Johan Richard Danielsonin tutkijaura lähti virallisesti käyntiin 1870-luvulla, jolloin hän teki kolme väitöskirjaa: tohtorin-, dosentin- sekä professorinväitöskirjansa. Jokaisessa tutkimuksessa hän keskittyi uuteen aihepiiriin ja uusiin maantieteellisiin alueisiin.

Professorin väitöskirja oli laaja-alaisin ja käsitteli useiden vuosisatojen verran Englannin taloushistoriaa. Danielsonin väitöskirjoja, kuten hänen muitakin teoksiaan myöhemmin, kiiteltiin erityisesti ansiokkaasta lähdetyöskentelystä, ja ne saivat huomiota myös kansainvälisesti. Tutkimuksia varten Danielson oli kiertänyt lukuisissa kirjastoissa ja arkistoissa ympäri Eurooppaa.

Professorinväitöskirja auttoi hänet saamaan professorin viran Keisarillisesta Aleksanterin Yliopistosta Zacharias Topeliuksen jäätyä eläkkeelle vuonna 1880. Viranhaussa Danielsonilla oli vastassa ruotsinkielinen M.G. Schybergson. Ilmeisesti professori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen puoltava lausunto Danielsonin väitöskirjasta ja kielteinen lausunto Schybergsonin työstä ratkaisi valinnan Danielsonin eduksi. Hakijoiden välisen kiistan on katsottu olleen enemmän kielipoliittinen taistelu kuin kamppailu tieteellisen maailman ”kuninkuudesta”.

Saksasta tuli 1800-luvun lopulla tieteellisen historiankirjoituksen johtomaita. Tiukkaan lähdekritiikkiin perustuvana tieteenalana historiankirjoitus katsottiin vihdoin kohotetutuksi luonnontieteiden rinnalle. Historiantutkijat levittäytyivät rohkeasti tarkastelemaan yhä enemmän taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurillisia ilmiöitä. Varsinkin taloudelliset ja sosiaaliset ilmiöt kiinnostivat Danielsonin oppi-isiä Gustav von Schmolleria ja Karl Bücheria, kuten myös Danielsonia itseään.

Danielsonin päämääränä oli suomalaisen historiankirjoituksen entistä vahvempi tieteellistäminen. Hänen mielestään suomalainen historiankirjoitus laahasi jäljessä verrattuna esimerkiksi saksalaiseen, jota hän ihaili suuresti. Danielson pyrki hakemaan tieteenfilosofian lisäksi pedagogisia vaikutteita Saksasta seminaarimuotoisineen ryhmineen. Hän kehotti oppilaitaan opiskelemaan Saksassa ja välittämään tietoa uusista virtauksista Suomeen. Danielson ei itse ehtinyt enää myöhemmässä vaiheessa vierailemaan Saksassa. Lisäksi hänen tutkimuskohteensa oli siirtynyt yhä vahvemmin Suomeen ja sen kansallisen identiteetin kehittymiseen.

1880-luvulla Danielson alkoi suuntautua yhä enemmän poliittiseen maailmaan. Poliittisten näkemysten esittäminen osana tutkimustekstejä nostatti arvostelua. Häntä syytettiin tarkoituksenmukaisuudesta lähteiden valinnassa ja politiikan tuomisesta historiatieteen piiriin. Erityisesti hänen valtiotieteellistä lähestymistapaa edustanut katsantokanta sai kritiikkiä. Arvostelijoiden mielestä historiatieteellä oli omat metodinsa, joita tuli käyttää. Opiskelijat muistavat kuitenkin Danielsonin ahkerana ja työteliäänä tutkijana ja opettajana, joka avusti opiskelijoita kiireenkin keskellä.

Lähteet

• Jukka Tervonen, J.R. Danielson-Kalmari. Historiantutkija ja opettaja. Gummerrus kirjapaino Oy: Jyväskylä, 1991.
• Vesa Vares, Danielson-Kalmari, Johan Richard. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Luettu 6.11.2014. (Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta.)
• Historiallisia humanisteja-verkkosivusto, Johan Richard Danielson-Kalmari. Luettu 6.11.2014.
• Wikipedia, J.R. Danielson-Kalmari. Luettu 6.11.2014.