Muualla verkossa
Professori Mikko Saikusta muualla verkossa. Lue lisää »
Professori Mikko Saikusta muualla verkossa. Lue lisää »
Sibeliuksen syntymän 150-juhlavuodeksi Pekka Hako on valmistanut Sibeliuksen maailma -näyttelyn, joka on Suomen lisäksi näkyvästi esillä kiertonäyttelynä eri puolilla maailmaa. Näyttelyä koskevien lisätietolinkkien lisäksi tässä artikkelissa on tarjolla video, jossa Pekka Hako kertoo näyttelystä. Lue lisää »
Erilaisiin hallintotehtäviin jouduin mukaan vain vähän, mistä olen vilpittömän kiitollinen. Tietysti jonkun täytyy nekin asiat hoitaa ja on turha purnata, ellei itse osallistu. Jostakin syystä olen kuitenkin aina pitänyt kokouksia ja byrokratiaa lähtökohtaisesti kielteisenä asiana ja mielestäni jokaisen byrokraatin velvollisuutena olisi ymmärtää, että hän on periaatteessa tarpeeton ja jopa haitallinen, siis instituutiona, ei ihmisenä. Lue lisää »
Professori Ritva Lauryn perhe, sekä mehiläishoitajana elämäntyönsä tehnyt puoliso että kaksi aikuista tytärtä asuvat Yhdysvalloissa, jossa Laury pyrkii viettämään osan vuodesta etätyötä tehden. Suomessa Laury nauttii vuodenaikojen vaihtelusta ja sienien ja marjojen poimimisesta. Kaliforniassa hän harrastaa puutarhanhoitoa ja ruuanlaittoa sekä lukemista. Lue lisää »
Olen viime vuosina tutkinut kirjallisuuden konteksteja, mimesiksen eli kirjallisen representaation ja lajityypin suhdetta varsinkin realistisessa kerronnassa ja tieteiskirjallisuudessa, mielikuvitusta kirjallisuudessa ja sen tutkimuksessa ja opetuksessa, juonettomia romaaneja, kielellistä käännöstä humaanitieteissä, puhuttelua ja hypoteettisuutta runoudessa, kuvakielen ja kerronnan suhdetta sekä epäluotettavan kerronnan eri muotoja. Lue lisää »
1980-luvun keskivaiheilla valmistuneessa "007 ja kuoleman katse" -elokuvassa fiktiivinen KGB-kenraali Gogol ojentaa James Bondille Leninin kunniamerkin brittiagentin pelastettua Kalifornian Piilaakson. Elokuvan pääkonna Max Zorin oli suunnitellut sen täydellistä tuhoa. Brittiagentin esimies "M" ei voi kuin ihmetellä: Eikö KGB olisi ollut tyytyväinen jos Piilaakso olisi tuhoutunut? Ei toki, kenraali vastaa, miten neuvostotutkimus pärjäisi ilman sitä? Lue lisää »