Takaisin

Liisa Savunen

Liisa Kristiina Savunen
3.11.1960, Helsinki

Filosofian kandidaatti 1989 ja filosofian lisensiaatti 1992 (yleinen historia), filosofian tohtori 1997 (klassillinen filologia), Helsingin yliopisto
Yleisen historian, erityisesti naishistorian dosentti 2005–, Tampereen yliopisto

Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön johtaja 2014–, Suomen Akatemia
Pääsihteeri/toiminnanjohtaja 2006–2014, Suomen yliopistot UNIFI ry
Pääsihteeri/yksikön johtaja 2000–2006, Suomen Akatemia
Erikoistutkija 1997–2000, Sosiaali- ja terveysministeriö
Projektitutkija 1993–1996, Helsingin yliopisto

Hallituksen jäsen 2013- ja puheenjohtaja 2014-, Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry
Hallituksen jäsen 2006-, varapuheenjohtaja 2010- , Säätiö Institutum Romanum Finlandiae

Julkaisut: kaksi monografiaa, useita tieteellisiä artikkeleita ja esitelmiä kansallisissa ja kansainvälisissä tieteellisissä seminaareissa ja konferensseissa antiikin sosiaalihistorian ja naishistorian alalla.
Lisäksi olen ollut mukana kirjoittamassa useita hallinnollisia työryhmäraportteja.

Kuva: Suomen Akatemia, Anita Westerback
Teksti: Liisa Savunen (Riitta-Ilona Hurmerinta, toim.)

Parhaat muistoni Helsingin yliopistosta

Helsinki oli ja on kotikaupunkini, joten Helsingin yliopisto oli luonteva valinta opiskelupaikaksi. En vakavasti edes harkinnut muita opinahjoja. Opiskeluvaihtoehtoja sen sijaan oli runsaasti, eivätkä humanistiset opinnot olleet aivan itsestään selviä. Erilaisia opiskeluvaihtoehtojani kuvaa se, että hain myös biologiaa opiskelemaan. Ajatus luonnontieteistä kariutui lopulta siihen tosiasiaan, etten ole lainkaan matemaattisesti suuntautunut.

Opintojen alkuvaihe oli mukavaa aikaa, vaikka haahuilin aineesta toiseen. Opiskelin arkeologiaa, tiedotusoppia, kirjallisuustiedettä, klassisia kieliä ja tietokoneen ohjelmointia kunnes tiedekunnan tasokokeen kautta päädyin historiaan. Haahuilussa oli jälkikäteen ajateltuna osin kyse siitä, ettei humanistisilla aineilla ole selkeää ammattiorientaatiota - opettajan tehtävää lukuun ottamatta. Toisaalta yliopistossa oli mahdollista opiskella kiinnostavia aineita ihan vain yleissivistyksenkin perustaksi. Samalla oppi monitieteisyyttä ja erilaisia metodisia lähestymistapoja. Kaikesta tiedosta ja osaamisesta on ollut myöhemmin hyötyä.

Yleinen historia tarjosi kiinnostavan oppialan lisäksi lavean ammattinäkymän valmistumisen jälkeen. Kiinnostukseni historiassa suuntautui selkeästi vanhempiin aikoihin ennen kaikkea antiikkiin mutta jossain määrin myös keskiaikaan. Opinnot lähtivät edistymään hurjaa vauhtia ja tein humanististen tieteiden kandidaatin arvon parissa vuodessa. Sitten suoritustahti hiipui, sillä pääsin Suomen Rooman-instituutin järjestämille kursseille ja sittemmin myös tieteelliseen työryhmään ja vietin pitkiä aikoja Roomassa. Kurssit koulivat syvemmälle antiikin historian tuntemuksessa, tieteellisessä ajattelussa ja metodien hallinnassa mutta opettivat myös eurooppalaisuutta, italialaista elämäntyyliä, kieltä, kulttuuria, kulinarismia ja kansainvälisyyttä. Opiskelumahdollisuudet ulkomailla olivat tuohon aikaan harvinaisia: Suomi ei ollut 1980-luvulla vielä EU:n jäsen ja nykyisistä vaihto-ohjelmista saatettiin vain uneksia.

Parhaat muistot Helsingin yliopistosta liittyvät kuitenkin jatko-opintoihin ja Kristiina- ja Renvall-instituuttien unohtumattoman ihanaan työyhteisöön. Se kannusti, kun tutkimustyö ei kulkenut ja myötävaikutti merkittävästi akateemisen yhteisön jäseneksi kasvamiseeni.

Liisa Savunen
Liisa Savunen Roomassa. Kuva: Hannele Kurki.

 

Takaisin