Ulla Tuomarla on toiminut Nykykielten laitoksen johdossa sen perustamisesta asti – ensin varajohtajana vuodet 2010–2014 ja johtajana vuodesta 2014. Yliopistoon Tuomarla on ollut työsuhteessa jo 20 vuotta, vuodesta 1995, jolloin hänestä tuli tohtorikoulutettava, mutta vakituisen viran hän sai vasta 2009. Lähes heti viran saamisen jälkeen kollegan sairastuminen toi eteen tilanteen, jossa häntä pyydettiin silloisen romaanisten kielten laitoksen johtoon.

– Ehdin olla romaanisten kielten laitoksen johtajana neljä kuukautta, ennen kuin nykyiset suurlaitokset syntyivät vuonna 2010. Aika kovaa vauhtiahan niitä leivottiin jo se viimeinen syksy, Tuomarla muistelee.

Uuden nykykielten laitoksen johtoon valittiin Arto Mustajoki, ja Tuomarlasta tuli laitoksen varajohtaja.

– Neljä vuotta varajohtajana Arton rinnalla olivat minulle johtajakoulutuksena erittäin antoisaa aikaa. Kun Artosta sitten vuonna 2014 tuli meidän kaikkien yllätykseksi koko tiedekunnan dekaani, varajohtajavuosinani saamani koulutus mahdollisti sen, että ylipäätään uskalsin asettua ehdolle laitoksen johtoon.

Yksi suurlaitoksen keskeisimmistä haasteista on Tuomarlan mukaan ollut saada eri alojen ihmiset yhteistyöhön keskenään. Useiden pienten laitosten yhdistämisen jälkeen uuden suuremman yksikön yhteishenki ei syntynyt hetkessä. Nykyään Tuomarla on kuitenkin ilokseen saanut huomata, että Metsätalon käytävillä juttelevat keskenään ihmiset, joiden ei olisi uskonut edes tuntevan toisiaan. Hän näkee suurlaitokset myös tutkimuksellisesti erittäin hyödyllisinä.

– Pienissä oppiaineissa voi olla mielekästäkin etsiä keskustelukumppania muiltakin käytäviltä. Esimerkiksi oma oppiaineeni ranska on pieni oppiaine, joten oman oppiaineen sisältä ei välttämättä löydy samoista kysymyksistä kiinnostunutta kollegaa, niin silloin on tietysti todella hyödyllistä verkostoitua yli oppiainerajojen.

Työssään laitosjohtajana Tuomarla on viihtynyt hyvin. Hän pitää erityisesti työnkuvansa vaihtelevuudesta, johon kuuluu asioita hyvin laajalla, koko yliopiston kattavalla tasolla. Hänestä on ollut hienoa päästä vaikuttamaan moniin asioihin, tutustua ihmisiin yli tiedekunta- ja laitosrajojen ja ylipäätään ymmärtää yliopiston toimintaa laajemminkin.

– Yliopistollahan on paljon ihmisiä, jotka inhoavat kaikkea hallinnollista, mutta minä en kuulu niihin. Olen vähän tällainen poikkeus, Tuomarla nauraa.

Haasteellisinta laitosjohtajan työssä on Tuomarlan mukaan tehtävien priorisointi ja työtuntien riittäminen, sillä töitä tuntuu olevan enemmän kuin ehtii tehdä. Tuomarla tunnustautuu tunnolliseksi ihmiseksi, joka haluaa tehdä työnsä hyvin, jolloin oma tutkimustyö on jäänyt ikään kuin lapsipuolen asemaan, kun pöydällä on koko ajan kaikkea muutakin kiireellistä.

– Pitäisi olla terveellä tavalla itsekäs, että ilmoittaisi vaikka, ettei ole perjantaisin tavattavissa, mutta yleensä jotain mielenkiintoista tapahtuu aina perjantaisinkin, joten se on vaikeaa.

Tänä syksynä huolta on toki ollut ilmassa hallituksen yliopistoihin kohdistamien leikkauksien vuoksi.

– Todennäköisesti nykyiset laitokset eivät jatka toimintaansa enää vuonna 2017, mikä on minusta suuri sääli. Toki uudistuksia pitää tehdä ja näkisin, että niiden taustalla on ihan todellisia syitä, mutta asia, johon en henkilökohtaisesti olisi nyt lähtenyt puuttumaan, on näiden organisaatioiden koko. Esimerkiksi tämä meidän laitos on vielä sen kokoinen, että pystyn ainakin nimeltä tuntemaan lähes kaikki työntekijät.

Tuomarla ei ole vielä miettinyt, mitä tekisi laitosjohtajan pestinsä jälkeen, mutta haluaisi kuitenkin hyödyntää viime vuosina karttunutta hallinnollista osaamistaan jatkossakin. Jälkeensä hän haluaisi jättää laitoksen, jossa osataan keskustella ja kuunnella eri mielipiteitä. Toisin sanoen sellaisen, jossa on hyvä yhteishenki ja jossa on mukavaa tehdä töitä.

– Yhteisöllisyyden ja työhyvinvoinnin edistäminen ovat minulle tärkeitä asioita ja olen pyrkinyt tekemään niiden hyväksi pieniä tekoja.