Karjalassa Kivennavan kylässä vuonna 1903 syntynyt Olavi Paavolainen aloitti oppikoulunsa Viipurissa, mutta perhe muutti Helsinkiin Pekka-isän noustessa kansanedustajaksi Nuorsuomalaisen Puolueen listoilta. Karjalalla tuli kuitenkin olemaan suuri vaikutus kirjailijan elämään ja Paavolainen kutsuikin itseään sata prosenttisesti karjalaiseksi.

Upseerin urasta nuorempana haaveillut runoilija kirjautui Helsingin yliopistoon opiskelemaan vuonna 1921. Paavolaisen estetiikkaa, kirjallisuutta ja taidehistoriaa käsitelleet opinnot olivat hajanaisia ja jäivät lopulta kesken. Tämä ei estänyt nuorta Paavolaista tutustumasta pääkaupungin kirjailijapiireihin. Hän toimi keskeisenä vaikuttajana modernismia ihannoivaksi ja Eurooppa-mieliseksi kuvatussa Tulenkantajat-taiteilijaryhmässä. Ryhmän muita jäseniä olivat muun muassa Katri Vala, Yrjö Jylhä ja Mika Waltari.

Paavolainen matkusti ahkerasti ja julkaisi kesällä 1927 Pariisiin suuntautuneen matkan seurauksena kaupungistumista ja elämän teknologisoitumista käsittelevän ja muun muassa futurismia esittelevän teoksen Nykyaikaa etsimässä (1929) Hän ymmärsi myös eri julkaisukanavien merkityksen ja kirjoitti jatkuvasti muun muassa aikakauslehtiin.

Paavolaisen Tulenkantajat-lehdessä Pentti Haanpään Kenttä ja kasarmi -teokselle (1928) antama arvostelu vaikutti selkeästi tämän uran kehittymiseen, vaikeuttaen muun muassa kustantajan löytämistä. Kritiikki osui teoksen sijaan ennemminkin kirjan maalaamaan todellisuudenkuvaan. Paavolainen arvosteli myös teoksessa kuvattua ”suomalaista jätkäkulttuuria”, jonka miehet kehittivät ulkoisen kurin rinnalle. Hänen mukaansa nykyaikaisen maailman saavutukset tarvitsivat pohjalleen kuria.

Isänsä kuoltua Paavolainen suuntasi synnyinseudulleen Kivennapaan ja vietti siellä 1930-luvun alun julkaisten muun muassa nuoria kirjoittajia arvostelevan teoksensa Suursiivous eli kirjallisessa lastenkamarissa vuonna 1932. Paavolainen kritisoi teoksessaan kirjailijatovereitaan muun muassa dekadenssista ja estetismistä, eli samaisista teemoista, joita hän oli itse aiemmin kannattanut.

1930-luvulla Paavolaisen tuotanto muuttui poliittisempaan suuntaan. Kirjailija tuntui seilaavan jakautuneessa maailmassa ääriaatteiden välillä. Hän totesi toisaalta omaksi roolikseen sivustakatsomisen ja puskasta huutelun. Paavolaisen toiminnan lähtökohtana oli ajatus, ettei Suomessa ymmärretty ulkomaailman tapahtumia ja näin ollen hänen selostuksensa sisälsivät tapahtumien yksityiskohtaista selittämistä ja tilanteisiin heittäytymistä. Tämän pohjalta yleisölle saattoi syntyä hänen teoksistaan perin ristiriitainen kuva. Esimerkiksi kirjoittajan voitiin tulkinnoista riippuen nähdä joko ihannoivan tai kritisoivan fasismia.

Paavolaisen kirjoituksista nousee esille kaksijakoinen suhde kansallissosialismiin. Teknologia, Hitlerin mahtipontisuus ja saksalainen tehokkuus kiehtoivat häntä, mutta vastaavasti rotuopit, kansallismielisyys ja jäykkä tottelevaisuus vieraannuttivat Paavolaista aatteesta. Aihetta käsittelevät teokset julkaistiin ennen toista maailmansotaa; Kolmannen valtakunnan vieraana vuonna 1936 ja fasismin ihannoimisesta arvosteltu Risti ja hakaristi kaksi vuotta myöhemmin. Fasismin edistysajattelua korostavaan puoleen viehättyivät toki liuta ajan kirjailijoita ja ajattelijoita.

Maineeseen noussut kirjailija Paavolainen palveli sotien aikana suurimman osan ajastaan tiedotuskomppaniassa (TK). Hän haavoittui talvisodan lopulla ilmapommituksissa ja toimi myös kenraali Martin Wetzerin avustajana. Paavolainen toimi jatkosodassa TK-miehenä välillä Mikkelissä sijainneessa päämajassa ja välillä rintamalla. TK-tehtävät tarjosivat hänelle jatkosodan aikana suhteellisen vapaat kädet tutkia sodanvaltaamaa Karjalaa. Karjalainen kulttuuri vaikutti myös suuresti vuonna 1946 julkaistun Synkän yksinpuhelun syntyyn.

Paavolainen siirtyi sodan jälkeen poliittisesti vasemmalle ja toimi elämänsä loppuun saakka Yleisradion teatteriosaston päällikkönä. Hän osallistui muun muassa Suomi-Neuvostoliitto-seuran käännöstoimikuntaan, joka päätti venäjän kielelle käännetyistä suomalaisteoksista. Paavolaiselle myönnettiin myöhemmällä iällä useita kunnianosoituksia Eino Leino -palkinnosta Pro Finlandia -mitaliin. Kirjailijan elämän viimeisiä vuosia varjosti alkoholiongelma, jonka seurauksena syntyneestä maksakirroosista kärsinyt Paavolainen menehtyi Helsingissä vuonna 1964.

Lähteet:

• Korhonen, Kuisma, ”Olavi Paavolainen oli narsisti ja takinkääntäjä”, Helsingin Sanomat 17.19.2014,  (luettu 24.9.2015).
• Kurjensaari, Matti, Loistava Olavi Paavolainen, Tammi 1975.
• Olavi Paavolainen, Wikipedia-julkaisu, (luettu 24.9.2015).
• Paavolainen, Jaakko, Olavi Paavolainen, keulakuva, Tammi 1991.
• Riikonen, H. K. Paavolainen, Olavi, Kansallisbiografia verkkojulkaisu, SKS, (luettu 24.9.2015).