Käpyläläinen Liisa Suvikumpu haki suoraan lukion jälkeen opiskelemaan historiaa Helsingin yliopistoon. Se oli hänelle selkeä päämäärä, ei ollut vaihtoehtoja. Kun tervetuloa-kirje kolahti postiluukusta, Suvikumpu ei silti ollut uskoa sitä todeksi.

Väitöskirja-aihion levätessä laakereillaan Liisa Suvikumpu päätyi Paavo Hohdin pyynnöstä auttamaan Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan oimiston perustamisessa. Muutaman vuoden kuluttua hän kuitenkin halusi palata tutkimuksen pariin ja rohkeasti irtisanoutui työstään.

Historianopiskelijoiden ainejärjestö Kronos ry pyysi reilut kymmenen vuotta sitten Liisa Suvikumpua ja hänen miestään historiantutkija Tuomas Heikkilää opintomatkan vetäjiksi. Jo ensimmäisestä opintomatkasta muodostui legenda, ja matkoja tehtiin eurooppalaisiin pääkaupunkeihin lopulta joka kevät kahdeksan vuoden ajan. – Vannoin jokaisen opintomatkan jälkeen miehelleni, että tämä oli viimeinen reissu. Se vastuu ja työmäärä oli valtava. Meillä oli matkassa 35 parikymppistä ”lasta” ja olimme itsekin ensimmäisen matkan aikana alle 30-vuotiaita. Toisaalta matkat olivat ihania: mukanamme oli Suomen lahjakkain – ja hauskin – nuoriso.

Ennen nykyistä työtehtäväänsä Liisa Suvikumpu työskenteli asiamiehenä WSOY:n kirjallisuussäätiössä ja Suomen Rooman-instituuttia ylläpitävässä säätiössä. – Asiamiehen työssä on käytännössä paljon samaa kuin toimitusjohtajalla. Säätiö on yleishyödyllinen yhteisö, jonka tarkoituksena ei ole tehdä taloudellista tulosta. Silti sen johtajalla on samat tehtävät kuin yrityksienkin toimintaa pyörittävillä. Asiamies on oikeastaan säätiönsä yleismies Jantunen.

Toivon, että yliopistollisen koulutuksen ja tutkimuksen arvostus säilyy maassamme. Taloudellisesti haastavina aikoina Helsingin yliopiston sisällä pitäisi nousta vahvasti esiin yhteisöllinen me-henki – ihmiset ovat yliopisto. Yliopistoa tulisi johtaa nykyistä enemmän ihmiset ja tiede edellä, ei raha tai tulostavoitteet. Helsingin yliopistolaisten osaaminen on se, mikä tekee meidät kaikki yliopiston alumnit ylpeiksi.