Estetiikka akateemisena oppiaineena ja opinnot Helsingin yliopistossa tulivat kuvaan, kun olin jo kierrellyt useamman vuoden jääkiekkoammattilaisena maailmalla ja Suomeen palattuani motivoitunut opiskeluun pelaamisen ohessa. Vaikka tunnistin luonnollisen filosofisen kiinnostukseni, opiskeluni oli pyyteetöntä enkä odottanut tutkinnon johtavan mihinkään työhön. Se oli sopivaa vastapainoa jääkiekolle ja auttoi uudenlaisen sosiaalisen verkoston luomisessa.

Valmistumiseni jälkeen ja peliurani päätyttyä etsin töitä huonolla menestyksellä. Olin jonkin aikaa työttömyyskortistossa ja sopeutuminen työmaailmaan näytti epävarmalta. Eräs kokenut yrityskonsultti sanoi kannustavasti, että olin liian monipuolinen ja idearikas – juuri sellainen tyyppi, jota ei silloin haluttu firmoihin ja että en tulisi ikinä saamaan töitä Suomesta.

Pian sen jälkeen aukesi kuitenkin mahdollisuus Lontoosta, jonne muutin perheeni kanssa siltä istumalta. Suomen Lontoon instituutissa minulla oli hyvä johtaja Henrik Stenius, joka luotti minuun ja pääsin toteuttamaan ideoitani. Sillä tiellä olen yhä ja Helsingin yliopiston vuosia lukuun ottamatta olen ollut suomalaisena siirtolaisena koko aikuiselämäni.

Olen kiitollinen että sain erinomaisen koulutuksen Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Opiskelin 26–30 ikävuosina jolloin meidän useimpien älyllinen kapasiteettimme on huipussaan. Vaikka olin omasta mielestäni briljantti ajattelija, niin ymmärsin miten pitkä matka minulla oli kurottavana oikeasti älykkäisiin ja syvällisesti sivistyneisiin ihmisiin yliopistomaailmassa.