Yliopistoaikaan liittyvät monensävyiset muistot. Ensimmäisiä oli tietysti rehtori Erkki Kivisen järjestämä inskriptio syyskuussa 1969, sinänsä koruton mutta kuitenkin vakava tilaisuus. Minun aikanani opetus oli vielä hyvin perinteistä, luento toisensa jälkeen ja ylioppilaat joutuivat itse hakemaan ohjeistusta. Tutor-järjestelmä oli alkutekijöissään, joten siihen ei ollut paljon luottamista.  Eikä kaikki sujunut suunnitelmien mukaisesti: sain ainoana osallistujana improbaturin pikkugradussa. Eli reputin hum.kanditutkinnon äidinkielenkokeessa! Tästä aivan odottamattomasta vastoinkäymisestä oli tuleva ”cause celebre” mutta se auttoi minua ponnistamaan aallonpohjasta uusille korkeuksille. 

Harmaan arjen sävytti muutama valonpilkku: Teivas Oksalan Vergiliusluennot ja Senegalin presidentti Senghoriin kohdistettu attentaatti. Edellinen oli sivistykselliseltä sisällöltään aivan mahtava elämys ja jälkimmäinen toi raadollisen ulkomaailman jännitteet täpötäyteen juhlasaliimme. Edellisessä olimme vain muutama latinan opiskelija kuuntelemassa, toisessa oli peräti tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Yhtäkkiä joukko aktivisteja irtaantui vahtimestareitten otteesta ja juoksivat suoraan kohti presidentti Senghoria, joka seisoi puhujapöntössä, ja hyppäsi hänen päälleen. Hänen turvamiehensä reagoivat tietysti heti ja saivat niskalenkin hyökkääjiltä, joita sitten vahtimestarien avulla kannettiin ulos. Yleisö oli tietysti hieman hämmentynyt ja rauhatonta liikehdintää oli havaittavissa kuulijakunnan keskuudessa. Tasavallan presidentin tunnusomainen kalju oli aivan liikkumatta ensimmäisellä rivillä. Silloin rehtori Kivinen nousi seisomaan, posket hieman punertaen, ja käänsi rintamasuuntansa yleisöä päin lausuen hyvin arvokkaasti vain: ”Pyydän rauhaa saliin tasavallan presidentin läsnä ollessa.”  Ja luento jatkui, kuin ei olisi mitään tapahtunut.

Paras muisto oli kuitenkin vuoden 1977 promootiosta, jossa sekä vaimoni Yvonne ja minä promovoitiin maistereiksi kolmen vuorokauden aikana. Pitkän tauon jälkeen uudelleen synnytetty perinne purki patoutuneet tarpeet elää akateemista loistoa ja jaloa perinnettä uudelleen villien radikaalivuosien jälkeen. Juhlat huipentuivat omalta osaltani tanssimestarin rooliin, jolloin olin saanut tehtäväksi  promootiotanssiaisten lopussa johtaa fransääsin. Oli mahtava tunne, johtaa tarkkoja kuvioita Kaartin soittokunnan tahdissa. Musta ja valkoinen ihmismeri  lainehti edes takaisin aamutunteille saakka Vanhan ylioppilastalon tanssilattialla kunnes ihmismeri purkaantui auringon noustessa Mannerheimintielle tervehtimään uutta päivää.

Professori Lars Huldén kirjoitti tästä päivärunon sateisena elopäivänä Hufvudstadsbaldetiin:

Magister regnskur

Regnskurarna gör hela dagen

invecklade turer över fjärden

likt magistrarnas fransäs

på promotionen i våras.

Åskan vid horisonten

är dansmästaren som annonserar

turerna på oklanderlig franska.

När han klappar i vita handskarna

blixtrar det.

Den som har regnat i femtio år

blir jubelmagister.

Ja vuoden päästä Vanha ylioppilastalo oli palanut poroksi. Sic transit gloria mundi!