Tulen pienestä pohjoisesta kaupungista, jossa mahdollisuudet saada tietoa ja laajentaa maailmankuvaa olivat puutteelliset. Siksi Helsinki lukemattomine mahdollisuuksineen tarjosi aivan toisenlaisen ympäristön ajattelulle. Kun tulin yliopistoon vuonna 1981, siellä oli juuri tehty tutkinnonuudistus. Vaikka pian huomattiinkin, ettei se ollut onnistuneimpia, minulle oli oleellista, että kukaan ei estänyt opintojani eri oppiaineissa ja tiedekunnissa. Tutkimuksen tekeminen muualla Suomessa tai ulkomailla oli sekin suorastaan tavoite. Radikaalikin ajattelu oli mahdollista eikä siihen kukaan puuttunut – sehän on vain luonnollinen osa tiedettä.

Käytin alusta alkaen hyödykseni yliopiston mahdollisuuksia. Tulin opiskelemaan historiaa ja arkeologiaa, mutta osallistuin myös musiikkitieteen ja teoreettisen filosofian kursseille. Aluksi sivuaineeni veivät voiton pääaineestani, mutta jälkeenpäin olen tyytyväinen valintoihini. Keskeisiksi minulle tulivat pian myös luonnontieteet – kvartäärigeologia ja mineralogia.

Yliopiston kautta löysin kontakteja ihmisiin, jotka tietoa tuottavat. Piti vain olla itsekin aktiivinen. Monien arkeologien tapaan pääsin nopeasti mukaan kenttätöihin ja sen myötä tutustumaan koko Suomeen Hangosta Utsjoelle, luovutettua Karjalaa unohtamatta. Ne ovat olleet kesätöitä, usein toukokuun alusta jopa syyskuun lopulle. Työ ulkomailla on tehnyt luonnolliseksi kommentoida myös naapurimaidemme menneisyyttä samoin kuin minulle kaukaisempiakin asioita.

Olen ottanut myös kantaa Alexander Stubbin pohdintaan professorien lomailusta kesälaitumella.