Luottamustehtävät
2015– Ateneumin Ystävät ry, hallituksen jäsen 2014: Tieto-Finlandia -raadin puheenjohtaja 2014– Aalto-yliopisto, hallituksen jäsen 2012–2015 FRAME, hallituksen jäsen Lue lisää »
2015– Ateneumin Ystävät ry, hallituksen jäsen 2014: Tieto-Finlandia -raadin puheenjohtaja 2014– Aalto-yliopisto, hallituksen jäsen 2012–2015 FRAME, hallituksen jäsen Lue lisää »
Minulle on tarjoutunut mahdollisuuksia osallistua museoalan kehittämiseen monien eri organisaatioiden ja luottamustehtävien kautta. Niistä eh… Lue lisää »
Perheessäni ”aktiivikansalaisuus” oli arkipäivää. Vanhempani Sirkka ja Seppo Merikoski ja myöhemmin myös isoveljeni Visa olivat yhden jos toisenkin järjestön luottamus- ja muissa vapaaehtoistehtävissä. Kuljin samansuuntaista polkua: minusta tuli urheilun ”hallitusammattilainen”. Lue lisää »
Ensimmäisinä opiskeluvuosinani Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella perustimme koulutoverini Tero-Pekka Henellin ja opiskelukaverini Risto Niemisen kanssa Synkooppi-lehden (1978). Olen erityisen ylpeä, että lehti on edelleen voimissaan. Olin ainejärjetön aktiivi. Järjestimme juhlia, haimme mainoksia lehteemme ja ostimme musiikkitieteen opiskelijoille maahantuojilta äänilevyjä alennettuun hintaan. Se oli tiedostamatonta verkostoitumista, nuoren maailmanparantajan uteliaisuutta ja halua opiskella tuntemaan musiikkiyhteisö ja sen toimintatavat. Lue lisää »
Tieteelliset seurat ja toimitustehtävät Suomen uskontotieteellinen seura, jäsen 1971, sihteeri 1972–81, johtokunta 1982–1990 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jäsen 1973, hallituksen varapj. 2001–2006, esimies 2007-2013, kunniajäsen 2014 Suomen Antropologinen Seura 1975– Lue lisää »
Opettaminen, aktiivinen julkaisutoiminta ja luottamustehtävät laajentavat ammatillista verkostoa, luovat yhteyksiä ja synnyttävät uusia ajatuksia. Susanna Pettersson toimii museologian dosenttina ja vierailevana luennoitsijana sekä katsoo yhteiskuntaa muun muassa Aalto-yliopiston hallituksen jäsenen silmin. Lue lisää »
Filosofian maisteriksi valmistumisen jälkeen Tuomas M.S. Lehtonen työskenteli Tiede & edistys -lehden toimitussihteerinä. Ensimmäisen apurahan turvin hän lähti tekemään väitöskirjaa Pariisin syksyllä 1988. Suomessa hän kävi välillä suorittamassa asepalveluksen. Suomen Akatemialta saamansa jatkorahoituksen myötä Lehtonen pakkautui Ladaan puolisonsa ja kahden kuukauden ikäisen poikavauvansa kanssa, ja perhe suuntasi takaisin Pariisiin tutkimusaineistojen pariin. Lue lisää »
Opiskeluaikana ajauduin varsin pian historian opiskelijoiden ainejärjestön Kronos ry:n tehtäviin, joiden parissa sitten vuosia kuluikin. Ehdin toimittaa Kronikka-lehteä ja olla hallituksessakin kulttuurivastaavana ja puheenjohtajana. Siitä alkoi järjestöaktiivisuuteni, jonka jatkumoa ovat olleet mm. melkein 20 vuotta Suomen dekkariseuran hallituksessa sekä kustannus- ja viestintäalan luottamustehtävät. Lue lisää »
Professori Pirkko Moisala on toiminut pitkään tieteellisten järjestöjen ja tutkijaryhmien kuten esimerkiksi Suomen etnomusikologisen seuran ja perustamansa International Council for Traditional Musicin ”Music and Gender” tutkijaryhmän puheenjohtajana. Lue lisää »
Jaakko Hämeen-Anttila on paitsi arvostettu tutkija myös suosittu luennoitsija. Helsingin yliopistossa hän on opettanut vuodesta 1984 alkaen, minkä lisäksi hän on pitänyt vuosittain monia kymmeniä yleisöesitelmiä tieteellisissä seuroissa, valtionhallinnossa, tiedotusvälineissä, kouluissa ja monilla muilla forumeilla. Hän on myös usein esiintynyt lukemassa runoja, omiaan tai käännöksiään. Hän on antanut tuhansia haastatteluja ja esiintynyt näkyvästi erilaisissa kampanjoissa. Lue lisää »