Kirjallisuus kirjoitetaan lukijoille – vasta luettuna teos saavuttaa tarkoituksensa. Kirjat ja kirjailijat kuitenkin tavallaan luovat tai ennakoivat yleisönsä. Muotojen ja sisältöjen valinnoilla tuotetaan, tietoisesti tai huomaamatta, mallilukija: kaikki teokset kutsuvat lukemaan tietyllä tavalla ja puhuttelevat tietynlaista lukijaa. Teoksen todellinen lukija ei aina samastu tai halua samastua tähän puhuteltuun, mutta todellisen lukijan kyky muuntautua sellaiseksi lukijaksi, jota teos kaipaa, on avain teoksen ymmärtämiseen – ja usein myös siihen, että lukija kykenee nauttimaan teoksesta täysipainoisesti. Kun lukija ymmärtää tekstin, niin että hän vuorostaan rakentaa mielessään kuvan tai mallin tekijästä, syntyy vuorovaikutus.

Vuorovaikutuksen mahdollisuus nojaa tekijän ja lukijan yhteiseen kieleen ja kognitiivisiin kehyksiin: kykyyn ymmärtää todellisuutta, tunteita, kategorioita ja ylipäätään kaikkea sitä, mikä synnyttää vuorovaikutuksen ja yhteisöt arkielämässäkin. Kirjallisuuden lukeminen edellyttää kuitenkin erityisten kirjallisten kehysten tuntemusta. Kokenut lukija on usein sisäistänyt lajiodotuksia: kertojia, kerrontaa, kuvausta, henkilöhahmoja, juonta tai tunnesävyjä koskevia yleisiä malleja, jotka ohjaavat tekstien ymmärtämistä. Tällainen ymmärrys on eräänlaista kielitaitoa, joka rakentuu tavallisen kielitaidon päälle.

Osaamme äidinkielemme kieliopin tuntematta sen sääntöjä abstraktilla tasolla ja samoin osaamme – jos olemme altistuneet kirjallisuudelle – lukemisen säännönmukaisuuksia. Silti tarvitsemme tutkijaa abstrahoimaan ja muotoilemaan eksplisiittisesti nuo säännöt.

Kirjallisuuden tutkimuksen ydinaluetta onkin tarjota lukemisen apuvälineitä kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille ja kirjallisuutta opettaville. Olennaista on ymmärtää, että erilaiset tekstit kutsuvat erilaisia lukutapoja.Nykyaikana erityisen tärkeää olisi myös oppia lukemaan hitaasti. Esimerkiksi Volter Kilven lukeminen vaatii hidasta lukemista. Syventymistä kieleen, kielen vivahteista nauttimista ja sanontojen maistelua.

Myös nykykirjallisuudessa on tätä vaativaa sanataidetta, jota ei ole tarkoitus ahmia juonen takia tai joissa ei aina ole henkilöhahmojakaan tavanomaisessa mielessä. Esimerkiksi Mikko Rimmisen sanataituruus vaatii kiireen alasajoa. Antti Salmisen Lomonosovin moottori puolestaan luopumista selkeän merkityksen tavoittelusta ja antautumista surrealistisen runouden ja fantasian maailmoihin.