Leo Mechelin kirjautui Helsingin yliopistoon heti suoritettuaan ylioppilastutkinnon. Hän oli kiinnostunut humanistisista aineista, etenkin estetiikasta ja kirjallisuudesta, mutta päätyi tekemään saman ratkaisun kuin J.K. Paasikivi ja P.E. Svhinhufvud hieman myöhemmin: hän vaihtoi ensimmäisen tutkinnon jälkeen lakiopintojen pariin virkamiesuran toivossa. Oikeustieteen opinnot muodostivatkin hänen myöhemmille kannanotoilleen merkittävän perustan. Opiskelupiireissä Mechelinillä oli hyvä maine. Hän oli kasvanut kadettikoulun vaikutuspiirissä, oli hyväkäytöksinen ja olemukseltaan vaikutusta herättävä. Lisäksi hän oli hyvä näyttelijä, kirjoittaja ja laulaja.

Mechelinin opiskellessa yliopistossa, elettiin Suomessa varsin poliittista aikakautta keisarin vaihtuessa ja valtiopäivien kokoontuessa koolle ensimmäistä kertaa 50 vuoteen vuonna 1863. Mechelin identifioitui jo yliopistoaikana liberaalien joukkoon ja oli yhdessä muun muassa C.G. Estlanderin kanssa perustamassa liberaalien äänenkannattajaa Helsingfors Dagbladetia. Mechelin kirjoitti lehteen aktiivisesti ja lähetti ulkomaan reissuiltaan tiedonantoja julkaistavaksi Suomeen. Hän oli myös perustamassa myöhempiä liberaalisia ajatuksia kannattavia lehtiä kuten Finsk Tidningiä.

Vuosikymmenen tauon jälkeen Mechelin aktivoitui uudelleen yliopistomaailmassa hakemalla onnistuneesti professorin virkaa Helsingin yliopistolta. Hänellä oli allaan vain yliopiston perustutkinto, mutta onnistui kahdessa vuodessa tekemään kaksi tutkimusta, jotka pätevöittivät hänet hakijana. Professorin väitöskirjassaan hän sivusi päivänpolitiikkaa ja muotoili ensimmäiset askeleet myöhemmin liberaalien ohjelmalle teoksessa Om statsförbund och statsunioner (1873). Professoriksi hänet nimitettiin vuonna 1874.
 

Professuurinsa aikana Mechelin nousi myös entistä enemmän poliittisella kartalle. Hänestä oli muodostunut liberaalipuolueen johtohahmo, minkä ansiosta hän pääsi senaattiin samaan aikaan nousevan fennomaaniliikkeen johtohahmon Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen kanssa. Siinä missä fennomaaniliike katsoi J. V. Snellmanin tavoin kansan henkisen nousun ja yhtenäisyyden yhtenä Suomen tulevaisuuden peruspilareista, koki Mechelin lakipykälien ja tarkkaan muotoiltujen sopimusten emämaan kanssa takaavan Suomelle itsenäisen ja kehityskelpoisen aseman.

Mechelinin yksi vahvuuksista politiikan kentällä olivat hänen laajat kansainväliset yhteydet, joiden kautta hän sai tuoretta tietoa muun muassa Pietarin tapahtumista. Hän pystyi yhteyksiensä kautta levittämään kansainvälisille kentille tietoa Suomen tilanteesta ja vaikuttamaan siten ulkovaltioiden suhtautumiseen Suomen tilanteeseen.

Suomi 19:lla vuosisadalla nimisellä teoksella Mechelin pyrki tekemään Suomea tunnetuksi erillisenä valtiona. Mukaan toimituskuntaan hän oli saanut monia aikansa tunnetuimpia kirjailijoita ja taiteilijoita muun muassa Zacharias Topeliuksen ja Albert Edelfeltin. Teos käännettiin useille eri kielille.

Suorasanaisuus ja peräänantamattomuus tekivät Mechelinistä myös vihollisen Venäjällä. Vuosisadan vaihteessa Venäjällä oli myös herännyt kansallismielinen aalto, mikä hankaloitti Suomen autonomista ja omaleimaista asemaa Venäjän yhteydessä. Huomio kohdistui erityisesti Mechelinin kaltaisiin äänekkäisiin separatisteihin. Senaatista Mechelin oli eronnut jo 1890-luvun puolella, mutta se ei estänyt hänen poliittista aktiivisuuttaan. Lopulta kenraalikuvernööri Bobrikov karkotti Perustuslaillisten puolueeseen liittyneen Mechelinin ja muut separatisteiksi katsomansa henkilöt maasta. Maanpako kesti kuitenkin vain vuoden ja Mechelin pääsi palaamaan suuren kansanjoukon saattelemana. Häntä kunnioitettiin Suomen oikeuksien puolustajana.

Maanpaon jälkeiset vuodet Mechelin toimi aktiivisesti politiikassa ja hänet valittiin ensimmäiseen eduskuntaan Ruotsalaisen kansanpuolueen listoilta. Puolue oli muodostunut Perustuslaillisten puolueen hajottua erillisiksi puolueiksi. Mechelin pääsi myös senaattiin, jossa hän toimi muun muassa nykyistä pääministeriä vastaavissa tehtävissä. Kansanedustajan tehtävät hän jätti vasta 1913, juuri ennen kuolemaansa.

Mechelinin merkitystä Suomen historialle kuvaa hyvin Eino Leinon hänen hautajaisiinsa kirjoittama muistoruno Kansalaisseppel, jossa Mecheliniä kutsutaan ”sorretun kansan Päämieheksi”.
 

Lähteet:

• Tapio Helen, Mechelin, Leo. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 4.8.2015. Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta.
• Leo Mechelin, Wikipedia-verkkojulkaisu. Viitattu 4.8.2015.