Takaisin

Pekka Tarkka

Pekka Sakari Tarkka
4.12.1934, Helsinki

Filosofian kandidaatti 1964 (estetiikka ja nykyiskansain kirjallisuus), filosofian tohtori 1978 (kotimainen kirjallisuus), Helsingin yliopisto

Kirjallisuustoimittaja ja -kriitikko, Helsingin Sanomat 1958–1961, Uusi Suomi 1961–1967, Helsingin Sanomat 1969–1979, 1989–1999
Kulttuuriosaston apulaisesimies 1979–1984, esimies 1984–1989, Helsingin Sanomat
Kotimaisen kirjallisuuden assistentti 1969–1976, dosentti 1978–1985, Helsingin yliopisto
Lecturer, Finnish Literature, School of Slavonic and East European Studies, University of London 1980–1981

Teoksia:
Kirjallisuussosiologiaa: Paavo Rintalan saarna ja seurakunta (1966)
Hakuteos: Suomalaisia nykykirjailijoita, kuusi laitosta (1967–2000)
Biografioita: Salama (1973), Pentti Saarikoski I-II (1996–2003), Joel Lehtonen I-II (2009–2012)
Kirjallisuudentutkimusta: Novelli, Essee (Suomen kirjallisuus VIII, 1970); Putkinotkon tausta (1977)
Arvosteluja ja esseitä: Sanat sanoista (1984), Lause lauseesta (1994)
Kulttuurihistoriaa: Otavan historia 1918–1940 (1980); ”Nuoren tasavallan tiede ja taide”, ”Taistelut kulttuurista”, Suomen historia (1980–1988); Kapellimestari (Jukka-Pekka Sarasteen kanssa 2009)
Toimituksia: Joel Lehtosen kirjeitä; Pentti Saarikosken päiväkirjoja, pakinoita ja runoja; Jouko Tyyrin kirjoituksia; Volter Kilven ja Alvar Renqvistin kirjeenvaihto

Palkintoja ja erityissaavutuksia
Taiteen valtionpalkinto 2010
Suomi-palkinto 1996
Tatu Vaaskivi -palkinto 1978
Valtion kääntäjäpalkinto 1973

Kuva: Hanna Tarkka
Tekstit: Pekka Tarkka (Tomas Sjöblom, toim.)

Paras muistoni Helsingin yliopistossa

Esinaiseni ja opettajani Annamari Sarajas oli Uuden Suomen kulttuuriosaston päällikkö ja kotimaisen kirjallisuuden professori. Hän sanoi: ”Kirjallisuudentutkijan paras koulu on sanomalehti.” Olen ollut samaa mieltä. Vuorovaikutus on ollut tuloksellista myös toiseen suuntaan. Sanomalehtien kulttuuriosastot tarvitsevat kirjallisuudentutkijoita.

Professori Sarajas huomasi, että hänen oppilaansa kyllä pänttäsivät kirjallisuushistoriaa, mutta lukivat kaunokirjallisia teoksia ymmärtämättä oikeastaan mitään niiden keskeisistä teemoista tai sisimmistä merkityksistä.

Sarajas kiinnitti Kai Laitisen ja minut kotimaisen kirjallisuuden laitokseen korjaamaan tilannetta. Kehitimme kurssimuodon, joka sai nimen praktikum. Oppilaat kirjoittivat annetuista runoista, novelleista tai romaaneista lyhyitä esseitä, joita käsiteltiin praktikumin istunnoissa. Pyrittiin tekstiin perustuvan lukukokemuksen synteesiin. Monet oppilaat sanoivat, että vasta tästä perustyöstä avautui väylä kirjallisuuden luonteen ymmärtämiseen.

Parhaat muistoni yliopistosta ovat praktikum-kurssien ensimmäisiltä vuosilta 1969–1971. Silloin kirjallisuutta lukemaan tuli poikkeuksellisen lahjakas kohortti nuoria, joista sittemmin tuli keskeisiä tekijöitä kirjallisilla kentillä: kriitikko Vesa Karonen, tohtori Pertti Lassila, professori Juhani Niemi, kustannustoimittaja Paula Pesonen, professori Pekka Pesonen, kustannustoimittaja Anja Salokannel, kirjailija Juhani Salokannel... Samaan joukkoon liittyi tulevia kirjailijoita, kuten Kristina Carlson, Markku Envall, Leena Krohn ja Panu Rajala.

Siinä joukossa oli ilo elää.

Pekka Tarkka puhumassa kahdeksanosaisen ”Suomen kirjallisuus” -historiateoksen valmistumisjuhlassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa vuonna 1970. Yleisössä muun muassa tasavallan presidentti Urho Kekkonen sekä humanistisen tutkimuksen professoreja. Kuva: Pertti Messo.​
Pekka Tarkka puhumassa kahdeksanosaisen ”Suomen kirjallisuus” -historiateoksen valmistumisjuhlassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa vuonna 1970. Yleisössä muun muassa tasavallan presidentti Urho Kekkonen sekä humanistisen tutkimuksen professoreja. Kuva: Pertti Messo.​
Takaisin