Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen (aik. Georg Zacharias Forsman)
10.12.1830, Vaasa - 13.11.1903, Helsinki
Filosofian maisteri 1853, filosofian lisensiaatti 1858 ja filosofian tohtori 1860 (historia), Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Yleisen historian professori 1863–1876 sekä Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professori 1876–1882, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Aiemmat työtehtävät: Yläalkeiskoulun vt. opettaja 1853–1854, Turku; lukion opettaja 1854–1863, Vaasa; Pohjalaisen osakunnan inspehtori 1868–1871; senaatin kamaritoimituskunnan päällikkö 1882–1885 ja kirkollistoimituskunnan päällikkö 1885–1899.
Palkinnot ja kunnianosoitukset
Aateloitiin vuonna 1884 nimellä Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen
Vapaaherran arvonimi vuonna 1897
Kuva: Museovirasto, Daniel Nyblin
Tekstit: Tero Juutilainen
Valtio, tiede ja perhe
Rafael Koskimies mainitsee Eino Sakari Yrjö-Koskisen sanoneen, että hänen isänsä vaikutus yliopiston professorina ei ollut erityisen suuri tai mainittavan hedelmällinen tieteellisen kehityksen näkökulmasta katsottuna. Lauseen viestiin voi yhtyä, jos miettii asiaa nykyisen peruskoulun historian opetuksen näkökulmasta. Toki Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen oli mukana tekemässä suomalaisesta historiankirjoituksesta lähdekritiikkiin pohjautuvaa, mistä on osoituksena muun muassa hänen Nuijasota-teoksensa. Samoin hän oli tieteelliseltä lähestymistavaltaan osa Snellmanin ja Hegelin jättämää aatteellista perintöä. Mutta loppujen lopuksi, jäljelle jää vahvempi mielikuva valtiomiehestä kuin tiedemiehestä.
Yrjö Koskinen avioitui varsin nuorena, vain parikymppisenä nuorukaisena. Aviopari asui aikakaudelle epätyypilliseen tapaan pitkään eri osoitteissa, kunnes Koskinen sai professorin paikan ja pariskunta muutti yhdessä Helsinkiin. Pitkillä tutkimusmatkoillaan Koskinen kirjoitti vaimolleen rakastavaan sävyyn ja antoi kirjeissään kiitosta ”vaimolleen tuesta, kannustuksesta, lasten kasvattamisesta, taloudenpidosta ja kodinhoidosta niin kaupungissa kuin Lopen Leppälahdessa.” Koskinen kirjoitti myös paljon veljelleen Jaakko Forsmanille, joka oli läheisin hänen veljistään. He jakoivat saman aatemaailman ja heillä oli monia yhteisprojekteja. Vaikka kodin ulkopuolella Yrjö Koskinen oli uudistushaluinen, elettiin kodin seinien sisäpuolelle Eino Sakari Yrjö-Koskisen mukaan vanhoillisempaan tyyliin.
Yrjö-Koskisen vaimo Sofia menehtyi vuonna 1895. Yrjö-Koskinen avioitui uudestaan jo seuraavana vuonna nuoruudenystävän Theodolinda Hahnssonin kanssa. Yrjö-Koskisella oli useita lapsia, joista miespuoliset jatkoivat isänsä linjaa niin politiikkaan kuin opetusalalle.
Yrjö-Koskisen mukaan on nimetty kadun pätkä lähellä Helsingin yliopisto valtiotieteellistä tiedekuntaa. Lisäksi Suomen Kulttuurirahasto jakaa hänen nimeään kantavaa stipendiä hyvän ylioppilasaineen kirjoittajille.
Kuva: Museovirasto, Daniel Nyblin
Lähteet:
Rafael Koskimies, ”Nuijamieheksi luotu. Yrjö Koskisen elämä ja toiminta vuosina 1860–1882.” Kustannusosakeyhtiö Otava: Keuruu, 1968.
Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen (aik. Georg Zacharias Forsman)
10.12.1830, Vaasa - 13.11.1903, Helsinki
Filosofian maisteri 1853, filosofian lisensiaatti 1858 ja filosofian tohtori 1860 (historia), Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Yleisen historian professori 1863–1876 sekä Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professori 1876–1882, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto
Aiemmat työtehtävät: Yläalkeiskoulun vt. opettaja 1853–1854, Turku; lukion opettaja 1854–1863, Vaasa; Pohjalaisen osakunnan inspehtori 1868–1871; senaatin kamaritoimituskunnan päällikkö 1882–1885 ja kirkollistoimituskunnan päällikkö 1885–1899.
Palkinnot ja kunnianosoitukset
Aateloitiin vuonna 1884 nimellä Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen
Vapaaherran arvonimi vuonna 1897
Kuva: Museovirasto, Daniel Nyblin
Tekstit: Tero Juutilainen
