Takaisin

Pekka Hako

Vesa Pekka Hako
12.2.1957, Helsinki

Filosofian maisteri 2000 ja filosofian lisensiaatti 2000 (musiikkitiede), Helsingin yliopisto
Kasvatustieteiden maisteri 2003 (kasvatustiede), Helsingin yliopisto
Lisäksi sosiologian jatko-opinnot ja viestinnän opintoja Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Toimitusjohtaja 2011-, Pekka Hako Productions Oy
Kulttuurineuvos 2007‒2010, ulkoasianministeriö (Washington DC)
Suomalaisten oopperataltiointien koordinoija 2001‒2015
Toiminnanjohtaja 1991‒2000, Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus
Asiamies 1991‒2000, Luovan säveltaiteen edistämissäätiö
Asiamies 1991‒2000, Suomen Säveltäjät ry:n Sibelius-rahasto
Produsentti 1989‒1991, Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus
Kasvatustieteen assistentti 1989, Helsingin yliopisto
Musiikkikustannustoimittaja 1987‒1990, Edition Pan
Musiikkitieteen assistentti 1987, Helsingin yliopisto
Tutkija 1986‒1987, Suomen akatemia
Johtaja ja perustaja 1983‒1990, Musiikkikoulu Musiikkihuone
Kosketinsoitinten opettaja 1983‒1988, Musiikkikoulu Musiikkihuone
Kustannustoimittaja 1982‒1986, Hellas-piano Oy
Leevi Madetoja-toimikunnan sihteeri 1980‒1984, Suomen Säveltäjät ry
Osapäiväinen kirjastonhoitaja 1980‒1981, Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitos
Intendentti 1979‒1980, Vantaan Orkesteri

Musiikkitoimittaja ja -kirjoittaja 1979- (Yleisradio, lukuisia sanoma- ja aikakausilehtiä)
Tietokirjojen kirjoittaminen 1981-
Kulttuuri- ja taideaineisten televisio-ohjelmien ja dokumenttielokuvien käsikirjoittaminen, ohjaaminen ja tuottaminen 1989-
Suomalaista kulttuuria käsittelevien näyttelyiden käsikirjoittaminen ja tuottaminen 2006-

Kuva: Heikki Tuuli
Tekstit: Pekka Hako (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Musiikkiyhteisöä rakentamassa

Ensimmäisinä opiskeluvuosinani Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella perustimme koulutoverini Tero-Pekka Henellin ja opiskelukaverini Risto Niemisen kanssa Synkooppi-lehden (1978). Olen erityisen ylpeä, että lehti on edelleen voimissaan. Olin ainejärjestön aktiivi. Järjestimme juhlia, haimme mainoksia lehteemme ja ostimme musiikkitieteen opiskelijoille maahantuojilta äänilevyjä alennettuun hintaan. Se oli tiedostamatonta verkostoitumista, nuoren maailmanparantajan uteliaisuutta ja halua opiskella tuntemaan musiikkiyhteisö ja sen toimintatavat.

Olen aina halunnut ajatella lapsellisesti olevani suomalaisen musiikkielämän palveluksessa. Professori Erkki Salmenhaaran vinkki kolahti minuun: ”Tutkikaa suomalaista musiikkia ja musiikkikulttuuria. Eivät sitä muutkaan tee.” Se on ollut ohjenuorani.

Musiikkitieteen proseminaariesitelmä oli Pekka Hakon ensimmäinen puolitieteellinen julkaisu (Synkooppi op. 2).​
Musiikkitieteen proseminaariesitelmä oli Pekka Hakon ensimmäinen puolitieteellinen julkaisu (Synkooppi op. 2).​

Työtehtävieni rinnalla olen ollut kymmenissä luottamustehtävissä kulttuurialan yhdistyksissä ja säätiöissä Suomen arvostelijain liittoa sekä Savonlinnan oopperajuhlien valtuustoa ja taiteellista toimikuntaa myöten.

Kymmenisen vuotta sitten heivasin kaikki luottamustehtävät pois, mutta nyt olen tekemässä paluuta. Tuorein tehtäväni on Kalevalaseurasäätiön hallituksen jäsenyys. Minulle yhteistyö on kaiken kulttuurityön perusta. Erityisen hauskaa oli 1990-luvulla pohjoismainen yhteistyö, jota teimme musiikkihankkeissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Pekka Hako oli yksi Synkooppi-lehden kolmesta perustajasta ja sen ensimmäinen päätoimittaja. Kuvassa opukset 1‒7.​
Pekka Hako oli yksi Synkooppi-lehden kolmesta perustajasta ja sen ensimmäinen päätoimittaja. Kuvassa opukset 1‒7.​

 

Takaisin