Takaisin

Jakov Grot

Jakov Karlovitsh Grot
27.12.1812, Pietari – 5.6.1893, Pietari

Keisarillisen Tsarskoje Selon lyseon tutkinto 1832

Kirjallisuuden professori 1853–1862, Pietarin keisarillinen Aleksanterin lyseo
Kirjeenvaihtajajäsen 1852, apujäsen 1855, akateemikko 1858, puheenjohtaja 1884, varapresidentti 1889, Pietarin keisarillinen tiedeakatemia
Kruununperillisten Nikolai ja Aleksander Aleksandrovitshin opettaja 1853–1859
Venäjänopetuksen tarkastaja 1844–1853, Porvoon hiippakunta
Venäjän historian ja tilastollisen tutkimuksen, Venäjän kielen ja kirjallisuuden professori 1841–1853, Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto

Kollegioneuvos 1840–1841, Suomen ministerivaltiosihteerinvirasto
Venäjän ministerikomitean, valtioneuvoston virkamies 1832–1840

Useiden suomalaisten, venäläisten ja muiden tiede- ja taideyhdistysten jäsen

Kunnianosoitukset
Lundin yliopiston kunniatohtori 1880
Moskovan (ja neljän muun venäläisen) yliopiston kunniajäsen 1880
Todellinen salaneuvos 1871
Pietarin yliopiston kunniatohtori 1869
Todellinen valtioneuvos 1856
Valtioneuvos 1845
Keisarillisen lyseon kultamitali 1832
Lukuisten ritarikuntien, erityisesti venäläisten, kunnia-arvoja

Kuva: Wikimedia Commons
Tekstit: Tomas Sjöblom

Kulttuurin lähettiläs Venäjän ja Suomen välillä

Laajasti lukeneen ja useampaa kieltä osaavan Jakov Grotin tärkeimpiä tavoitteita oli lähentää Venäjän ja Suomen kulttuurisuhteita sekä muuttaa suomalaisen sivistyneistön venäjänkuvaa myönteisemmäksi. Hän oli solminut läheiset suhteet Helsingin tiede- ja kulttuuripiireihin, joiden pienuutta kuitenkin korosti raporteissaan venäläisille tukijoilleen.

Professorina ja venäjänopetuksen tarkastajana Grot teki ahkerasti työtä edistääkseen venäjän kielen osaamista Suomessa, mikä olikin venäläisten valtapiirien tavoitteena professuuria perustettaessa. Grot katsoi itse lopulta, ettei ollut onnistunut tässä tavoitteessa. Tosiasiassa hänellä oli poikkeuksellisen suuri vaikutus Venäjän ja Suomen välisenä kulttuurin lähettiläänä. Kiinnostuksesta suomalaisuutta kohtaan kielii myös se, että Grot oli mukana perustamassa Suomalais-Ugrilaista Seuraa vuonna 1883.

Grot työskenteli samalla parantaakseen venäläisten tietoja Suomesta. Hän kirjoitti aktiivisesti venäläiseen Sovremennik-aikakauslehteen Suomen oloista ja suomalaisista, Suomen kansanrunoudesta, Helsingin kaupunkielämästä ja -kulttuurista sekä suomalaisuusmiehistä – erityisesti Elias Lönnrotista ja Johan Ludvig Runebergistä.

Sovremennik-aikakauslehteen kirjoittivat monet venäläisen kirjallisuuden kärkinimet. Kuvassa vuoden 1856 kirjoittajia: Ivan Gontšarov, Ivan Turgenov, Leo Tolstoi, Dimitri Grigorovitš, Alexander Druzhinin ja Aleksandr Ostrovski. Kuva: Wikimedia Commons.

Grot käänsi myös aktiivisesti sekä suomalaista että ruotsalaista kirjallisuutta venäjäksi. Hän ihaili useiden ruotsalaisten runoilijoiden tuotantoa. Muun muassa Frans Michael Franzénin, Esaias Tegnérin ja Erik Johan Stagneliuksen runoudelle ei hänen mielestään Venäjältä löytynyt vertaisia. Grot matkusti useaan otteeseen Ruotsiin solmimaan suhteita ruotsalaiseen kulttuuriväkeen.

Kenties kauaskantoisin vaikutus Grotin Helsingin ajoilta on Kansalliskirjaston Slaavilainen kirjasto. Tutustuessaan yliopiston kirjastoon vuonna 1840 hän löysi Venäjältä vapaakappaleina tulleita painatteita. Venäjänkielisetvapaakappaleet olivat kuitenkin hajallaan, ja Grot otti asiakseen kerätä ne yhteen, erilliseen kokoelmaan.

Grot hankki silloiselle Venäläiselle kirjastolle omat tilat ensin uudesta kirjastorakennuksesta, sittemmin vuodesta 1847 lähtien yliopiston päärakennuksesta. Lähes kaikki kokoelman käytännön järjestelyt – sijoitteluperiaatteet, luettelointi, kalustehankinnat, kirjansidonta ynnä muu – Grot hoiti itse. Lisäksi hän hankki vapaakappaleiden ohella muuta kirjallisuutta, mutta karsi myös kokoelmasta turhina pitämiään aineistoja.

Kansalliskielten merkitys muuttui Grotin aikana. Ne eivät enää olleet ainoastaan tutkimuksen ja yleisen kiinnostuksen kohteita, vaan alkoivat yhä enemmän vaikuttaa kirjastojen järjestelyihin ja kokoelmien sijoitteluun. Samoihin aikoihin kun Grot työskenteli venäläisen kokoelmansa kanssa, Fredrik Wilhelm Pipping erotti Fennica-kokoelman yliopiston kirjaston muista kokoelmista. Venäläisen kokoelman erottamisella oli kaksinainen vaikutus: toisaalta se korosti venäjän kielen asemaa, toisaalta eristämällä venäjänkielisen kirjallisuuden heikensi sen asemaa.

Kansalliskirjaston Slaavilainen kirjasto. Kuva: Ari Aalto / Kansalliskirjasto.

 

Lähteet

Takaisin