Sinä keväänä, kun Antti Majander kirjoitti ylioppilaaksi, hän pyrki opiskelemaan oikeustieteelliseen tiedekuntaan.

– Pääsykokeisiin oli äärimmäisen vastenmielistä lukea. Paiskoin opuksia seinille kuten lukiossa sitä ennen matikan kirjoja.

Majander kävi välillä armeijan. Sen jälkeen eräänä päivänä hän vietti aikaa Laajasalon kirjastossa.

– Seisoin opinto-opashyllyn edessä ja mietin, että mitä rupeisin opiskelemaan. Sattumalta siihen tuli vanha naapurini ja kansakoulukaverini Pekka Nurminen. Ei oltu nähty pitkään aikaan. Pekka sanoi, että no höh, sähän luet kirjoja, mikset opiskelisi kirjallisuutta.

Majander hämmästyi. Hän ei tiennyt, että kirjallisuuttakin voi opiskella. Nurminen nappasi opinto-oppaan hyllystä ja etsi sieltä kotimaisen ja yleisen kirjallisuustieteen.

– Luin kirjalistoja ja huomasin, että olin lukenut yleisen kirjallisuustieteen osalta melkein kaikki, mitä oli vaatimuksissa. Oli selvää, että valitsin yleisen puolen, en mä silloin Juhani Ahoa halunnut tutkia.

Majander pyrki ja pääsi yliopistoon. Ja siellä elämä vasta alkoi.

– Kaikki kunnia vanhoille koulukavereille, mutta hengenheimolaiseni löysin yliopistosta. Se oli antoisaa ja kivaa, suosittelen yliopistoon hakemista.

Majanderille ei kuitenkaan koskaan selvinnyt, mitä kirjallisuustiede on tai onko sitä edes olemassa.

– Sitäkin enemmän tunnen arvostusta, kunnioitusta ja ihailua sitä kohtaan, miten perusteellisesti opettajat tunsivat kirjailijoiden tuotannon ja miten hyvin he kykenivät avaamaan sitä ja liittämään konteksteihinsa. Samanlaista näkemyksellistä analyysiä on hankala saada muualta.

Pari ensimmäistä vuotta Majander opiskeli päätoimisesti. Sen jälkeen hän teki töitä opintojen ohella useamman vuoden, kunnes työt alkoivat viedä mukanaan. Majanderin valmistumisesta on kiittäminen hänen entistä pomoaan Marja-Leena Rautalinia FILIssä eli Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksessa. Majanderilla oli projektin tiedottajana maisterin palkka, mutta ei papereita.

– Rautalin ilmoitti, että nyt jäät kolmeksi kuukaudeksi puolipäivähommiin ja iltapäivät kirjoitat gradua. Jos et valmistu, projekti ei jatku. Kyllähän se pänni silloin, mutta myöhemmin olen ollut hänelle kiitollinen, sillä muuten gradu olisi jäänyt roikkumaan.

Majanderin mukaan kirjallisuustieteen opiskelu ei ole järkevä tai kannattava ratkaisu, mutta joillekin se saattaa olla ainut ratkaisu.

– On paljon ihmisiä kuten minä, joilla ei ole oikeastaan vaihtoehtoja. Jos tämä on se, mikä kiinnostaa, siihen on paneuduttava.

Toisaalta Majanderin amanuenssin ja tuntiopettajan kokemuksen mukaan toisinaan intohimoisimmat löytyvät sivuaineopiskelijoiden parista.

– Kirjallisuustiede on hyvä harrastus, ammatin perustana se on epävarma tukijalka. Toisaalta perin surullinen olisi maailma, jossa ei taidetta olisi tai sitä ei tutkittaisi. Raha ja toimeentulo voivat tulla paremmin insinööritieteistä, mutta elämykset insinööreillekin tulevat usein taiteen maailmasta.

Jälkikäteen ajatellen Majanderia kaduttaa sivuainevalinta. Hän opiskeli muodikasta sosiologiaa, mutta jos hän olisi tiennyt tulevasta urastaan, hän olisi valinnut kieliä jo oppikoulussa.

– Että vois lukea alkukielellä. Ja olis kiva haastatella espanjaksi sikäläistä kirjailijaa.