Akseli Gallen-Kallela oli yksi suomalaisen kansallistaiteen uranuurtajista. Hänen töistään tunnetuimpia ovat Kalevala-aiheiset teokset, joiden sarja alkoi Aino-maalauksesta vuonna 1889. Kyseisestä maalauksesta on tehty useampia versioita.

Ruotsalaisessa normaalilyseossa opintiensä aloittanut Gallen-Kallela suoritti samaan aikaan iltaopintoja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, josta tuli myöhemmin Kuvataideakatemia. Gallen-Kallela lopetti koulunkäynnin vuonna 1881 ja siirtyi piirustuskoulun päivälinjalle. Tämän ohessa hän sai yksityisopetusta mm. Adolf von Beckeriltä sekä Albert Edelfeltiltä.

Ajan kuvaan tyypilliselle Pariisin-opintomatkalle Gallen-Kallela lähti vuonna 1884 ja päätyi matkustamaan Helsingin ja Pariisin väliä tiuhaan aina 1890-luvun lopulle asti. Pariisissa opiskelun ja asumisen rahoittamisessa auttoivat hänen äitinsä ja valtiolta saatu apuraha. Keskeneräiset maalaukset liikkuivat taiteilijan matkassa sutjakkaasti niin, että hän saattoi aloittaa yhden maalauksen Pariisissa ja jatkaa sen loppuun Suomessa. Maalaukset käsittelivät niin Pariisin kaupunkikuvaa kuin tilauksesta tehtyjä muotokuvia. Gallen-Kallela maalasi muun muassa liikemies G. A. Serlachiuksen muotokuvan sekä tulevan vaimonsa Mary Slöörin muotokuvan 1880-luvun lopulla.

Uransa aikana Gallen-Kallela ehti matkustella paljon niin kotimassa kuin ulkomaillakin. Matkojen tarkoitus oli hakea inspiraation ohella myös maalausteknisiä oppeja. Suomessa matkustellessaan hän tutustui erityisesti Keuruun ja Karjalan maisemiin. Hakiessaan passia Unkarin matkaa varten vuonna 1907, hän muutti nimensä virallisesti Gallen-Kallelaksi (aik. Gallén), joka oli toiminut tähän asti lähinnä taiteilijanimenä.

Gallen-Kallelan kansainvälinen suosion läpimurto tapahtui Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1899, kun hän sai tehtäväkseen maalata Suomen paviljonkiin Kalevala-aiheisia freskoja. Ne herättivät suurta mielenkiintoa ja ihastusta. Vastaavasti ylioppilastalon musiikkisali sai kansallisromanttisen Kullervon sotaan lähtö -freskonsa vuonna 1901. Viimeisenä työnään Gallen-Kallela maalasi vuonna 1928 maailmannäyttelystä tutut freskot, yhtä lukuun ottamatta, uudestaan Kansallismuseon eteishalliin kupoliin.

Maalausten lisäksi Gallen-Kallela suunnitteli myös ansiomerkkejä. Tasavallan aikana siirryttiin yliopistolla käyttämään Gallen-Kallelan suunnittelemaa tohtorinmiekkaa. Lisäksi esimerkiksi Suomen Valkoisen Ruusun sotilas- ja siviiliansioritarikunnan ja Vapauden ristin ritarikunnan ansiomerkit ovat Gallen-Kallelan kynästä. Valkoisen armeijan ylipäällikkö Carl Gustaf Emil Mannerheim pyysi häntä myös suunnittelemaan sarjan univormuja ja lippuja. Yhteistyö Mannerheimin kanssa jatkui vielä sisällissodan jälkeen. Osa suunnitelmista on nähtävillä nykyisin Kansallismuseossa.

Uudet taidesuuntaukset 1900-luvun alkupuolella saivat Gallen-Kallelan edustaman tyylin näyttämään vanhanaikaiselta. Tätä vasten taiteilija viittasi itse kintaalla taiteen uusille tuulille. Gallen-Kallelasta muodostuikin ristiriitainen henkilö, jonka arvostus nousi uudelleen vasta useita vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen.

Ristiriitaisesta asemastaan huolimatta Gallen-Kallelan työn laatu tunnustettiin laajalti. Hän sai ensin vuonna 1919 professorin arvonimen, ja neljä vuotta myöhemmin Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellinen osasto myönsi taiteilijalle kunniatohtorin arvon.

Lähteet:

• Akseli Gallen-Kallela. Wikipedia-verkkojulkaisu. Luettu 10.8.2015.
• Klinge, Matti, Vallankumouksesta talvisotaan teoksessa Klinge, Matti (toim.) Helsingin yliopisto 1694–1990. 3. osa Helsingin yliopisto 1917–1990. Otava, Helsinki 1990.
• Knapas, Rainer, Uudisrakennukset ja ylioppilasmiljöö teoksessa Klinge Matti (toim.) Helsingin yliopisto 1640–1990. 2. osa Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917. Otava, Helsinki 1989.
• Reitala, Aimo, Gallen-Kallela, Akseli. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Luettu 10.8.2015. Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta.