Takaisin

Mikko Saikku

13.2.1963, Helsinki

Filosofian tohtori (Pohjois-Amerikan tutkimus) 2001, lisensiaatti 1993, kandidaatti 1992, humanististen tieteiden kandidaatti 1989 (yleinen historia), Helsingin yliopisto
Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti 2007, Helsingin yliopisto
Ympäristöhistorian dosentti 2002, Tampereen yliopisto

Yhdysvaltain tutkimuksen professori 2015–, Helsingin yliopisto
Tutkija 2014–2016, Helsingin yliopiston tutkijakollegium
Yleisen historian professori 2011–2013, Helsingin yliopisto
Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori 2006, Tampereen yliopisto
Yhdysvaltain tutkimuksen professori 2002–2005, Helsingin yliopisto
Pohjois-Amerikan tutkimuksen yliopistonlehtori 2001–2015, Helsingin yliopisto
Ulkoeurooppalaisten maiden historian assistentti 1996–2001, Helsingin yliopisto

Tutkimusintressit: Ihmisen aiheuttamat ympäristömuutokset Yhdysvaltain eteläosissa, erityisesti Mississippi-joen alajuoksulla; Yhdysvaltain eteläosien kulttuuri, Pohjois-Amerikan suomalaissiirtolaisten luontosuhde, sukupuuttojen biologia, ympäristöhistorian ja Yhdysvaltain tutkimuksen metodologia, luonnonsuojelun historia, erämaasymboliikan käyttö kansallisen identiteetin rakentumisessa Pohjois-Amerikassa ja Pohjoismaissa.

Julkaisut

Teksti: Mikko Saikku (Tiia Niemelä, toim.)
Kuva: Veikko Somerpuro

Humanisti luonnonsuojelijana

Mikko Saikku on aina ollut innokas luontoharrastaja. Hän on pikkupojasta asti harrastanut lintuja sekä kalastanut. Harrastustensa myötä hän on päätynyt tekemään myös käytännön luonnonsuojelutyötä. Kalastus ja metsästys liittyvät myös Saikun tutkimusintresseihin, joita tällä hetkellä ovat mm. metsästyksen ja kalastuksen asema kansallisissa kulttuureissa ja kansallisen identiteetin rakentumisessa niin Pohjoismaissa kuin Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Lintuja Saikku on viime vuosina tarkkaillut pääasiassa Yhdysvalloissa, mutta kotikaupungissaan Helsingissä hän on jo toistakymmentä vuotta ollut Virtavesien hoitoyhdistyksen Haaganpuron aluevastaava. Saikku teki havainnon, että äärimmäisen uhanalainen meritaimen nousee kutemaan tähän pieneen puroon Etelä-Haagassa ja hän sai taimenhavaintojensa pohjalta viranomaiset liikkeelle. Havainto on vaikuttanut Helsingin kaupungin maankäyttösuunnitelmiin ja muihin toimiin alueella; purosta on purettu patoja, rakennettu tekokoski Kauppalanpuistoon ja myös Hämeenlinnanväylän meluaitasuunnitelmat laitettiin uusiksi, etteivät ne olisi tuhonneet puron luontoa ja taimenten kutupaikkoja.

Käytännön luonnonsuojelutyössä hän on huomannut, että viranomaisten kanssa asioidessa humanistisesta koulutuksesta on usein hyötyä, sillä hänellä pysyy kynä kädessä ja sormet näppäimillä.

– Sanotaan, että jos ei muuta, niin kyllähän humanistinen koulutus antaa meille hyvät valmiudet pyörittää paperia ja kirjoittaa vakuuttavia muistioita, Saikku naurahtaa.

Mikko Saikku keräämässä taimenen DNA-näytteitä esikoistyttärensä Saran kanssa Saarijärven Kotajoella kesällä 2015. Kolmen tunnin uurastuksen tuloksena väkäsettömään perhoon tarttui 15-senttinen luonnontaimen, joka evänpalasen luovutettuaan pääsi takaisin omaan elementtiinsä. Kuva: Alli Saikku.

Kotipuronsa lisäksi Saikku on vaikuttanut virtavesien suojeluun kesämökkeilymaakunnassaan Keski-Suomessa. Vapaaehtoiset kykenivät DNA-tutkimuksin osoittamaan, että Saarijärven reitin latvavesistöissä on säilynyt aiemmin tuntemattomia alkuperäisiä taimenkantoja, jotka eivät ole sekoittuneet istutuskantojen kanssa. Tällaiset kalat ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta todellisia aarteita, joten löydöillä on ollut vaikutusta koko maakunnan vesistöjenhoitosuunnitelmiin. Saikun toiveena on, että löydöt huomioidaan myös turvetuotantoalueiden luvista päätettäessä.

– Tämä on ollut tällainen vapaa-ajan harrastus, mutta siinä on huomannut, että jos pitää argumentoida jostain viranomaisten kanssa, oli se sitten oikeudessa tai valtionhallinnossa, niin kyllähän yliopistokoulutus auttaa, myös paikallisten asukkaiden mielipiteiden esiintuomisessa. Se antaa eväät – selkeä kirjoittaminen, looginen perustelu ja niin edelleen - viranomaisten kanssa asioimiseen ja ne ovat mielestäni ehdottomasti sellaisia taitoja, joka yliopistossa pitää oppia. Humanistille on myös varsin palkitsevaa nähdä vaihteeksi työnsä johtavan nopeisiin konkreettisiin tuloksiin. Sitä paitsi humanistisellekin ympäristötutkijalle on tärkeää pysyä mukana luonnontieteiden kehityksessä.

Takaisin