Mikko Saikku on ollut aina kiinnostunut toisaalta historiasta, toisaalta luonnosta. Vaihto-oppilasvuosi Idahossa herätti kiinnostuksen paitsi yhdysvaltalaisen kulttuurin myös Pohjois-Amerikan luonnon erityispiirteisiin. Hän harkitsi hetken jopa biologin uraa, mutta päätyi kuitenkin opiskelemaan historiaa, mikä osoittautuikin hyväksi vaihtoehdoksi. Mielenkiinnon kohteiden yhdistäminen kävi lopulta kivuttomasti ympäristöhistorian grand old manin Alfred W. Crosbyn innoittamana.

Mikko Saikku on aina ollut innokas luontoharrastaja. Hän on pikkupojasta asti harrastanut lintuja sekä kalastanut. Harrastustensa myötä hän on päätynyt tekemään myös käytännön luonnonsuojelutyötä. Kalastus ja metsästys liittyvät myös Saikun tutkimusintresseihin, joita tällä hetkellä ovat mm. metsästyksen ja kalastuksen asema kansallisissa kulttuureissa ja kansallisen identiteetin rakentumisessa niin Pohjoismaissa kuin Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Mikko Saikku huomauttaa, että yliopisto on aina ollut korostetusti kansainvälinen yhteisö. Tiedeyhteisö ei rajoitu vain yhteen kaupunkiin tai yhteen yliopistoon, vaan on maailmanlaajuinen. Hänen mielestään ainakaan Helsingin yliopiston humanisteilla ei ole kansainvälisten suhteiden hoidossa mitään hävettävää, sillä olemme kansainvälisesti tunnettuja ja hyvin verkostuneita. Hän hieman ihmetteleekin viime vuosina yliopistoa kohtaan osoitettuja kansainvälisyyden lisäämisen vaatimuksia, sillä hänestä tilanne on ainakin Helsingin yliopiston osalta jo aivan mainio.

Olen ollut opiskelijana, tutkijana ja opettajana Helsingin yliopistossa jo yli kolmekymmentä vuotta, joten yksittäistä parasta muistoa on mahdotonta nostaa esiin. Sitä paitsi koko elämäni on tänä aikana tavalla tai toisella kietoutunut yliopistoon eikä työ- ja vapaa-ajalla ole milloinkaan ollut selvää eroa. Kärjistäen voisi sanoa, että humanistinen yliopisto-opettaja ei ole koskaan lomalla, sillä kulttuurintutkijalle kaikki liittyy kaikkeen. Työtuntien määrää olen miettinyt ainoastaan yrittäessäni jaotella vuosittaisen työsuunnitelman surullisenkuuluisaa 1600 tunnin kokonaistyöaikaa byrokratian lomakkeille.

Helsingin yliopisto on aina ollut minulle tunteenomaisella tasolla se ”ainoa oikea” yliopisto, jonka eri tiedekunnissa ovat opiskelleet niin vanhempani ja sisarukseni kuin koko joukko lähisukulaisianikin. Nyt kun suomalaisesta yliopistolaitoksesta ollaan ulkoapäin pakottamalla muovaamassa jonkinlaista glorifioitua ammattikoulua tuottamaan kausityöläisiä kvartaalitalouden tarpeisiin, haaveeni onkin että Helsingin yliopiston johto taloudellisesti ankeina aikoinakin malttaisi pysähtyä pohtimaan yliopistomme kehitystä, historiallista asemaa ja toimintamme perimmäistä tarkoitusta.

Professori Mikko Saikusta muualla verkossa.