Takaisin

Ritva Laury

27.8.1950, Turku

Ph.D. (kielitiede) 1995, University of California, Santa Barbara, M.A. (kielitiede) 1983, California State University, Fresno; Akateeminen sihteerintutkinto 1973, kauppakorkeakoulu

Suomen kielen professori 2007-, Helsingin yliopisto

Työskenteli pitkään Kaliforniassa ennen paluumuuttoaan Suomeen vuonna 2003, jonka jälkeen Helsingin yliopiston kielitieteen laitoksella 2003–2007. Kalifornian valtion yliopiston kielitieteen emeritaprofessori.

Julkaisut, tutkimusprojektit ja muu tieteellinen toiminta

Profiilikuva: Ari Aalto
Tekstit: Ritva Laury, Riitta-Ilona Hurmerinta (toim.)

Kielen tutkimista puheen kautta

Professori Ritva Laury tutkii kieliopin rakenteiden syntymistä vuorovaikutuksessa. Hän on myös kiinnostunut referenssistä ja viittaavista muodoista, kielen muuttumisesta, alisteisuudesta ja kielitieteen teoreettisista kiistakysymyksistä. Viime aikoina hän on tutkinut kehollisia toimintoja vuorovaikutuksessa ja sitä, miten hyvin perinteiset kielitieteen yksiköt, kuten esimerkiksi lause, sopivat tavallisen keskustelupuheen kuvaamiseen.

Tällä hetkellä Ritva Laury johtaa Suomen Akatemian ja Japanin tiedesäätiön (Japan Society for the Promotion of Science) yhteisrahoittaman kansainvälisen tutkimushankkeen Kielen ja vuorovaikutuksen yksiköt Suomen osahanketta. Lisäksi Laury johtaa yhtä Intersubjektiivisuus-huippuyksikön tiimeistä yhdessä pohjoismaisten kielten professorin Jan Lindströmin kanssa.

Aiheeseen liittyvää professori Lauryn tuotantoa:

Professori Laurylle touhuaminen lastenlasten kanssa on tärkeää vastapainoa tutkimustyölle. Kuvassa mummin sylissä Iida-tyttönen. Kuva: Ritva Lauryn yksityisarkisto​​.​
Professori Laurylle touhuaminen lastenlasten kanssa on tärkeää vastapainoa tutkimustyölle. Kuvassa mummin sylissä Iida-tyttönen. Kuva: Ritva Lauryn yksityisarkisto​​.​
Takaisin