En ole vahvasti määritellyt sitä, että haluan kieliin liittyvän ammatin. Mikään perinteisistä kieliammateista ei kiehdo. Toisaalta jotain on opiskelujen loputtua tehtävä saavutetun kielitaidon ylläpitämiseksi. En halua opiskella unohtaakseni.

Opiskelin työelämän ohessa Käpylän iltaoppikoulussa, myöhemmin Eiran aikuislukiossa, ensin ranskaa mutta lopulta neljää kieltä: saksaa, ranskaa, italiaa ja espanjaa. Vuoden 2002 keväällä mietin, miten näiden orastavien kielitaitojen käy Suomessa, kun en pääse käyttämään niitä. Silloin sain oudon ahaa-elämyksen: mutta Helsingissähän on myös yliopisto!

Minulle yliopisto-opinnoissa on kyse arkielämän laadusta, johon ne tuovat ehkä sitä, mitä kuvaa muotisana "flow".

En ole aiemmin pitänyt itseäni tutkijana, mutta nyt olen alkanut uskoa, että saatan sittenkin olla tutkijatyyppiä. Vetäydyn mielelläni omiin oloihini, jopa erakoidun, enkä pelkää yksinäisyyttä. En jaksa sitä, että ympärillä on paljon ihmisiä.

Elinikäisen oppimisen ajatus on hieno, mutta se on jäänyt pelkäksi puheeksi. Opiskeluputki ammattia varten on sekin lyhyellä tähtäimellä hyvä ajatus. Kannattaa kuitenkin muistaa, että työikä on pitkä.