Tapani Salminen kuvaa osuvasti Matthias Castrénin jääneen paitsioon opiskeluaikojen tuttavuuksistaan johtuen tieteellisestä painotuksesta.  Tutkimusmatkat ja vertailevan kielentutkimuksen uranuurtajuus nostavat kuitenkin hänet samaan kastiin Elias Lönnrotin ja J.V. Snellmanin kanssa.

Matthias Castren tieteellisen työn saavutukset ajoittuvat 1840-luvulle, jolloin hän teki useampia matkoja keisarikunnan eri osiin apurahojen turvin. Matkoillaan hän tutustui eri kansoihin ja kieliin sekä julkaisi monien kielien kielioppeja sekä muuta tieteellistä kirjallisuutta. Vuonna 1844 hänet hyväksyttiin tohtoriksi Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon. Väitöskirjan aiheena oli De nominum declinatione in lingua Syrjaenaeli eli komin kielen nominien taivutus. Väitöskirja oli irroitettu laajemmasta Komin kielioppia käsittelevästä teoksesta, mistä hän sai puolikkaan arvostetusta Demidovin palkinnosta.

Väitöskirjan julkaiseminen tarkoitti sitä, että Matthias pysyi Suomessa ja vaihtoi tutkimusmatkailijan roolin hetkeksi opetukseen. Aiheena tällä kertaa oli suomen kielioppi. Tutkimusintoa kuitenkin riitti ja hän perehtyi opetuksen ohella myös marin kieleen paikallisen sotilaan kautta. Suunnitelmissa oli myös jo uusi matka, jolle hän sai matkatoverikseen vastavalmistuneen maisterin, Johan Reinhold Bergstadin.

Matka johdatti parivaljakon yhä uusille seuduille ja tuotti tuloksenaan muun muassa marin kieliopin sekä paljasti tieteelle tuntemattoman metsänenetsin kielen.  Osa Castrénin tapaamista kieltentaitajista olivat viimeisiä kyseistä kieltä puhuvia henkilöitä, joidenkin kielten viimeiset puhujat olivat kuolleet puolestaan vain pari vuotta aikaisemmin.

Castrénin ansiona ei suinkaan ole pelkästään uusien kielten löytäminen tai muutenkaan kielitieteelliset asiat vaan hän keräsi paljon eri kansojen perinteistä esineistöä ja suoritti arkeologiasia kaivauksia. Näiden tuloksia hän lähetti takaisin länteen, tiedeakatemialle.

Viimeinen ulkomaanmatka päättyi 1849 viivästyttyään puolella vuodella johtuen Castrénin sairastelusta. Suomessa terveys kuitenkin koheni ja hän saattoi viimeistellä tutkimustulostensa julkaisuja. Samoihin aikoihin hän kirjoitti matkakuvauksia ja saikin valmiiksi osion, joka käsitteli reissuja vuoteen 1844 asti. Terveyden heikkeneminen vuonna 1851 johti kuitenkin siihen, että Castrén ei saanut valmiiksi samojedin kielioppiaan. Se julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen muistiinpanojen avustuksella. Samoin monia muita teoksia ilmestyi myöhemmin, joissa pohjana olivat Castrénin kirjeet tai muistiinpanot. Näin Castrénin perintö jäi jälkipolville eikä hautautunut pölynpeittoon.

Lähteet:

• Tapani Salminen, ”Castrén, Matthias Alexander”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Luettu 12.02.2015.
• Wikipedia, ”Matthias Alexander Castrén”. Wikipedia-verkkosivusto. Luettu 12.2.2015.