Pääsin Helsingin yliopiston pyöröovista sisään ja yritin päästä uloskin loikkaamalla väitöskirjan jälkeen yliopistosta ja tutkimuksen tekemisestä hallinnolliselle uralle. Tutkijanurakin oli vaihtoehto, mutta 1990-luvun puolivälissä(kin) tutkimusrahoitus oli niukkaa ja kun hallinnollinen ura urkeni, se tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Yritys loikata yliopiston ulkopuolelle ei lopultakaan ole ollut täysin onnistunut, sillä työurani on liittynyt tiedehallintoon, yliopistoihin, tiede- ja korkeakoulupolitiikkaan.

Helsinki oli ja on kotikaupunkini, joten Helsingin yliopisto oli luonteva valinta opiskelupaikaksi. En vakavasti edes harkinnut muita opinahjoja. Opiskeluvaihtoehtoja sen sijaan oli runsaasti, eivätkä humanistiset opinnot olleet aivan itsestään selviä. Erilaisia opiskeluvaihtoehtojani kuvaa se, että hain myös biologiaa opiskelemaan. Ajatus luonnontieteistä kariutui lopulta siihen tosiasiaan, etten ole lainkaan matemaattisesti suuntautunut.

Humanistihatun sain edesmenneeltä opettajaltani professori Päivi Setälältä. Käytän sitä sopivan tilaisuuden tulleen, ja olen huomannut sen herättävän kysymyksiä. Sloganhan on peräisin humanistisen tiedekunnan työelämävalmiushankkeesta 2000-luvun alkupuolelta.

Suomella on 17 kulttuuri- ja tiedeinstituuttia ympäri maailmaa. Ne kattavat kaikkiaan 70 maata tehden suomalaista taidetta, tiedettä ja kulttuuria tunnetuksi. Instituutit ovat näyteikkunoita, kohtaamispaikkoja, verkostojen luojia. Olen ollut pitkään mukana Suomen Rooman-instituutin hallituksessa. Nyttemmin minulla on kunnia toimia Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien muodostaman yhdistyksen SKTI:n puheenjohtajana.

Useimpien instituuttien toiminnasta vastaa…