1800-luvun loppupuoli muistetaan vahvana kielipoliittisena aikakautena, jolloin ruotsin kielen ja suomen kielen kannattajat kilpailivat monella eri tavalla. Tilanne oli lähtenyt liikkeelle jo Venäjän erotettua Suomen Ruotsista, mutta kansallisromantismin ja nationalismin nostaessa päätään Runebergin, Snellmanin ja Lönnrotin johdolla, yhteentörmäys oli odotettavissa.

Johan Richard Danielson varttui teini-ikäisenä Suomessa, jossa suomalaisille oli jo "rakennettu menneisyys". Danielsonin perhe oli periaatteessa ruotsinkielinen, mutta hänet, kuten hänen veljensäkin, lähetettiin suomenkielisiin kouluihin. Ei olekaan ihme, että Danielsonin poliittisen ja historiallisen ajattelun esikuviksi nousivat muun muassa Snellman ja Yrjö-Koskinen.

Danielson lähti politiikkaan mukaan 1880-luvulla. Hän oli mukana perustamassa nuorsuomalaista Valvoja-lehteä ja osallistui poliittiseen keskusteluun Suomen autonomiasta julkaisemalla historiallisia tutkimuksia aiheesta. Tutkimuksista heijastui vahva kansallinen viitekehys ja niitä käännettiin muille kielille, kuten ruotsiksi, saksaksi ja jopa venäjäksi. Tieteellisissä piireissä häntä syytettiin poliittisen näkökulman tuomisesta historiantutkimukseen ja vieläpä siten, että se saattoi vaarantaa tutkimuksen integriteetin. Hän kuitenkin sai suomalaisten silmissä sankarin maineen julkaisemalla 1880-luvulla vastineen K. F. Ordinin teokselle, jossa hyökättiin Suomen asemaa vastaan.

Sortovuosien aikana Danielson omaksui Yrjö-Koskisen näkökulman Venäjän suhteen. Myöntyväisyyslinja oli hänen mielestään parhain vaihtoehto. Hän julkaisikin asiasta 1900-luvun alussa kirjan, jonka otsikossa hän kysyi ”Mihin suuntaan?”. Kirja oli poliittinen kannanotto niin Suomen sisäpolitiikan tilanteeseen, mutta käsitteli myös suhtautumispolitiikkaansa sortovuosiin. Perustuslaillisten silmissä Danielson oli astunut väärälle puolelle, mutta muuten kirja otettiin hyvin vastaan. Kuitenkin myöhemmin hän, salkuttomana ministerinä toimiessaan, vaihtoi kantaansa ja tunnusti myöntyväisyyslinjan olleen huono vaihtoehto. Yrjö-Koskisen kuoleman jälkeen hän astui suomalaisuuspuolueen johtoon.

Danielson muutti sukunimensä Danielson-Kalmariksi monen muun suomalaisen kanssa J.V. Snellmanin päivänä vuonna 1907.

Lähteet

• Jukka Tervonen, J.R. Danielson-Kalmari. Historiantutkija ja opettaja. Gummerrus kirjapaino Oy: Jyväskylä, 1991.
• Vesa Vares, Danielson-Kalmari, Johan Richard. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Luettu 6.11.2014. (Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta)
• Historiallisia humanisteja-verkkosivusto, Johan Richard Danielson-Kalmari, http://www.helsinki.fi/historiallisethumanistit/danielson-kalmari_valtio.html. Luettu 6.11.2014.
• Wikipedia, J.R. Danielson-Kalmari. Luettu 6.11.2014.