Kirjallisen kulttuurin eurooppalaisten perinteiden omaksumisen ja tutkimuksen rinnalle kehittyi Suomessa 1800-luvun kuluessa uusia tutkimusaloja, joiden kohteena on kansanomainen, omakielinen kulttuuri. Tätä tutkimusta tarvittiin suomalaisten juurien selvittämiseksi ja suomalaisen kansakunnan kehittymisen tueksi. Tutkimuksen lähtökohdat erosivat kirjallisiin lähteisiin perustuvasta klassisesta humanistisesta tutkimuksesta, koska aineistot oli kerättävä kirjaimellisesti ”kansan suusta”, eikä niitä juuri löytynyt kirjastojen tai arkistojen hyllyiltä.

Kun tulin naistutkimuksen professoriksi ja 1991 perustetun Kristiina-instituutin johtajaksi Helsinkiin, olin toiminut Turun yliopistossa yli kolmekymmentä vuotta, niistä väittelyvuodestani 1982 lähtien viimeiset kymmenkunta vuotta folkloristiikan ja uskontotieteen professuurin hoitajana.

Vanha sanonta ”monena mies” eläessään pitää nyt korjata muotoon ”monempana nainen eläessään”. Ainakin siltä tuntuu, kun koetan muistaa, missä kaikessa olen ollut mukana. Lähes neljänkymmenen vuoden ajan työskentelin opetuksen ja tutkimuksen ohessa yliopiston erilaisissa luottamuselimissä.

Tieteelliset seurat ja toimitustehtävät Suomen uskontotieteellinen seura, jäsen 1971, sihteeri 1972–81, johtokunta 1982–1990 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, jäsen 1973, hallituksen varapj. 2001–2006, esimies 2007-2013, kunniajäsen 2014 Suomen Antropologinen Seura 1975–

Tutkija ja taustavaikuttaja haastattelussa – Aili Nenola. Kaarina Koski. 2/2007. Elore vol. 14 2/2007, Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry.