Aloitin opiskelut Helsingin yliopistossa syksyllä 1988. Se oli hienoa aikaa, taidehistorian oppiaine oli valtavan kiinnostava ja opiskelijaelämä tarjosi paljon hauskoja hetkiä. Vuosikurssimme hioutui hyvin yhteen ja osoittauduimme varsin aktiiviseksi joukoksi. Jo ensimmäisenä jouluna järjestimme omatoimisen ekskursion Tukholman Picasso -näyttelyyn. Matkaa varten keräsimme rahaa myymällä kahvia taidehistorian laitoksella.

Olin myös mukana ainejärjestö Eidoksen toiminnassa, bilevastaavana, sihteerinä ja rahastonhoitajana. Uudella ylioppilastalolla osattiin pitää hauskaa, mutta ainejärjestö sai aikaan muutakin hyödyllistä. Erityisen muistiinpainuva oli kahden viikon opintomatka Egyptiin keväällä 1992. Myös laitoksen järjestämät ekskursiot niin koti- kuin ulkomailla olivat hieno osa opintoja, ja välttämättömiäkin taiteen historian laajan aihepiirin haltuunotossa.

Senaatintorin historiallinen miljöö, yliopiston päärakennuksen empire-tyylinen vanha puoli ja sen ylimmässä kerroksessa sijaitseva taidehistorian laitos antiikin veistoskopioineen oli mieltä ylentävä opiskelupaikka. Kirjasto oli laitoksen sydän. Siellä oli hyvä lukea tentteihin ja tavata opiskelijatovereita. Luentosalien hämärä ja diaprojektoreiden vaimea humina loivat luennoille oman erityisen ilmapiirin.

Oma sivuaineeni valikoitui toisesta tiedekunnasta. Kiinnostustani sosiologiaan lisäsi taidehistorian laitoksen järjestämä taiteen sosiologian kurssi ja sen innostavat harjoitustyöt. Taidehistorian opintojen ohella kävin muun muassa teatteritieteen ja antiikin filologian luennoilla. Suoritin myös uuden ainekokonaisuuden, museologian, perusopinnot ensimmäisten joukossa, kun se tuli mahdolliseksi.