Pääsin Helsingin yliopiston pyöröovista sisään ja yritin päästä uloskin loikkaamalla väitöskirjan jälkeen yliopistosta ja tutkimuksen tekemisestä hallinnolliselle uralle. Tutkijanurakin oli vaihtoehto, mutta 1990-luvun puolivälissä(kin) tutkimusrahoitus oli niukkaa ja kun hallinnollinen ura urkeni, se tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Yritys loikata yliopiston ulkopuolelle ei lopultakaan ole ollut täysin onnistunut, sillä työurani on liittynyt tiedehallintoon, yliopistoihin, tiede- ja korkeakoulupolitiikkaan.

Tiedehallinto on mielenkiintoista, monipuolista ja muuttuvaista. Työtehtävien kautta olen urani aikana pohtinut eri näkökulmista yliopiston perimmäisiä tehtäviä: korkeinta opetusta, tutkimusta ja yhteiskunnallista vuorovaikutusta.

Nykyinen työpaikkani on Suomen Akatemia, jossa toimin jo toistamiseen kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikön johtajana. Yksikköni vastaa Akatemialle osoitetuista humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen alan tutkimusrahoitushakemusten valmistelusta ja arvioinnista päätöksentekoa varten. Tiedepoliittiset tehtävät kuin myös kansainvälisen tutkimusrahoituksen asiat kuuluvat tehtäväpalettiini. Työpäivät täyttyvät kokouksista, keskusteluista, valmistelusta. Koko ajan pitää yrittää katsoa kauemmas, mihin ollaan menossa ja mihin suuntaan halutaan mennä sekä millaista tietoa tarvitaan päätöksenteon pohjaksi.

Akatemiakausien välissä olin kahdeksan vuotta Suomen yliopistojen muodostaman yhdistyksen UNIFI ry:n toiminnanjohtajana. Voi sanoa, että lähes kaikki korkeakoulutukseen ja sen rakenteisiin sekä uudistuksiin liittyvät asiat kävivät UNIFI-aikana jossain muodossa työpöydällä. Tuolloin seurasin läheltä muun muassa yliopistouudistusta ja olin mukana kehittämässä yliopistojen rahoitusmallia. Oikeastaan keskustelussa rakenteellisesta kehittämisestä, profiloitumisesta, painopisteistä, resurssien kohdentamisesta, nopeammasta valmistumisesta ei ole mitään uutta vaan samat teemat ovat olleet esillä korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa vuosikymmeniä. Toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti, jolloin samantyyppisiä asioita joudutaan pohtimaan ja ratkaisemaan yhä uudestaan ajassa ja paikassa.

• ”Työssäni parasta on mahdollisuus toimia tieteen hyväksi”, Suomen Akatemia