Jooseppi Julius Mikkola valmistui ylioppilaaksi Hämeenlinnan normaalilyseosta, jossa oli kiinnostunut kielistä muun muassa Arvid Genetzin oppilaana. Hän kirjoittautui Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon lukemaan sanskritia ja vertailevaa kielitiedettä vuonna 1886. J. J. Mikkolan uraa tuli leimaamaan laaja-alainen kielten tutkimus ja myös Hämeenlinnassa alkunsa saanut suomenmielisyys.

Pian yliopisto-opintonsa aloitettuaan Mikkola pääsi avustamaan Emil Nestor Setälää väitöskirjan oikoluvussa ja hän tutustui tällöin myös suomalais-ugrilaiseen kielitieteeseen. Mikkolan erityisalaksi valikoitui kuitenkin slaavilainen filologia. Valintaan lienevät vaikuttaneet lukuisat opintomatkat Venäjälle ja Baltian maihin. Mikkolalle kielten oppiminen oli helppoa. Useilla opintomatkoillaan eri kielialueille hän hankki itselleen hyvin laaja-alaisen eri kielten ymmärryksen, mikä tuli näkymään hänen tutkimuksessaan.

Filosofian kandidaatiksi Mikkola valmistui vuonna 1889. Neljä vuotta myöhemmin ilmestyi suomalaisten länsimurteiden ja slaavilaisten kielten yhtäläisyyksiä tarkasteleva väitöskirja Berührungen zwischen den westfinnischen und slavischen Sprachen (1893, laajennettu painos 1894). Seuraavan viiden vuoden aikana Mikkolan tutkimukset herättivät paljon huomiota filologien keskuudessa, ja hänet nimitettiin slaavilaisen filologian ylimääräiseksi professoriksi vuonna 1900. Sittemmin virka vakinaistettiin, ja Mikkola toimi vakinaisena professorina vuosina 1921–1934.

Mikkolan päätyönä pidetty Urslavische Grammatik -teos ilmestyi vuonna 1913. Tuolloin Mikkolasta oli jo tullut yksi kansainvälisesti johtavista slaavilaisen filologian tutkijoista. Hänelle tarjottiin virkaa muun muassa Leipzigin yliopistosta, jossa oli toiminut tutkijana vuosina 1896–1897, mutta hän päätti jäädä Helsinkiin.

Tutkimuksissaan Mikkola keskittyi useimmiten kielten erityiskysymyksiin ja -ongelmiin. Hän ei niinkään kirjoittanut yleisteoksia, mutta suomensi sen sijaan muutamia sellaisia, kuten V. Klutshevskijn Venäjän historian pääpiirteet (1910). Kielten ohella Mikkola tutki myös historiaa ja kirjallisuutta sekä osallistui sotilaskielikomitean pitkäaikaisena puheenjohtajana suomenkielisten sotilassanastojen laatimiseen ja julkaisemiseen.

Mikkola oli suomenmielinen professori. Hän ei kuitenkaan osallistunut politiikkaan samalla tavalla kuin monet aikalaisensa, vaan kuului ns. kulttuurifennomaaneihin. Mikkola osallistui aktiivisesti muun muassa keskusteluun Suomen suomenkielisen väestön rotuperimästä. Julkaisussaan Olemmeko mongoleja? (Kansanvalistusseuran kalenteri 1909) Mikkola vastusti voimakkaasti pitkään vallalla ollutta käsitystä suomalaisten mongolilaisesta rotuperimästä, jonka muun muassa Axel Olof Freudenthal 1800-luvun loppupuolella oli omaksunut. Mikkola valittiin myös Suomalaisuuden Liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi vuonna 1906.

Mikkolan kerrotaan olleen innostava luennoitsija. Hän levitti tietoaan nuoremmille sukupolville myös luentosalien ja toimistonsa ulkopuolella osallistumalla aktiivisesti ylioppilaiden rientoihin. Mikkolan ja hänen vaimonsa Maila Talvion koti oli tapaamispaikka sekä kirjailijoille että tiedemiehille, kuten myös satakuntalaisopiskelijoille.

Lähteet

• Aira Kemiläinen Mikkola, Jooseppi Julius, Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Viitattu 6.7.2015.  Luettavissa maksutta Nelli-portaalin kautta.
• J. J. Mikkola, Wikipedia-verkkojulkaisu. Viitattu 6.7.2015.
• Mikkola Jooseppi Julius, Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesmatrikkeli 1640–1917 -verkkojulkaisu. Viitattu 6.7.2015.