Oma tutkimusaineistoni liittyy pääosin pronssi- ja varhaismetallikauteen. Aineisto lisääntyy koko ajan ja vaikuttaa merkittävästikin aikaisempiin käsityksiimme menneisyydestä. Olen tehnyt käytännön kenttätutkimusta aikakauden kohteilla Suomessa, Venäjällä ja Baltian maissa sekä tutkinut esineistöä eri tavoin. Näkökulmat voivat olla sekä luonnontieteellisiä että humanistisia ja niiden avulla hankittua tietoa käytetään lähtökohtana ihmisyhteisöjen ymmärtämisessä.

Parhaat muistoni Helsingin yliopistosta liittyvät monenlaisiin tilanteisiin. Oppiminen on liittynyt paitsi uuteen tietoon, myös johonkin sellaiseen, mitä olen itse löytänyt tutkimuksen kautta. Kenttätöissä olen tavannut hyvin erilaisia ihmisiä ja niissä on tapahtunut odottamattomia asioita.

Hallintoon tutustuin silloin, kun edellinen arkeologian professorimme eläköityi ja kulttuurien tutkimuksen laitos tarvitsi uuden johtajan. Jouduin tähän vastuulliseen asemaan tehtävään ilman että olisin juuri voinut vaikuttaa asiaan. Kokemusta minulla ei tehtävästä ollut, mutta pianhan sitä alkoi kertyä. Sain apua muilta ja yhdessä miettien pääsimme eteenpäin.

Oma tieteenalani arkeologia on ollut näkyvästi esillä eri tavoin tiedotusvälineissä ja se kiinnostaa suurta yleisöä. Käytännössä jokainen arkeologinen kaivaus uutisoidaan jollakin tavalla. Arkeologit itsekin ovat viime aikoina kiinnittäneet huomiota uutisointiin kertomalla sekä kaivausten menetelmistä että tuloksista. Lisäksi toimittajilla saattaa olla omia ideoita, joita he haluavat käyttää.

Tulen pienestä pohjoisesta kaupungista, jossa mahdollisuudet saada tietoa ja laajentaa maailmankuvaa olivat puutteelliset. Siksi Helsinki lukemattomine mahdollisuuksineen tarjosi aivan toisenlaisen ympäristön ajattelulle. Kun tulin yliopistoon vuonna 1981, siellä oli juuri tehty tutkinnonuudistus. Vaikka pian huomattiinkin, ettei se ollut onnistuneimpia, minulle oli oleellista, että kukaan ei estänyt opintojani eri oppiaineissa ja tiedekunnissa. Tutkimuksen tekeminen muualla Suomessa tai ulkomailla oli sekin suorastaan tavoite. Radikaalikin ajattelu oli mahdollista eikä siihen kukaan puuttunut – sehän on vain luonnollinen osa tiedettä.