Koulussa pidin matematiikasta ja fysiikasta, ehkä erinomaisen opettajani Erkki J. Rosenbergin ansiosta. Matematiikan opiskelu oli minulle luonnollinen valinta ja sain perustutkinnon valmiiksi kolmessa vuodessa. Tietojenkäsittely oli uutta ja menin myös ohjelmointikurssille, jolla tein ensimmäisen tietokoneohjelmani. Se laski uusassyrialaisten nuolenpäämerkkien frekvenssejä. Tätä valintaa selittää se, että minulla oli kesäpaikan naapureina ja lapsuudenystävinä Parpolan veljeksiä, joista Asko oli indologi ja Simo assyriologi.

Kesälomallamme olimme keskustelleet siitä, miten nämä uudet koneet voisivat olla hyödyllisiä kielten tutkimuksessa. Valmistuttuani sain paikan Yliopiston laskentakeskuksessa, missä etenin vähitellen jaostopäälliköksi. Alaisia oli noin 25 ja päiväni kuluivat kokousten ohella neuvotteluissa. Puhelin soi jatkuvasti ja huoneeseen saapui muuten kiireisistä asioista kysyviä. Osasin mielestäni tehtävät, mutta työ oli muuttunut rutiiniksi. Muistin, että opiskelu oli ollut mieluisaa. Assistentin paikan avauduttua, pudottauduin siihen ja saatoin näin omistautua opiskelemaan, nyt uutena oppiaineena alkanutta tietojenkäsittelyoppia, sekä yleistä kielitiedettä. Sain molemmista laudatur-tason suoritetuksi muutamassa vuodessa.

Siirtyminen matemaattisista aineista humanistisiin ei kuitenkaan sujunut ilman kulttuurišokkia. Yleisen kielitietee cum laude -tenttiin piti lukea melkoinen kasa kirjoja, tietysti mahdollisimman monella kielellä. Lukeminen ei tuottanut minulle ongelmaa, vaan teosten esitystapa. Ensimmäinen kirja selitti, että asiat ovat näin, vaikka jotkut selittävätkin sen toisin. Toinen kirja kumosi taas tämän ja oli osoittavinaan vielä erilaisen teorian olevan oikea. Matemaatikon ajatusmalli ei sulattanut tällaista. Olivatko kirjoittajat aivan hakoteillä? Palasin ensimmäiseen kirjaan, joka ei oikeastaan väittänytkään sitä, mitä olin luullut, vaan asetti tarkastelukulman ja argumentoi sen mielekkyyttä. Toinen kirja oli valinnut eri lähtökohdan, eikä sekään väittänyt todistavansa, vaan argumentoi omista lähtökohdistaan. Opeteltuani lukemaan humanistien kieltä pääsin yhteisymmärrykseen kirjojen ja oppiaineen kanssa. Viihdyin tämän jälkeen oikein hyvin humanistina, mutta olen myös tarvittaessa matemaatikko tai tietojenkäsittelijä.

Kohtaan joskus luonnontieteilijöiden ja insinöörien parissa humanististen tieteiden ja tutkimuksen väheksyntää. Itse olen oppinut, että humanistien vahvuutena on hyvin laajojen ja vasta alustavasti tunnettujen kokonaisuuksien hallinta. Matemaatikko lannistuu ensimmäisestä ristiriidasta. Humanistille yksittäiset poikkeukset kuuluvat asiaan. Tehtävänä on löytää ilmiön pääasiallinen olemus ja rakenne. Usein kuvitellaan, että matematiikka ja fysiikka ovat jotenkin absoluuttisia ja ehdottomista totuuksista johdettavissa. Fysiikan perusta on kuitenkin epälukuisessa määrässä olettamuksia, jotka voidaan korvata toisilla, jos havainnot antavat aihetta. Matematiikankin perusta sisältää kiusallisia paradokseja, joilla ei ole selvää ratkaisua. Matemaattisten tieteiden ja humanististen tieteiden perustat eivät ehkä ole niin kategorisesti erilaisia, kuin on tapana väittää.