Viidentoista vuoden opintotauon jälkeen aloitin tohtoriopinnot Taideteollisessa korkeakoulussa. Harmikseni sen nimi ehti opintojeni aikana vaihtua Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluksi.

Aihevalintani, takavuosikymmenten suomalaiset kirjaintyyppihankkeet, oli minulle jotenkin itsestään selvä. Se oli täysin tutkimaton aihe siitä huolimatta, että kirjainmuotoilu on nykyään muodikas ja laajalle levinnyt ala.

Olin jo 80-luvulta alkaen pannut sivuun kaikenlaista tähän aiheeseen liittyvää, joten tiesin suunnilleen mihin olin ryhtymässä. Tiesin myös, että tutkimusaineistoni ei ole tulisi kasvamaan kovin laajaksi ja että kaikki tiedonjyvät olisivat vaikeasti löydettävissä eri arkistoista ja eri ihmisten varastolaatikoista. Väitöskirja ei tulisi olemaan järkälemäinen.

Suomalaiset takavuosikymmenten kirjaintyyppihankkeet oli omankin alani piireissä totuttu kuittaamaan toteamalla, että ei ole ollut muita kuin Akseli ja Jorma Gallen-Kallelan kesken jäänyt Kalevala-kirjakehanke 1930-luvun alussa. Ei olekaan, jos lasketaan mukaan vain metallikirjakkeet. Mutta kirjaintyyppejä on valmistettu myös käytettäviksi monissa muissa laitteissa ja monenlaisin toistomenetelmin: valoladonnassa, siirtokirjainarkeissa, ohjatuissa tarraleikkureissa, rekisterikilpien stansseissa. Kaikkiaan löysin kymmenkunta hyvin erilaista hanketta ja toteutusta. Oletin, että väitökseni (2012) jälkeen ilmaantuisi vielä joitain lisää, mutta niin ei ole toistaiseksi käynyt.

Väitökseni suurimmaksi ongelmaksi taisi sittenkin koitua graafisen alan epäakateemisuus siinä mielessä, että oli vaikea löytää työlleni esitarkastajia ja vastaväittäjä, jotka olisivat edes kohtalaisen läheltä tätä alaa – heidän kun täytyy olla väitelleitä. Muutamat aiemmat väitökset olivat liittyneet sanomalehtiin, ja typografian näkökulma oli ollut niissä mukana, mutta täysin typografisesta aiheesta ei tietääkseni ollut Suomessa väitellyt kukaan.