Viipurilaistaustaisen suvun vesana Thomas Thesleffin suonissa virtaa isänpuolelta kauppiaan, sotilaan, virkamiehen, maanviljelijän, taiteilijan ja tutkijan verta. Äidin puolelta sukupuusta löytyy akateemista sivistyneistöä ja kauppiaita Turun seudulta ja Ruotsista. Perhetaustan yhteisnimike on selkeästi kuitenkin ”siviiili” humanismi. Thesleff myöntääkin perimänsä ja sukuhistoriallisten esikuviensa vaikuttaneen elämänvalintoihinsa ”Claris obligamur exemplis”.

Suomen markkinoilla oli 1980-luvulla taloudellis-sosiaalinen tilaus Evli Pankki Oyj:n kaltaiselle luomukselle. Humanisti pankkiirina toki nosti tuolloinkin Suomessa kulmakarvoja. Maailmalla historiallisista esikuvista Thomas Thesleffille ei kuitenkaan ole pulaa.

Evli Pankki Oy aloitti toimintansa neljän henkilön voimin vuonna 1985. Välillä henkilöstömäärä kävi viidessäsadassa, mutta vakiintui 250:een, joka on lukema myös vuonna 2015. Yritys aloitti osakemeklaritoiminnalla kehittyen kaikkia mahdollisia talouspalveluita tarjoavaksi varainhoitotaloksi.

Urapolkuja etsiessäni minulla oli onni samalla perustaa perhe vaimoni Yvonne Paciuksen kanssa. Vuosina 1975, 1978 ja 1980 perheeseen syntyneet lapsemme ovat tuoneet elämään sisältöä. Viisitoistavuotiaasta asti olen harrastanut yhteisöllisyyttä, osallistunut aktiivisesti eri yhteisöjen toimintaan.

Minulla on eniten sitä asiaa kiittäminen, että olen sattunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kaikesta tärkeintä on ollut vahva verkostoituminen. Jo osakunta-ajoilta rakentunut tiheä ja vankka tuttavaverkosto on auttanut minua orientoitumaan elämässä ja löytämään ne ”poikkitieteelliset ratkaisut”, joita olen tarvinnut omaa tulevaisuuttani rakentaessani. Jos olisin tutkija-aihiona kaivautunut pelkästään aineyhdistyksen piiriin, tuttavakenttä olisi huomattavasti kaventunut. Siksi suosittelen aina osallistumista nimenomaan laaja-alaisten osakuntien toimintaan. Se avartaa ja kouluttaa.

Yliopistoaikaan liittyvät monensävyiset muistot. Ensimmäisiä oli tietysti rehtori Erkki Kivisen järjestämä inskriptio syyskuussa 1969, sinänsä koruton mutta kuitenkin vakava tilaisuus. Minun aikanani opetus oli vielä hyvin perinteistä, luento toisensa jälkeen ja ylioppilaat joutuivat itse hakemaan ohjeistusta. Tutor-järjestelmä oli alkutekijöissään, joten siihen ei ollut paljon luottamista. Eikä kaikki sujunut suunnitelmien mukaisesti: sain ainoana osallistujana improbaturin pikkugradussa. Eli reputin hum.kanditutkinnon äidinkielenkokeessa! Tästä aivan odottamattomasta vastoinkäymisestä oli tuleva ”cause celebre” mutta se auttoi minua ponnistamaan aallonpohjasta uusille korkeuksille.

Isäni Passat-nelimastoparkin maailmanympäripurjehduksen (1948–1949) ansioista lapsuudenkodissani ei puhuttu sodasta ja sen traumoista vaan kuvitteellisista ja hauskoista sankariteoista (”Muumipapan seikkailut”-tyyliin), ja kuinka elämä ja maailma ovat auki sille, joka uskaltaa ottaa sen toisenkin askeleen.

Helena Miettinen ja Mika Federley haastattelivat Thomas Thesleffiä Humanistilehteen vuonna 2002.

”Humanistipankkiiri kulkee runokirja taskussa”, Humanistilehti 32003