Lukioaikainen vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa ja railakas interrail-reissu vahvistivat nuoren Suvi Aholan mieleen sen, että ihmisen täytyy tehdä elämässään sitä mitä hän todella haluaa. Aiemmin päässä pyörineet ajatukset lääketieteen tai oikeustieteen opiskelusta jäivät sivuun, kun Ahola havaitsi intohimokseen kirjallisuuden. Opiskelun Helsingin yliopistossa hän aloitti kuitenkin vakavahenkisemmin suomalais-ugrilaisella kielentutkimuksella vuonna 1979.

Helsingin Sanomissa, kuten varmasti muissakin lehtitaloissa, toimittajat työskentelevät erilaisissa vuoroissa. Uutistyö on nopeatempoista ja se tehdään nykyään verkko edellä. Toimittaja Suvi Ahola pitää vaihtuvista työtehtävistä.

Suvi Ahola on toimittajan työn lisäksi kirjoittanut useita kirjoja ja tehnyt väitöstutkimuksen lukupiireistä. – 2000-luvun alussa tein useamman jutun lukupiireistä. Havaitsin, että lukupiirien suosio kasvaa koko ajan Suomessa. Juttuaiheita kerätessäni huomasin, että laajemmallekin tutkimukselle olisi tarvetta. Mainitsin asiasta Helsingin Sanomien silloiselle kulttuuritoimituksen esimiehelle Heikki Hellmanille. Hän tokaisi takaisin, että no tee sinä siitä väitöskirja.

Parhaat muistoni opiskeluajoilta liittyvät ehdottomasti Irja Ranen ja Pertti Lassilan pitämiin kirjallisuuden praktikumeihin. Ne sessiot olivat oikeasti käänteentekeviä – opin kriittistä ajattelua, opin perustelemaan näkemyksiäni ja opin luottamaan omaan osaamiseeni. Praktikumeihin tehtyjen kirjoitustöiden ja niistä käytyjen keskustelujen myötä sain kokea tunteen, että osaan tämän jutun ja että haluan tehdä kirjoittamista työkseni.

Aktiivista työelämäaikaa minulla on jäljellä noin kahdeksan vuotta. Työni osalta toivon, että opin tekemään tätä verkkokeskeisen median mukaista toimittajan työtä ja että osaisin paremmin kirjoittaa verkkolukijoille.