Vuonna 2012 ryhdyimme valmistelemaan museossa näyttelyä boheemi-teemalla. Tarkastelussa oli Akseli Gallen-Kallelan opiskeluaika Pariisissa vuosina 1884–1889. Ajanjaksoa oli jo avattu lukuisissa tutkimuksissa ja näyttelyissä aikaisemminkin. Nyt kiinnostuksemme kohteena oli kuitenkin vähemmälle huomiolle jäänyt taiteilijan ystävyys norjalaisen Carl Dörnbergerin kanssa. Todellisena boheemina, juhlijana ja riidanhaastajana Dörnbergerin lähes traagisen hahmon kohtalona on ollut joutua marginaaliin, myös oman maansa taidehistoriassa. Nyt aika oli kuitenkin sopiva ystävyyden tarkempaan lähilukuun, ja yhdessä Kuvataiteen keskusarkiston kanssa päätimme tehdä yhteisjulkaisun molempien laitosten kokoelmissa sijaitsevasta taiteilijoiden välisestä kirjeenvaihdosta.

Kontaktoidessamme norjalaista, Dörnbergeristä kirjoittanutta paikallishistorioitsijaa saimme yllättäen yhteyden Dörnbergerin ateljeekotiin ja sen nykyisiin asukkaisiin. Saimme kutsun tulla tutustumaan taloon ja sieltä löytyviin aineistoihin. Emmepä olisi uskoneet lokakuussa 2012, kollegani näyttelypäällikkö Anne Pelinin kanssa, millaisten aineistojen ääreen saavuimme. Meitä odotti aikaisemmalle tutkimukselle tuntematon, käytännössä koskematon kirjeaineisto, Gallen-Kallelan lisäksi Eero Järnefeltiltä, Emil Wikströmiltä ja ranskalaiselta Henry de Vallombreuselta. Saimme tutustua myös Dörnbergerin päiväkirjanomaisiin muistelmiin Pariisin-vuosilta: erilaisiin seikkailuihin ja sattumuksiin rakkaan Finne-gutin kanssa. Suurta hartautta tuntien selailimme aineistoa vanhan ateljeen hämärässä. Yli sadan vuoden takainen aikakausi heräsi eloon, paikat ja henkilöt saivat nimiä, tapahtumat ja tilanteet tarkentuivat.

Luulen, että tällaisen aineiston kohtaaminen voi sattua vain kerran omalle uralle. Tapaus muistuttaa myös siitä, miten keskeistä ensikäden lähteisiin tutustuminen on. Tutkimus ja tulkinnat rakentuvat alkuperäisaineiston avulla todellisuuteen tukeutuen.

Näyttely Suomipoika ja puuromaalari oli esillä Gallen-Kallelan Museossa kesällä 2013.