Artisti Martti Servoa lainaten: ”Hyvä ihmisen on tietää, kuka on. Voi siten elämäänsä johtaa lailla maestron.” Oman elämäni maestrona olen saanut kokeilla monenlaista. Muihin johtotehtäviin ei ole ollut kaipuuta eikä varmasti riittävää pätevyyttäkään.

Estetiikka akateemisena oppiaineena ja opinnot Helsingin yliopistossa tulivat kuvaan, kun olin jo kierrellyt useamman vuoden jääkiekkoammattilaisena maailmalla ja Suomeen palattuani motivoitunut opiskeluun pelaamisen ohessa. Vaikka tunnistin luonnollisen filosofisen kiinnostukseni, opiskeluni oli pyyteetöntä enkä odottanut tutkinnon johtavan mihinkään työhön. Se oli sopivaa vastapainoa jääkiekolle ja auttoi uudenlaisen sosiaalisen verkoston luomisessa.

Olen kiitollinen, että sain kotoa vanhemmiltani hyvät lähtökohdat esteettiseen elämään. Varhaisin muistikuva lapsuudesta on Barcelonasta, missä asuimme 1970-luvun alussa. Istun valkoisen Mercedes-Benzin etupenkillä, lataan kasetteja auton Blaupunkt-soittimeen ja valikoimassa on Burt Bacharachia, Astrud Gilbertoa, Simon & Garfunkelia ja Stevie Wonderia. Muistan niiltä ajoilta myös vanhempieni kansainvälisen ja monipuolisen ystäväverkoston. Meillä ei soinut humppa tai iskelmä.

Poikkesin useimmista opiskelutovereistani siinä mielessä, etten viettänyt varsinaista opiskelijaelämää. Sain jonkin verran toimeentuloa jääkiekosta ja ne hommat piti hoitaa aina ensin. Tämän seurauksena luennoille osallistuminen oli usein satunnaista ja monet tentit tuli läpäistyä rimaa hipoen pelkällä asenteella.

Haaveilen monimutkaisemmasta maailmasta ja absoluuttisesta musiikkikorvasta.