Aloittaessaan yliopisto-opinnot Viljo Tarkiaisen mielenkiinto kohdistui kielitieteeseen. Hän osallistui kuitenkin myös kirjallisuutta käsitteleville luennoille. Tarkiainen vieraili 1900-luvun alussa Ranskassa, jonka jälkeen hän koki kielitieteen ”hirvittävän ikävänä, täynnä tuskaa ja työtä olevana alana”. Pikkuhiljaa hän siirtyikin enemmän kirjallisuustieteen pariin. Ensimmäinen tieteellinen työnsä Äänenhistoriallinen tutkimus Juvan murteesta kuului kuitenkin kielitieteen piiriin. Tarkiainen valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1903.

Valmistumisen jälkeiset vuodet kuluivat Tarkiaisella Tanskan opintomatkaan ja erilaisiin lehtiin kirjoittaessa. Opintomatkan perimmäisenä tarkoituksena oli tutustua tanskalaiseen kirjallisuustieteeseen ja sen paikallisiin tiedesuuruuksiin. Vaikka hän pääsikin tutustumaan ilmapiiriin ja tapasi alan ihmisiä, kääntyi tieteellinen huomio kotimaahan. Kööpenhaminassa ollessaan väitöskirjan aiheeksi vahvistui lopullisesti Nurmijärven kirjailijasuuruus.

Aleksis Kivi ei ollut erityisen suosittu akateemisessa maailmassa, sillä ”vikana Kiven tuotannossa oli niin Aspelinin kuin muiden hänen polvensa miesten mielestä, että Kivi oli ollut niin sivistymätön, ettei häntä sopinut korottaa aivan maailmankirjallisuuden ensi rivin kirjailijoiden joukkoon.” Ainoastaan Eliel Aspelin oli pitänyt Kivestä tieteellisiä esitelmiä. Suomen kansan piirissä Aleksis Kiven teokset olivat kuitenkin edelleen suosittuja.

Aleksis Kiven tieteellisen tutkimisen haasteena oli lähdeaineiston keruu. Melkein kaikki Kiven lähimmistä ystävistä ja tutuista olivat siirtyneet manalan maille eikä hänestä kertovaa materiaalia oltu aiemmin kerätty. Viljo Tarkiainen pelkäsi lähdemateriaalin katoavan, ellei hän pian tekisi asialle jotain. Lopullinen tutkimusaineisto koostui erilaisista dokumenteista, kirjeenvaihdosta sekä vielä elossa olevien Kiven tunteneiden henkilöiden haastatteluista.

Tarkiainen teki väitöskirjaansa liittyen matkoja Nurmijärven seudulle, jotta pääsi kosketuksiin ympäristön kanssa, joka oli näyttäytynyt Kivelle. Kirjailijan elinympäristön kuvailu olikin Tarkiaisen tutkimuksille luonteenomainen piirre, ja perustui saksalaisen professorin Wilhelm Schererin ajatuksiin. Väitöskirjassa ei ollut kyse historiallisesta katsauksesta, vaan paneutumisesta Aleksis Kiven kirjalliseen ilmaisuun ja siihen mahdollisesti vaikuttaneisiin seikkoihin.

Tutkimustyön edetessä kävi selväksi, että Aleksis Kiven elämän ja kirjallisen tuotannon analysointi olisi liian suuri pala nieltäväksi väitöskirjassa. Tarkiainen irrottikin Seitsemää veljestä käsittelevän kokonaisuuden itsenäiseksi teokseksi. Väitöskirja ilmestyi vuonna 1910. Väitöstilaisuuteen opponentiksi valikoitui kirjallisuustieteen professori Eliel Aspelin-Haapkylä. Vaikka respondentti ja opponentti olivat eri mieltä muutamista Aleksis Kiveä koskevista näkökulmista ja päätelmistä, oli opponentti kuitenkin vaikuttunut työstä ja mainitsi sen täyttävän hyvin väitöskirjan laatuvaatimukset.

Vuonna 1914 valmistui Tarkiaisen pääteos, Aleksis Kivi: elämä ja teokset. Väitöskirjansa pohjalta hän oli muokannut käsityksiään ja hionut argumentaatiotaitojaan, mutta varsinaiset tulkinnat eivät muuttuneet. Teos ”loi perustan käsitykselle Kivestä kärsivänä, taiteensa vuoksi loppuun palaneena runoilijanerona”, mikä on jäänyt elämään nykyvuosituhannelle asti. Tarkiainen täydensi elämänkertaa uusien painosten myötä.

Väitöskirjaa seuranneet vuodet olivat Tarkiaiselle työntäyteisiä yliopiston opettajana (dosenttina), virkaa tekevänä professorina sekä kesäyliopiston luennoitsijana. Parhaimmillaan kesäyliopiston luennot keräsivät 400 ihmistä paikan päälle. 1910-luvun lopulla hän kirjoitti professorinvirkaa ajatellen teoksen kuuluisasta Espanjan kultakauden kirjailijasta Miguel de Cervantes Saavedrasta, joka oli toiminut myös Aleksis Kiven esikuvana. Ansioillaan Tarkiainen onnistui saamaan professuurin tiukalle menneen äänestyksen jälkeen vuonna 1924.

Viljo Tarkiainen tuli tunnetuksi aktiivisena opiskelijoiden ohjaajana. Professorin virkansa ohella hän toimi lisäksi Suomalaisessa Kirjallisuusseurassa johtotehtävissä parinkymmenen vuoden ajan.

 

Lähteet:

• Lainaukset: Kari Tarkiainen, ”Viljo Tarkiainen. Suomalainen humanisti.” sivulta 61, ja Kari Tarkiainen, ”Tarkiainen, Viljo” – Kansallisbiografian verkkojulkaisu.
• Kari Tarkiainen, ”Viljo Tarkiainen. Suomalainen humanisti.” Mäntän kirjapaino Oy: Mänttä, 1987.
• Kari Tarkiainen, ”Tarkiainen, Viljo”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Luettu 1.12.2014. (Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta.)
• Wikipedia, ”Viljo Tarkiainen”. Luettu 1.12.2014.