Olin ensimmäistä kertaa töissä Gallen-Kallelan Museossa kesällä 1991. Tästä eteen päin museo ja Akseli Gallen-Kallela ovat olleet tärkeä osa ammatillista identiteettiäni – aluksi opintojen ohella, sittemmin kokopäiväisenä työnä. Yhden henkilön elämätyön ympärille kiertyvä toiminta voi kuulostaa rajatulta. Gallen-Kallela on tarjonnut kuitenkin rikkaan maailman ja työympäristön.

Vuonna 2012 ryhdyimme valmistelemaan museossa näyttelyä boheemi-teemalla. Tarkastelussa oli Akseli Gallen-Kallelan opiskeluaika Pariisissa vuosina 1884–1889. Ajanjaksoa oli jo avattu lukuisissa tutkmuksissa ja näyttelyissä aikaisemminkin. Nyt kiinnostuksemme kohteena oli kuitenkin vähemmälle huomiolle jäänyt taiteilijan ystävyys norjalaisen Carl Dörnbergerin kanssa. Todellisena boheemina, juhlijana ja riidanhaastajana Dörnbergerin lähes traagisen hahmon kohtalona on ollut joutua marginaaliin, myös oman maansa taidehistoriassa. Nyt aika oli kuitenkin sopiva ystävyyden tarkempaan lähilukuun, jayhdessä Kuvataiteen keskusarkiston kanssa päätimme tehdä yhteisjulkaisun molempien laitosten kokoelmissa sijaitsevasta taiteilijoiden välisestä kirjeenvaihdosta.

Tunnen välillä suurta etuoikeutta saadessani työskennellä museoalalla. Työn sisällöt ovat sen ehdoton suola. Työ on kuljettanut moniin kiinnostaviin maailmankolkkiin. Akseli Gallen-Kallela yhdistetään useimmiten Ranskaan, Saksaan ja Unkariin, mutta yllättäen Venäjästä on muodostunut se maa, johon on omassa työssä suuntautunut eniten työmatkoja ja hankkeita.

Aloitin opiskelut Helsingin yliopistossa syksyllä 1988. Se oli hienoa aikaa, taidehistorian oppiaine oli valtavan kiinnostava ja opiskelijaelämä tarjosi paljon hauskoja hetkiä. Vuosikurssimme hioutui hyvin yhteen ja osoittauduimme varsin aktiiviseksi joukoksi. Jo ensimmäisenä jouluna järjestimme omatoimisen ekskursion Tukholman Picasso -näyttelyyn. Matkaa varten keräsimme rahaa myymällä kahvia taidehistorian laitoksella.

Tähän artikkeliin olemme koonneet listan Tuija Walhroosin keskeisimmistä julkaisuista ja artikkeleista.