Pehr Evind Svinhufvud syntyi aatelissuvun vesaksi Hämeessä Sääksmäellä joulukuussa 1861. Aatelistausta ei kuitenkaan ollut merkki varallisuuden tasosta. Svinhufvudin ollessa muutaman vuoden ikäinen hänen merikapteeni-isänsä ja isoisänsä menehtyivät, ja perhe joutui luopumaan Rapolassa sijainneesta tilastaan. Olga-äiti toi perheen Helsinkiin ja huolehti toimeentulosta Hypoteekkiyhdistyksen konttoristina.

Svinhufvud oli vasta 16-vuotias, kun hän kirjoittautui sisään Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon. Hän ei kuitenkaan aloittanut opiskeluja saman tien lakitieteellisessä tiedekunnassa vaan suoritti ensin kandidaatin opinnot Suomen, Venäjän ja Skandinavian historiassa professori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen johdolla. Tämän jälkeen hän siirtyi lakitieteelliseen tiedekuntaan, joka lopulta määrittelikin hänen uransa suunnan. Myös Juho Kusti Paasikivi teki samanlaisen opiskeluvaihdoksen noin vuosikymmenen myöhemmin.

Svinhufvud ei ollut erityisen innokas osallistumaan politiikkaan, edes säätyvaltiopäivillä. Hänellä oli tähtäimessä tavallinen virkamiesura lakipuolella. Työ kuitenkin linkitti hänet vahvemmin mukaan politiikkaan kuin hän olisi halunnut, varsinkin helmikuun manifestin jälkeen. Turun hovioikeuden tuomarina hän joutui ottamaan kantaa muun muassa helmikuun manifestin laillisuuteen sekä toimiessaan myöhemmin prokuraattorina hän otti kantaa eduskunnan hajottamisen laillisuuteen heinäkuussa 1917.

Kaikesta huolimatta Svinhufvud haki ja hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisten eduskuntavaalien yhteydessä. Svinhufvud oli saavuttanut jo mainetta järkähtämättömänä lakimiehenä, ja hänet valittiin heti eduskunnan puhemieheksi. Hän aiheutti kuitenkin suorasukaisilla puheenvuoroillaan valtiovallalle harmia, joiden johdosta eduskunta joutui useita kertoja hajotetuksi hänen puhemieskaudellaan.

Vuonna 1913 Svinhufvudia ei enää valittu puhemieheksi, koska puolueet pelkäsivät sen haittaavaan liikaa eduskunnan toimintaan. Svinhufvud vetäytyi eduskunnan toiminnasta, vaikka olikin kansanedustaja. Sen sijaan hän keskittyi tuomarina toimimiseen Lappeessa. Svinhufvud ei lopettanut ilmaisemasta äänekkäästi mielipiteitään, mikä lopulta johti hänen karkotukseen Siperiaan kenraalikuvernööri Seyn toimesta. Karkotustuomio päättyi vasta vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen myötä. Kun Svinhufvud palasi Helsinkiin, häntä oli vastaanottamassa suuri joukko ihmisiä.

Suomen itsenäisyyden kehittämisessä Svinhufvudilla oli tärkeä, mutta kaksijakoinen rooli. Kun Svinhufvud oli palannut Suomeen, Venäjän väliaikainen hallitus nimitti hänet prokuraattoriksi eli ylimmän lakiviranomaisen asemaan. Lisäksi hänen johdolla muodostettiin ns. itsenäisyyssenaatti, jonka tehtävänä oli marraskuussa 1917 irrottaa Suomi Venäjästä. Itsenäisyyssenaatin puheenjohtajana hän oli de facto pääministeri. Svinhufvudin toiminta kaksoisvirassa ei kestänyt kuitenkaan pitkään. Sisällissodan päättymisen jälkeen hän luopui molemmista tehtävistä ja siirtyi viettämään yksityishenkilön elämää vuonna 1918. Kiitokseksi tehdyistä palveluksista Suomen hyväksi filosofinen tiedekunta myönsi hänelle kunniatohtorin arvonimen vuonna 1919.

Lähteet:

Martti Häikiö, ”Svinhufvud, Pehr Evind.” Kansallisbiografia-verkkoartikkeli. Viitattu 2.6.2015.

Wikipedia, ”P.E.Svinhufvud”. Wikipedia-verkkoartikkeli. Viitattu 2.6.2015.

Wikipedia, ”Svinhufvud af Qvalstad”. Wikipedia-verkkoartikkeli. Viitattu 2.6.2015.

P. E. Svinhufvudin muistosäätiön verkkosivut. Luettu 2.6.2015.