Takaisin

Kristiina Rikman

Kristiina Rikman
23.11.1947 Lahti

HuK 1972 (suomen kieli, kotimainen kirjallisuus, fonetiikka), Helsingin yliopisto

Freelance-kääntäjä 1972-, kaunokirjallisuus
Suomentamisen kurssin opettaja 1981–1989, Helsingin yliopisto

Suomentanut lasten- ja nuorten kirjallisuutta, salapoliisiromaaneita, matkaoppaita, tietokirjallisuutta, kuunnelmia ja nykyaikaista romaanikirjallisuutta ruotsin ja englannin kielestä usealle eri kustannustalolle.

Luottamustoimet
Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton hallitus 1992–1993
SKTL:n kirjallisen jaoston puheenjohtaja 1993–1995
Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton puheenjohtaja vuosina 1996–1998 ja 1998–1999.
Forum Artis ry:n hallitus 1994–95 ja 1996–1997; varapuheenjohtaja 1997–1998; hallitus 1999–2004 ja 2007
Opetusministeriön Taisto II toimikunta 1999
Valtion kirjallisuustoimikunta, vpj. 2001–2003 ja 2004–2006
Finlandia-kirjallisuuspalkintoraati 2011

Palkinnot ja tunnustukset
Pro Finlandia -mitali 2014
Erkki Reenpää-kääntäjäpalkinto 2012
SKTL:n kultainen ansiomerkki 2000
Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton hopeinen ansiomerkki 1990
Taiteilijaeläke 2008
WSOY:n kääntäjäpalkinto 2004
Helsingin kaupungin apuraha 1993
Suomen kulttuurirahaston apuraha vv. 1982, 1988, 1998, 2000, 2006 ja 2008
Valtion 5-vuotinen taiteilija-apuraha 2001–2005
Valtion 3-vuotinen taiteilija-apuraha 1984–1986 ja 1995–1997
Valtion 1-vuotinen taiteilija-apuraha vuosina 1981 ja 1992
Valtionpalkinto 1981 ja 2008

Kuva: Riitta Virtasalmi
Tekstit: Kristiina Rikman
(Tero Juutilainen, toim.)

Lukijasta tekijäksi

Olin perheen iltatähti jolle luettiin lapsena paljon, ja olen itse lukenut paljon lukemaan opittuani. Lukeminen siivitti kertomista – suullinen ilmaisu oli minulle helppoa. Minulla oli onni saada ensin Lahden tyttölyseossa ja sitten Sysmän yhteiskoulussa opettajia (Väinö Komu ja Aila Simula), jotka kannustivat sekä lukemaan että kirjoittamaan.  Harrastin teininä näyttelemistä, pyrin ylioppilaaksi kirjoitettuani teatterikouluunkin, pääsemättä. Sain ylioppilasaineesta arvosanan laudatur+ ja pääsin syksyllä 1967 Helsingin yliopistoon lukemaan sekä äidinkieltä että kotimaista kirjallisuutta ja fonetiikkaa.

Loistava yhdistelmä! Luennoilla tutustuin Kersti Juvaan ja yhdessä päädyimme Eila Pennasen kääntäjäseminaariin ja saman tien suomentajan ammattiin. Vaikka olin tutustunut käännettyyn kaunokirjallisuuteen kouluaikoina ja lukenut innokkaasti 60-luvun Keltaista Kirjastoa – Steinbeckiä, Hemingwaytä – eivät sen suomentajat vielä jääneet mieleen. Ilman Eilaa olisin suuntautunut toimittajaksi, äidinkielen opettajaksi tai puheterapeutiksi. Valmistuin humanististen tieteiden kandidaatiksi 1972 ja heittäydyin uhkarohkeasti freelanceriksi. Paavo Haavikon runoutta käsittelevän gradun tekeminen jäi kesken enkä ole siihen myöhemminkään palannut. Aloitin urani kääntämällä pitkän sarjan Robert van Gulikin historiallisia kiinalaisdekkareita, sitten Astrid Lindgrenin Katto-Kassisia ja Marikki-kirjan. Lindgren palasi elämääni 2007, kun tein Peppi Pitkätossusta uuden suomennoksen.

80-luvun alussa pääsin vetämään tuota samaista kääntäjäkurssia, jolla olin itse istunut useamman lukukauden. Vaikka proseminaari oli tarkoitettu suomea pääaineenaan opiskeleville, sinne halusivat myös vieraiden kielten opiskelijat.  Työtä tehtiin paljon – novelli viikossa – henki oli hyvä ja opettaja oppi varmasti yhtä paljon, jollei enemmänkin kuin oppilaansa! Silmiä avaa aina se, että samasta alkutekstistä saa yhtä monta variaatiota kuin on kääntäjiäkin! Jokainen käännös on tekijänsä tulkinta. Jos Eilan kurssilta jäi alalle Kersti ja minä, minun kurssieni tähtioppilas oli puolestaan Jaana Kapari, joka tunnetaan Harry Potterien kääntäjänä.

Sysmän yhteiskoulun nahkiaiskonventissa​. Kuva: Sysmän kuvaamo.​
Sysmän yhteiskoulun nahkiaiskonventissa​. Kuva: Sysmän kuvaamo.​

 

Takaisin