Artisti Martti Servoa lainaten: ”Hyvä ihmisen on tietää, kuka on. Voi siten elämäänsä johtaa lailla maestron.” Oman elämäni maestrona olen saanut kokeilla monenlaista. Muihin johtotehtäviin ei ole ollut kaipuuta eikä varmasti riittävää pätevyyttäkään.

Totuutta olen etsinyt eri suunnista ja lähimmäksi sitä olen päässyt taiteen ja filosofian avulla. Ne ovat hienoimmillaan paradoksaalisia ja niiden kautta olen oppinut tunnistamaan ja hyväksymään elämän paradokseja laajemmin.

Kulttuuriasioissa olen valikoiva enkä usko taiteen tai filosofian popularisointiin. Puolustan niiden elitismiä viimeiseen asti.

Filosofis-esteettinen elämänasenne on vaativaa ja itselleni riittää, että harrastan sitä pari tuntia päivässä. Lopun ajan olen suosiolla pragmaattinen, arkisia ongelmia ratkova puuhastelija. Totuuden etsintä on kuin instrumentti, jota soittelen omaksi ilokseni ja innolla, mutta ilman pakottavaa tarvetta estradille yleisön eteen.

Tällä hetkellä käyntikortissani lukee ”iberialais-amerikkalaisen säätiön asiamies ja kulttuurituottaja Argentiinassa”. Asun Buenos Airesissa ja pyrin parantamaan suomalaisen kulttuurin ja tieteen tunnettuutta ja yhteistyöverkostoja Argentiinassa. Nykyinen työni on kiinnostava uusi kappale uudessa ympäristössä uusien ihmisten kanssa. Toivon itseltäni rohkeutta kyseenalaistaa omat ennakkoasenteeni ja opitut arvoni sekä ehdottomuutta unohtaa vanhat sosiaaliset verkostoni, kun ne eivät ole enää ajankohtaisia.

Arkisissa töissäni olen pyrkinyt vaihtamaan suuntaa, kun olen tuntenut amatöörimäisen intoni kääntyvän kyseisen alan ammattimaisuuteen. Kehitykseni on aina pysähtynyt, tai ainakin hidastunut, kun harrastus on muuttunut työksi. Toimin Lontoossa kulttuurisihteerinä, design-agenttina ja Nordic Bakery -kahvilaketjun perustajana. Päätökseni suunnan vaihdosta olen tehnyt sydämellä ja intuitiolla.

Kilpaurheilusta opin ainakin hyväksymään sen, että aina tulee uusi nuorempi ja pätevämpi ikäpolvi syrjäyttämään aiemmat. Mielestäni sama pätee työelämässä. Velvollisuudentunteeseen tai kokemuksen merkitykseen uskoen on helppo jumittua kehityksen jarruksi, vaikka olisi aika siirtyä sivuun.

Humanistina arvostan kohtuullisuutta ja ihailen ihmisiä, jotka ymmärtävät milloin he ovat tehneet tai saaneet jo riittävästi.