← Takaisin

Viljo Tarkiainen

Viljam (Viljo) Tarkiainen
18. 4.1879, Juva - 20.5.1951, Helsinki

Filosofian kandidaatti 1903 (mm. suomen kieli ja kirjallisuus, estetiikka ja nykyiskansain kirjallisuus), filosofian lisensiaatti 1911 (kirjallisuustiede) ja filosofian tohtori 1917 (kirjallisuustiede) Keisarillinen Aleksanterin yliopisto

Kotimaisen ja yleisen kirjallisuuden vt. professori (1916–1917 ja 1919–1924) ja kotimaisen kirjallisuuden professori (1924–1946), Helsingin yliopisto.

Dosentti 1913–1924, Helsingin yliopisto.

Ohjaaja ja opettaja 1905–1909 (Kansallisteatteri), kirjallisuustoimittaja 1911–1915 ja 1918–1920 (Helsingin Sanomat), kirjallisuustoimittaja 1916–1917 (Uusi Suometar) ja suomen kielen opettaja useissa kouluissa, hallintoneuvoston jäsen 1919–1933 (Kansallisteatteri), kansleri 1947–1951 (Yhteiskunnallinen korkeakoulu), Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja 1920–1922, Suomalaisen kirjallisuuden seuran varaesimies 1922–1934 ja esimies 1934–1946, Suomalaisen tiedeakatemian esimies 1945–1946.

Kuva: Museovirasto, kuvaaja Aarne Pietinen
Tekstit: Tero Juutilainen

Kärkevä kriitikko

Väiteltyään filosofian tohtoriksi Viljo Tarkiainen keskittyi kriitikon työhön. Hän oli yliopistosta valmistumisen jälkeen kirjoitellut arvosteluja useisiin lehtiin. Erityisesti Valvojasta tuli Tarkiaisen pääasiallinen kirjallisuuskritiikin esittämisfoorumi.

Kirja-arvostelujen lisäksi erilaiset lyhyet tekstit ja runot kuuluivat Tarkiaisen repertuaariin. Hän oli tutustunut teatterielämään jo osakunnan piirissä ja toiminut Kansallisteatterin suomen kielen opettajana 1900-luvun alussa. Vuosina 1905–1908 hän kirjoitti Kansallisteatterin puolivuotiskatsauksia.

Tässä vaiheessa Tarkiainen tuli tunnetuksi myös suurelle yleisölle. Korkeat laatuvaatimukset ja tiukkaan sävyyn kirjoitetut tekstit herättivät monissa arvostelun kohteeksi joutuneissa katkeruutta. Oman osansa saivat monet ”kansankirjailijat” kuten Pietari Päivärinta ja Marja Salmela.

Silloin tällöin Tarkiainen sai samalla mitalla takaisin muun muassa Eino Leinon taholta. Myöhemmin tosin Leinosta ja Tarkiaisesta tuli ystäviä. Ulkomaisen kirjallisuuden arvosteluissa Tarkiaisen huomio kiinnittyi erityisesti Ranskan ja Venäjän suuntaan.

Kirja-arvostelujen lisäksi Viljo Tarkiainen oli tuottelias teatterikriitikko. Hänen ansiostaan lehdistä sai tuoreeltaan lukea edellisillan teatteriesityksistä ja muistakin teatterialan asioista. Teatterimaailma oli läheinen hänelle osittain puolisonsa Maria Jotunin kautta, mutta hänen oma kiinnostuksensa oli myös syvää. Hän havainnoi erityisen tarkasti käsikirjoituksia, mutta laajensi näkemyksiään ammattimaisemmin koskemaan esitysten muitakin osa-alueita.

Tarkiainen työskenteli myös Helsingin Sanomien palveluksessa, mutta siirtyi 1920-luvulla kriitikon tehtävistä enemmän yliopistollisten tehtävien ja tutkimuksen pariin. Teatteripuolta hän ei kuitenkaan unohtanut. Tarkiainen toimi lyhyen aikaa Kansallisteatterin dramaturgina, kunnes Tohvelisankarin rouva -teoksen aiheuttaman kohun myötä hän joutui eroamaan tehtävästä.

Lähteet:

Kirjoittaja

Viljo Tarkiainen

Viljam (Viljo) Tarkiainen
18. 4.1879, Juva - 20.5.1951, Helsinki

Filosofian kandidaatti 1903 (mm. suomen kieli ja kirjallisuus, estetiikka ja nykyiskansain kirjallisuus), filosofian lisensiaatti 1911 (kirjallisuustiede) ja filosofian tohtori 1917 (kirjallisuustiede) Keisarillinen Aleksanterin yliopisto

Kotimaisen ja yleisen kirjallisuuden vt. professori (1916–1917 ja 1919–1924) ja kotimaisen kirjallisuuden professori (1924–1946), Helsingin yliopisto.

Dosentti 1913–1924, Helsingin yliopisto.

Ohjaaja ja opettaja 1905–1909 (Kansallisteatteri), kirjallisuustoimittaja 1911–1915 ja 1918–1920 (Helsingin Sanomat), kirjallisuustoimittaja 1916–1917 (Uusi Suometar) ja suomen kielen opettaja useissa kouluissa, hallintoneuvoston jäsen 1919–1933 (Kansallisteatteri), kansleri 1947–1951 (Yhteiskunnallinen korkeakoulu), Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja 1920–1922, Suomalaisen kirjallisuuden seuran varaesimies 1922–1934 ja esimies 1934–1946, Suomalaisen tiedeakatemian esimies 1945–1946.

Kuva: Museovirasto, kuvaaja Aarne Pietinen
Tekstit: Tero Juutilainen

← Takaisin