Ylioppilaskirjoitusten jälkeen päätin pitää välivuoden. Kesän olin töissä leirintäalueella ja syksyllä pääsin töihin eläinkauppaan. Tiesin, että haen opiskelemaan kulttuurintutkimusta pääaineenani kansatiede, ja siksipä ihanat koulukaverini antoivat minulle syntymäpäivälahjaksi pääsykoekirjan. Keväällä pidin muutaman kuukauden lukulomaa, josta tosin osa kului liftatessa ympäri maata eri festivaaleilla ja bändien keikoilla.
Ensimmäisen palkkani Helsingin yliopistosta sain jo lukiolaisena vuonna 1979 nimikkeellä siivooja. Kakkosnorssissa sairauslomalla olevien siivoojien hommat annettiin sivutöitä haluaville oppilaille. Oppituntien jälkeen oli helppo jäädä pariksi tunniksi töihin ja yleensä työt hoidettiin sujuvana parityöskentelynä. Yliopisto-opiskeluaikana tein kokoajan erilaisia töitä: olin töissä kahvilassa, ravintolassa, leirintäalueella, eläinkaupassa, mutta jostain syystä karsastin oman alan töitä.
Keväällä 1987 assistentti Hanna Snellman vinkkasi, että Museoviraston työväenkulttuuriprojektissa oli alkamassa kenttätyöt, joihin haettiin kansatieteilijää. Edelleen epäilin, ettei minusta mitään museoihmistä tule, mutta Snellman oli eri mieltä, löi markan kouraan ja vahti puhelinkopin ovella, että ilmoittauduin halukkaaksi. Sain paikan ja seuraavat pari vuotta olin apulaistutkijana erilaisissa projekteissa Museovirastossa.
Toinen pesti Museovirastoon aukesi 1990-luvun puolivälissä, silloin kohteena olivat metallimiehet. Taustalla oli pohjoismainen hanke, jonka Suomessa toteuttivat Museovirasto ja Metalliliitto, ja jossa aineisto kerättiin kirjoituskilpailulla. Minun tehtäväkseni tuli toimittaa aineistosta kirja, joka sitten julkaistiin Museoviraston julkaisusarjassa nimellä Sielu metallin sukua.
1990-luvun alusta lähtien olin päärakennuksen uudella puolella ollut töissä monessa oppiaineessa tekemässä erimittaisia sijaisuuksia niin toimistosihteerinä kuin amanuenssinakin. Assistentiksikin pääsin kansatieteeseen yhdeksi lukukaudeksi heti valmistumisen jälkeen.
Maisteriksi valmistumisen jälkeen ilmoittauduin jatko-opiskelijaksi, koska se tuntui luontevalta jatkolta ja halusin laajentaa ja jatkaa gradussa aloittamaan työväen matkailukulttuurin tutkimusta. Hain Suomen Kulttuurirahastolta apurahaa ja sainkin sen kaksi kertaa lisensiaatintyötä varten. Mutta siihen aikaan jatko-opiskelijan arki oli hyvinkin yksinäistä pakertamista. Kohokohtia minulle olivat pohjoismainen jatko-opiskelijaseminaari Uppsalassa, Suomen Taloushistoriallisen seuran seminaari Lammilla ja artikkeli Ethnologia Scandinavicassa.
