Helsinki oli ja on kotikaupunkini, joten Helsingin yliopisto oli luonteva valinta opiskelupaikaksi. En vakavasti edes harkinnut muita opinahjoja. Opiskeluvaihtoehtoja sen sijaan oli runsaasti, eivätkä humanistiset opinnot olleet aivan itsestään selviä. Erilaisia opiskeluvaihtoehtojani kuvaa se, että hain myös biologiaa opiskelemaan. Ajatus luonnontieteistä kariutui lopulta siihen tosiasiaan, etten ole lainkaan matemaattisesti suuntautunut.

Opintojen alkuvaihe oli mukavaa aikaa, vaikka haahuilin aineesta toiseen. Opiskelin arkeologiaa, tiedotusoppia, kirjallisuustiedettä, klassisia kieliä ja tietokoneen ohjelmointia kunnes tiedekunnan tasokokeen kautta päädyin historiaan. Haahuilussa oli jälkikäteen ajateltuna osin kyse siitä, ettei humanistisilla aineilla ole selkeää ammattiorientaatiota - opettajan tehtävää lukuun ottamatta. Toisaalta yliopistossa oli mahdollista opiskella kiinnostavia aineita ihan vain yleissivistyksenkin perustaksi. Samalla oppi monitieteisyyttä ja erilaisia metodisia lähestymistapoja. Kaikesta tiedosta ja osaamisesta on ollut myöhemmin hyötyä.

Yleinen historia tarjosi kiinnostavan oppialan lisäksi lavean ammattinäkymän valmistumisen jälkeen. Kiinnostukseni historiassa suuntautui selkeästi vanhempiin aikoihin ennen kaikkea antiikkiin mutta jossain määrin myös keskiaikaan. Opinnot lähtivät edistymään hurjaa vauhtia ja tein humanististen tieteiden kandidaatin arvon parissa vuodessa. Sitten suoritustahti hiipui, sillä pääsin Suomen Rooman-instituutin järjestämille kursseille ja sittemmin myös tieteelliseen työryhmään ja vietin pitkiä aikoja Roomassa. Kurssit koulivat syvemmälle antiikin historian tuntemuksessa, tieteellisessä ajattelussa ja metodien hallinnassa mutta opettivat myös eurooppalaisuutta, italialaista elämäntyyliä, kieltä, kulttuuria, kulinarismia ja kansainvälisyyttä. Opiskelumahdollisuudet ulkomailla olivat tuohon aikaan harvinaisia: Suomi ei ollut 1980-luvulla vielä EU:n jäsen ja nykyisistä vaihto-ohjelmista saatettiin vain uneksia.

Parhaat muistot Helsingin yliopistosta liittyvät kuitenkin jatko-opintoihin ja Kristiina- ja Renvall-instituuttien unohtumattoman ihanaan työyhteisöön. Se kannusti, kun tutkimustyö ei kulkenut ja myötävaikutti merkittävästi akateemisen yhteisön jäseneksi kasvamiseeni.