professori 1939 – 1961, Helsingin yliopisto
Kotimaisen kirjallisuuden dosentti 1926 – 1938, Helsingin yliopisto
Suomalaisen Tiedeakatemian esimies 1963 – 1964
Kustannusosakeyhtiö Otavan johtokunnan puheenjohtaja 1943 – 1968
Suomen Kansallisteatterin johtokunnan puheenjohtaja 1948 – 1960 Valvoja-Ajan päätoimittaja 1932 – 1941 Uuden Suomen vakinainen avustaja 1921 - 1934, 1940 ja 1941 Ajan toimitussihteeri 1917 - 1924
Palkinnot:
Suomen Tiedeakatemian palkinto 1969
Aleksis Kiven Seuran kunniajäsen 1951
Kirjallisuudentutkijain seuran kunniajäsen 1957
Emil Aaltosen säätiön kunniapalkinto 1950.
